Anna Tapion koulun matematiikkakilpailussa pärjänneet saivat palkintonsa

Matematiikan osaajat Niilo Saharinen, Sirkka Hämäläinen ja Otto Heinävaara.

Anna Tapion koulun ysiluokkalaiset osallistuvat vuosittain valtakunnalliseen matematiikkakilpailuun. Myös seiska- ja kahdeksasluokkalaisille annetaan mahdollisuus halutessaan osallistua kilpailuun. OP Luopioinen palkitsi rahapalkinnoin parhaan pistemäärän saavuttaneet kolme oppilasta.

Palkinnonjakotilaisuudessa oli paikalla myös koulun matemaattisten aineiden opettaja Mikko Ranta. Ranta kertoi, että tänä vuonna koulun oppilaat olivat saaneet hyvät prosentuaaliset pisteet. Anna Tapion koulu on oppilasmäärältään pieni koulu verrattuna isojen kaupunkien kouluihin. Siitä huolimatta koulu pärjäsi tänä vuonna hyvin valtakunnallisessa kilpailussa.

Yhdeksäsluokkalainen Niilo Saharinen sai koulun oppilaista suurimman pistemäärän kilpailussa, 22 pistettä.

– Kilpailu ei ollut vaikea. Vaikeinta on se, että osaa jakaa rajallisen ajan niihin tehtäviin, joista tietää selviytyvänsä parhaiten. Kaikkia tehtäviä ei ehdi mitenkään tekemään rajallisen ajan vuoksi. Niinpä hyppäsin monen tehtävän yli ja keskityin itselleni mielekkäimpiin tehtäviin, Niilo kertoi.

Sirkka Hämäläinen osallistui valtakunnalliseen matematiikkakilpailuun vapaaehtoisena seitsemäsluokkalaisena. Osallistuminen palkittiin toisella sijalla (19 pistettä). Sirkka kertoi, että kokeessa oli monta sellaista tehtävää, joita hän ei osannut tehdä. Sen vuoksi hän keskittyi vain niihin tehtäviin, jotka tuntuivat mahdolliselta selvittää.

Kolmannelle sijalle yltäneelle Otto Heinävaaralle (15 pistettä) menestys kilpailussa ja käynti OP Luopioisten palkinnonjakotilaisuudessa oli jo tuttua: Otto menestyi kilpailussa myös viime vuonna.

Lukio haaveena

Kaikki kilpailussa menestyneet oppilaat ovat tulleet opiskelemaan Anna Tapion kouluun toiselta paikkakunnalta. Niilo Saharinen on tullut kouluun Valkeakoskelta, Sirkka Hämäläinen on kotoisin Hämeenkoskelta ja Otto Heinävaara Jämsästä.

Oppilaat kertoivat, että heidän vapaa-aikansa kuluu melkeinpä koulun tiloissa.

Ysiluokkalaisilla oli tulevaisuuden suunnitelmistaan selvät näkymät: Niilo haluaa jatkaa opiskelua matemaattispainotteisessa Päivölän lukiossa Valkeakoskella. Otto kertoi jatkavansa opiskeluja kotipaikkakunnalla Jämsässä. Hän haluaa jatkaa lukioon, jonka jälkeen odottaa armeijan harmaat. Näiden velvoitteiden jälkeen Otto aikoo pyrkiä opiskelemaan arkkitehdiksi.