Virus iski aikuisten ohi lapsiin

Yllättävän monessa lapsiperheessä talvilomasuunnitelmia on tehty tänä vuonna käsijarru päällä. Syyt juontavat juurensa Kiinaan, Wuhanin alueelle.

Kyseiseltä alueelta on raportoitu lähteneen liikkeelle virus, jonka oireina ovat hengitystieinfektiolle yleiset  kuume, yskä ja hengenahdistus. Koronavirus on saanut Kiinan lisäksi koko maailman varpailleen; Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut viruksen kansainväliseksi terveysuhaksi.

Uutisointi koronaviruksesta ja sen leviämisestä ei ole jäänyt huomaamatta nuorilta ja lapsilta, joista osa on ilmoittanut lähtökohtaisesti jäävänsä mieluummin kotiin kuin lähtevänsä aiemmin kaavaillulle matkalle tai ylipäätään minnekään, missä on paljon ihmisiä kerääntyneenä samaan paikkaan.

Taustalla painaa huoli internetin, television ja paperilehdet vallanneista  hengityssuojaimia käyttävistä ihmisistä ja uutisista tuhansista sairastuneista ja sadoista kuolleista. Kaikki tämä tieto on lasten ja nuorten saavutettavissa nykyisin olohuoneessa ja keittiössä vanhempien läsnäollessa – mutta älypuhelimien kautta reaaliaikaisena myös näiden poissaollessa.

Ei ehkä ole ihme, että vaikkapa tyystin erilaisessa informaatioympäristössä eläneisiin 1980-luvun lapsiin ja nuoriin verrattuna nykyiset alaikäiset ahdistuvat, jos heillä ei ole mahdollisuutta purkaa tuntojaan ja käydä jonkun aikuisen kanssa läpi jatkuvasti vastaanottamaansa tietotulvaa.

Jotakuta tieto siitä, että tavalliseen kausi-influenssaankin kuolee Suomessa vuosittain satoja ihmisiä, voi avartaa. Toiselle se voi olla koronaakin suurempi kauhistus.

Ainakin tässä kohtaa koronavirusepidemialla voi ajatella olevan jonkinlainen hyväkin puolensa. Se voi herättää aikuisen huomaamaan, että jälkikasvu seuraa ympäröivän  maailman menoa siinä missä hän itsekin – niin hyvässä kuin pahassakin.  Havainto voi auttaa hahmottaamaan maailmaa uudelleen lapsen ja nuoren silmien kautta.

Hengityssuojaimen hankkimisen sijaan voisi olla hedelmällisempää käydä kotona keskustelua  niistä huolenaiheista, jotka esimerkiksi koronauutisointi on nostanut esiin.

Tai vaikka siitä, miten perheessä toimitaan, jos paljon puhuttu lakko ajaa ruokakaupan kiinni.