Pesosenkin perhe reissaa jouluna sukulaisissa – samalla sopeudutaan eri joulunviettopaikkojen erilaisiin rytmeihin ja tapoihin

Pesosen perhe: vanhemmat Lasse ja Sanni sekä lapset Olli, Aada ja Iida.

Pesosen perhe ei ole viettänyt kertaakaan koko joulua omassa kodissaan Sahalahdella. Joka joulu nyt viisihenkiseksi kasvanut perhe on käynyt Sannin kotiseudulla Kouvolassa ja Suoramalla asuvien Lassen vanhempien luona.

Tänä jouluna vanhemmat pakkaavat lapset ja lahjat autoon jo pyhiä edeltävänä sunnuntaina ja suuntaavat kohti Kouvolaa.

– Meitä on kuusi sisarusta ja äiti, joiden luokse vuorollaan kokoonnumme viettämään joulua. Sisaruksista puolet ja äiti asuvat Kouvolassa. Siellä muualta tulevat voivat jakautua eri paikkoihin öiksi nukkumaan, Sanni avaa järjestelyitä.

Takaisin omaan kotiin Sahalahdelle Pesoset ajavat jouluaattona aamupäivällä. Käynnin Lassen vanhempien luona Suoramalla he ajoittavat niin, että tapaavat samalla siellä Lassen sisaren ja sisaren miehen.

– Tuntuisi hullulta olla käymättä äidin ja isän luona, kun he asuvat noin lähellä, Lasse sanoo.

 

Vahvistaa omaa perhettä

Niin Sannille kuin Lassellekin joulureissaamiset ovat tuttu perinne jo niiltä vuosilta, kun he asuivat omissa lapsuudenkodeissaan. Sannin äidin puoleiset isovanhemmat asuivat Kangasalla, Sannin isän äiti naapurissa Kouvolassa. Lasse kulki mummuloissa Teiskossa ja Toijalassa.

– Paluu lapsuuteen tavallaan. Tuntee taas kuuluvansa johonkin, 29-vuotias Sanni perustelee oman perheensä sukkulointia sukulaisten luona.

– Se vahvistaa omaa perhettä. Kotiin tullessa on hyvä olo, että meillä on juuri tällainen perhe, hän lisää.

– Kun on koko vuosi oltu samalla porukalla, niin voi jouluna olla yhdessä muiden kanssa, 27-vuotias Lasse täydentää.

Vaikka Sanni suuresti nauttiikin joulun aikaisista sukutapaamisista – koko porukka on koolla taas heti joulun jälkeen 27.12. sisarusten äidin syntymäpäivänä – niin samalla hän haaveilee uusista vierailukuvioista.

– Joka kolmas joulu olisimme oman perheen kesken kotona, joka kolmas joulu kävisimme Lassen vanhemmilla ja joka kolmas joulu Kouvolassa.

– Kuulostaa aika erilaiselta, perheen esikoinen, 7-vuotias Aada kommentoi suunnitelmaa.

Jouluruokaa mukaan

Sahalahdelta Kouvolaan ajetaan kolme tuntia yhden pysähdyksen taktiikalla.

– Kyllä me yleensä Nikkilän kaupalle saakka pääsemme, ettei kukaan kysy, koska ollaan perillä, Sanni nauraa.

– Syödään eväitä, kuunnellaan musiikkia, lauletaan. Välillä nukutaan, kertoo Aada siitä, miten ajomatka saadaan kulumaan.

Sisarusten kesken on sovittu, että kukin tuo mukanaan ruokaa – perinteisiä jouluruokia laatikoista, kinkusta ja kaloista alkaen – jotta kenenkään ei tarvitse yksin ottaa kontolleen koko ruoanvalmistusurakkaa.

– Mitäs meiltä kerran unohtui? Ne olivat lihapullat. Huomattiin Tuulosen kohdalla, mutta ei sieltä lähdetty takaisin niitä hakemaan, Aada muistaa.

