Ajatteletko kuin lukiolainen?

Testaa, oletko samaa mieltä kuin kyselytulosten perusteella rakennettu keskivertolukiolainen.

Ensin tulee onnellisuus, sitten terveys – ennen turvallisuutta ja koulutusta. Lukiolaisten arvoissa varallisuus, ympäristö ja luonto tulevat vasta näiden neljän jälkeen – ja tässä järjestyksessä.

Kenen mielipiteillä on sinulle merkitystä? Lukiolaisilla eniten painaa omien vanhempien mielipide. Sen jälkeen merkityksellisiä ovat ystävät, opinto-ohjaaja ja opettajat. Vähiten vaikutusta sanotaan olevan some-vaikuttajien mielipiteillä.

Miten valitsit tai olet valitsemassa opiskelupaikan? Lukiolaisilla eniten painoarvoa on alan kiinnostavuudella, hyvällä työllisyystilanteella ja hyvällä palkkatasolla. Kaverit ja oppilaitoksen maine ohjaavat valintaa vain vähän.

Kertooko Google kaiken? Lukiolaisten tiedonhankinta- ja saantikanavien ykkönen ei ole netti – vaan opinto-ohjaaja, vanhemmat ja sukulaiset. Google on kuitenkin tässä kohtaa suositumpi kuin omat kaverit. Televisiosta ja printtimediasta vastauksia ei koeta aina löytyvän, mutta valtaosa lukiolaisista etsii tietoa kuitenkin useasta eri lähteestä.

Haluaisitko ulkomaan komennukselle, ja uskaltaisitko lopulta lähteä? Viidesosaa lukiolaisista kiinnostaisi vaihto-opiskelu lukion aikana, mutta abeista vain kuusi prosenttia kertoo vaihtoon asti päässeensä. Naisia ulkomaat kiinnostavat enemmän kuin miehiä.

Oman osaamisen riittämisestä voi kokea stressiä. Niin lukiolainenkin – kuten myös valintakokeista, sopivan opiskelupaikan löytämisestä ja raha-asioista.

Ilmastonmuutos tulee jollakin tavalla vaikuttamaan tulevaisuuden työpaikkoihin. Näin uskoo ainakin valtaosa lukiolaisista.

Tulevaisuus on silti hämärän peitossa. Kun tällä viikolla abiturientit poistuvat lukioissa takavasemmalle ja nuoremmista opiskelijoista tulee tanssiin taipuvaisia vanhoja, ei monellakaan ole silti tulevaisuus kirkkaaksi visioitu. Abeista reilusti yli kolmasosalla jatkovalinnat ovat vielä auki, ja kaikista lukiolaisista noin kaksi kolmasosaa ei tiedä, minne lukion jälkeen suuntaisi.

Studentumin lukiolaiskyselyyn vastasi viime vuoden lopussa noin 4000 lukiolaista ja 900 abiturienttia.