Joulutulet syttyvät jälleen myös Kuhmalahdella, vuodenvaihteen kunniaksi ilotulitus

Kuhmalahden joulutulien perinne jatkuu tänäkin vuonna. Tulet syttyvät Kuhmalahden kirkon ympäristössä laajalla alueella jouluaattona kello 16 eli jumalanpalveluksen päätteeksi.

Myös vuoden vaihtuminen tulee tänä vuonna näkymään Kuhmalahdella. Pullinkipellolla järjestettävän uudenvuoden vastaanoton yhteydessä tulia sytytetään alueelle tunnelmaa ja valoa tuomaan iltaseitsemältä. Paikalle viritellään myös pientä ohjelmaa ennen ilotulitusta, joka alkaa kello 21.

Talkooporukoissa on Kuhmalahden yrittäjien puheenjohtajan Petri Täyrösen mukaan vielä tilaa. Osallistua voi myös tulien ja ilotulituksen kustannuksiin Kuhmalahden yrittäjien tilille FI404503 0010 4740 58.

Täyrösen mukaan idea ilotulituksesta lähti juuri yhdessä tekemisen ajatusleikistä: mitä jos ihmiset saisi yhdistämään voimansa yhteiseen ilotulitukseen sen sijaan, että jokainen ampuu itsekseen taivaalle parillakymmenellä eurolla pieniä raketteja.

Ilotulituksen ajankohta haluttiin pitää sopivana myös perheellisille, joten rakettien ampumista ei haluttu venyttää viralliseen vuodenvaihdehetkeen asti.