Lassen vanhempien luokse mennään valmiiseen pöytään.

– Heillä on aikaa kokkailla, kun molemmat ovat jo eläkkeellä, poika tietää.

Illalla aikuisten aikaa

Yhteinen joulun vietto Kouvolassa alkaa sillä, että joukon pienimmät – heitä on Pesosen trion lisäksi kolme Sannin sisarusten lasta – komennetaan aamupuuron jälkeen pihalle yhdessä heitä vahtivien aikuisten kanssa. Sisälle jää lounaana tarjottavasta jouluateriasta vastaava tiimi.

Ruokailun jälkeen tulee joulupukki.

– Se on yleensä minun veljeni Janne, jonka jo viime jouluna meidän kuopuskin tunnisti Janneksi, Sanni kertoo nyt 3-vuotiaan Iidan tarkkuudesta.

Perheen vanhemmat eivät tieten tahtoen pönkitä lasten joulupukkiuskoa, vaan selittävät pukin olevan satuolento. Aada onkin kuvannut osuvasti, että joulu on aikuisten miesten pääsiäinen, kun he pukeutuvat teemavaatteisiin kuten lapsetkin palmusunnuntaina.

Sannin lapsuudenkodin perintönä joulun vietossa hengellinen puoli on tärkeä. Siitä kertoo esimerkiksi se, että jouluaterian, pukin käynnin ja lahjojen avaamisen jälkeen seuraava ohjelmanumero on jouluevankeliumin esitys.

Myöhäinen ilta, alkuyö on aikuisten keskeistä yhdessäolon aikaa.

– Pelaillaan lautapelejä, melkein joka jouluksi ostetaan joku uusi. Syödään suklaata ja jutellaan. Yökirkkoonkin voidaan lähteä, kun Lasse jää vahtimaan lapsia.

 

Eri tapoihin tutustumista

Kun Lasse Pesonen viettää joulua yhdessä vaimonsa lähisukulaisten kanssa, hän elää juhlapäivän toisenlaisessa rytmissä kuin mihin hän on lapsuudessaan tottunut. Sama toteutuu Sannilla toisinpäin, kun Pesosen perhe viettää jouluaikaa Lassen vanhempien luona.

– Lassen puolelta on se tapa, että syödään neljän, viiden aikaan iltapäivällä, kertoo jouluaterian lounasaikaan syömään tottunut Sanni.

– Lasselle taas oli yllätys se, että meidän suvussa lahjat annetaan jo kolmelta iltapäivällä.

Lahjojen avaamisrituaalit poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä. Lasse on tottunut avaamaan lahjat vasta sitten, kun kaikki paketit on jaettu ja pitkän kaavan mukaan kiitelty antajaa. Sannin omaksuman tavan mukaan nauhat ja pakkaukset riuhdotaan heti auki, kun paketti on käteen saatu.

– Siinä ei paljon yhtä lahjaa ihastella, kun taas jo avataan seuraavaa.

Yhteisissä joulunvietoissa kaikki saavat kaikilta lahjoja. Pesosen perheessä itää ajatus ryhtyä enemmän tekemään lahjoja itse.

 

Joulukuusta ei ehkä tule

Lasselle oman kodin lattialla seisova joulukuusi on tärkeä. Tänä vuonna perheessä on kuitenkin puhuttu, että kuusta ei ehkä hankita.

– Kun olemme useamman päivän poissa kotoa, niin kuusi ehtii jo sinä aikana kuivua ja varistaa neulasiaan.

Viime vuonna kuusi tuli itsenäisyyspäivän aikaan ja se kannettiin pois jo ennen joulua.

Joulun valmistelut omassa kodissa eivät ole joka vuosi jääneet siihen, että kuusi on kannettu sisään. Niinä jouluina, kun perhe on osunut olemaan aaton kotona ja lähtenyt sukulaisiin vasta pyhinä, Pesoset ovat valmistaneet yhdessä omaa jouluaan.