Eagles jahtaa kotietua kauden kevätpuoliskolla – loppuvuodesta tiivistynyt oma peli lupailee hyvää

Eaglesin ja Kiekko-Ahman kohtaaminen kotkapaitojen joulukuun viimeisessä pelissä oli vauhdikasta kakkosdivisioonakiekkoa parhaimmillaan. Siinä sivussa ambulanssiakin tarvittiin paikalle kahdesti.

Loka-marraskuun vaihteessa fanit eivät oikein tienneet, miten päin katsomossa tulisi olla. Ensin kauden suurinumeroisin voitto 13–1, vajaat kaksi viikkoa myöhemmin kauden suurinumeroisin tappio 3–15 – ja heti sen jälkeen selkeä tappio LeKi:lle, minkä myötä kahden peräkkäisen ottelun maalieroksi kirjattiin karmea 8–24.

Kyseinen kahden viikon vuoristorata on kuitenkin onneksi kuin muisto vain, kun Kisa-Eagles palaa joulutauolta jääkiekon kakkosdivisioonassa.

Joukkue sai loppuvuodesta pelinsä sarjatasoon nähden poikkeuksellisen jämptiin pakettiin ja päätti joulukuun kahdella peräkkäisellä voitolla yhteismaalein 9–5. Viimeksi kangasalalaiset kaatoivat valkeakoskelaisen Kiekko-Ahman maalein 3–1 pikkujoulutapahtumaksi laajentuneessa syyskauden päätöspelissä Kangasalan jäähallissa.

Pisteitä on kertynyt nyt viidestä peräkkäisestä ottelusta, joskin kahdessa pelissä käteen on jäänyt vain yksi piste tappiollisen voittolaukauskisan jälkeen.

Eagles jatkaa kauttaan hyvistä asemista  tammikuun ensimmäisenä viikonloppuna lohkojumbo Pingviinejä vastaan Pirkkalassa. Kangasalla pelataan jälleen 12. helmikuuta, jolloin vieraisille saapuu lokakuussa Eaglesin murjoma KPK. Runkosarja päättyy helmikuun lopulla kahden kotipelin viikonloppuun, jonka aikana kotkapaidat kohtaavat ikiaikaisen kiistakumppaninsa Uplakersin ja Pirkkalan Pingviinit.

 

 

Jääkiekko, 2-div., lohko 2

KooVee II            15           10           1              0              4              88-61     32

Uplakers              15           9              2              0              4              92-50     31

LeKi        15           9              1              0              5              81-65     29

Eagles   14           9              0              2              3              76-62     29

Pyry AK 13           6              1              1              5              68-54     21

K-Ahma 15           7              0              0              8              58-58     21

KPK        13           4              0              0              9              41-94     12

HiHo      14           2              1              2              9              52-72     10

Pingviinit            14           2              0              1              11           44-84     7