Kura roiskui poluilla – Himos Winter Trail -polkujuoksukisa oli suunnistajien heiniä

Kangasala SK:n suunnistajat osallistuivat 25 hengen voimin Jämsän Himoksella kisattuun polkujuoksuun varsin menestyksekkäästi. Tarjolla oli neljä eri matkaa kuudesta kilometristä 25 kilometriin. Kangasala SK nappasi kaksoisvoiton viikonlopun suosituimmassa sarjassa, kun Samu Lehtola vei voiton ja Jaakko Istolahti sijoittui toiseksi miesten 13 kilometrillä.

‒ Kiva kisa oli ja hyvin meni. Jaakko jäi noin viisi kilometriä ennen maalia kyydistä, Lehtola kertoi.

Sekä Lehtola että Istolahti ovat paremmassa talvikunnossa kuin aikoihin. Istolahdelle ei jäänyt lauantain kilpailusta ja 45 sekunnin tappiosta selittämisen varaa.

‒ Samu on yksinkertaisesti paremmassa kunnossa, hän kommentoi ja kuvaili kilpailua näin:

‒ Mukavaa luonnossa liikkumista ja pahan olon sietämistä.

Samu Lehtola (etualalla) juoksi voittoon Himoksen poluilla.

Laura Ahonen oli samalla matkalla naisten sarjassa kolmas. Hän onnistui tekemään nousujohteisen suorituksen.

‒ Alun pitkän ylämäen otin rauhallisesti ja loppua kohden kiristin vauhtia. Muita naisia ei matkan aikana näkynyt.

Jere Ahonen kiersi reitin kahteen kertaan ja sijoittui 25 kilometrillä toiseksi.

‒ Voittajan vauhtiin ei tällä kertaa ollut asiaa, joten omaa vauhtia sai mennä. Lopussa alkoi jo matka painaa.

Ahosten sarjoissakin voitot veivät suunnistajat, kun Kooveen Ulrika Uotila oli nopein naisissa ja Ikaalisten Nouseva-Voiman Juho Ylinen pitkällä matkalla.

Talven säätila on jaksanut puhuttaa. Himoksella viime vuonna kilpailleet muistelivat pehmeitä hankia ja kapeita lumipolkuja, joilla oli vaikea ohittaa. Nyt paljaan maan pinta ei ollut edes jäässä, ja kura roiskui. Yhteensä Himoksella oli mukana yli 700 polkujuoksijaa. Perjantai-iltana kilpailtiin otsalamput päässä pimeillä poluilla. Innokkaimmat juoksivat sekä iltakisassa että lauantaina päivänvalossa.

Suunnistajien leiriviikonloppuun kuului polkukisan lisäksi yösuunnistusta ja pitkä karttavaellus Himoksen mäkisessä maastossa.