Kirjailija Heidi Köngäs vierailee Sahalahdella, Kuhmalahdella ja Vatialassa

Heidi Köngäs. Kuva: Jonne Räsänen/ Otava 2019

Kirjailija Heidi Köngäs vierailee Kangasalan lähikirjastoissa tällä viikolla. Köngäs esiintyy Vatialan kirjastossa tiistaina 4. helmikuuta, Sahalahden kirjastossa keskiviikkona 5. helmikuuta ja Kuhmalahden kirjastossa torstaina 6. helmikuuta. Tilaisuudet alkavat kello 18.

Heidi Köngäs (s.1954) on helsinkiläinen kirjailija, jota on kiitetty erityisesti suomalaisen sielunelämän oivaltavasta kuvauksesta. Köngäs on kirjoittanut kahdeksan romaania, joista uusin Mirjami ilmestyi vuonna 2019. Kirja kertoo 19-vuotiaasta Mirjamista, joka työskentelee ompelijattarena ja valmistaa lumipukuja. Talvisodan syttyminen merkitsee pelkoa, puutetta ja raatamista myös kotirintamalle. Mirjami rakastuu palavasti ja järjettömästi, vanhempien vastustuksesta välittämättä. Eikä hän peräänny, vaikka suhde vie hänet kuolemanvaaraan. Heidi Köngäs on myös tunnettu ohjaaja ja tuottaja. Hän on ohjannut lukuisia draamasarjoja sekä tv-elokuvia.

Tilaisuudet järjestää Kangasalan kirjasto, ja niihin on vapaa pääsy.