Eittämättä seksikäs mutta silti ennen kaikkea tekninen tanssilaji – suomalaistähden videot saivat pälkäneläisen Nea Mattilan innostumaan twerkkauksesta

Vitsistä se lähti. Nea Mattilalla oli tapana vitsailla kavereidensa kanssa, että aletaanpa twerkkaamaan. Viime keväänä hän katseli netissä suomalaisen Tinzen – twerkkauksen kansainvälisen tähden – videoita, ja jokin niissä sykähdytti heti.

– Ne olivat hienoja ja täynnä energiaa. Tuli oikein sellainen wau-efekti, 17-vuotias Mattila muistelee.

Videoiden innoittamana Mattila ilmoittautui twerkkaustunneille Tampereelle. Hän nauraa, ettei ensin meinannut uskaltaa kertoa uuden harrastuksen aloittamisesta kavereilleen, joiden kanssa asiasta oli aiemmin heitetty huulta.

– Mutta sitten kun kerroin, niin ei siinä mitään ihmeellistä ollut. Kaverit vain kehottivat minua opettamaan liikkeitä sitten heillekin, Mattila kertoo.

Twerkkaus on rantautunut Suomeen vasta viime vuosien aikana, joten monelle se on vielä outo tuttavuus. Tanssilaji yhdistetään helposti pelkäksi seksikkääksi pyllyn pyöritykseksi ja alavartalon veivaamiseksi. Twerkkaus onkin takapuolen pyörityksineen eittämättä seksikäs laji, mutta härskiys on siitä hyvin kaukana.

Nea Mattila opiskelee Pälkäneen lukiossa toista vuotta. Kotikylän lukio oli luonteva valinta peruskoulun jälkeiseksi opiskelupaikaksi. – Tampereen yhteiskoulun lukiotakin mietin ensin, mutta pitkä matka ja aikaiset aamuherätykset vähän arveluttivat, Onkkaalassa äitinsä, isänsä ja pikkuveljensä kanssa asuva Mattila sanoo.

Tanssityylin juuret ovat Afrikassa, jossa twerkkaaminen on heimotanssia.

– Twerkki, jota nyt harrastan, on kuitenkin uudempaa ja siten erilaista kuin se, mitä Afrikassa tanssitaan

Suuren yleisön tietoisuuteen twerkkaus nousi laulaja Miley Cyrusin esiintymisestä MTV Video Music Awards -gaalassa vuonna 2013. Lajia tanssitaan erityisesti hiphop-musiikin tahtiin. Liikkeet ovat alavartalopainotteisia, ja niitä tanssitaan yleensä madalletussa kyykkyasennossa.

Twerkkaus vaatii roppakaupalla fyysistä voimaa. Erityisesti reisilihaksia tarvitaan, jotta saa tehtyä asennot oikein.

Nea Mattila on jo saanut esiintymiskokemusta tanssikoulun järjestämissä esityksissä. Pälkäneläisen tähtäin on kilparyhmissä, joissa pääsisi esiintymään ja kilpailemaan enemmänkin.

– Laji on tosi raskas ja tekninen ja pistää koko kropan työskentelemään täysillä, Mattila lisää.

Mattila on saanut harrastuksestaan lähestulkoon pelkkää positiivista palautetta. Joskus joku iäkkäämpi ihminen on saattanut harrastusvalintaa ensin ihmetellä, mutta nuorilta kuultu palaute on ollut järjestään positiivista.

Tunneilla kahdesti viikossa

Syksyllä Mattila kävi twerkkaustunneilla Tampereen Hip Hop House-studiolla kerran viikossa, ja nyt keväällä tunteja on viikoittain kaksi. Pälkäneläinen on harrastanut tanssimista pienestä asti ja kokemusta on kertynyt muun muassa baletista, streettanssista, jazztanssista, showtanssista, stepistä ja nykytanssista. Mattila kuitenkin vakuuttaa, että twerkkaamisen voi aloittaa kuka vain: alkeistunneille ei tarvita pitkää tanssitaustaa.

– Lajin suosio kasvaa koko ajan. Muutama vuosi sitten koko Suomessa oli vain pari paikkaa, jossa twerkkausta pystyi harrastamaan. Nyt tunteja on tarjolla jo tosi paljon, Tampereellakin useammalla studiolla, Mattila tietää.

Mattilan tavoitteena on päästä jossakin vaiheessa tanssistudion twerkkauksen kilparyhmään, joka kiertää kilpailuissa. Lajin ensimmäiset SM-kisat järjestettiin vuonna 2014.  Kilpailuja järjestetään sekä yksilö- että joukkuetasolla. Kisoja ja esiintymisiä järjestetään tavallisimmin klubeilla, joten niihin vaaditaan 18 vuoden ikää.

– Onneksi 18 vuotta tulee täyteen kesällä, joten iän takia minun ei tarvitse kilpailemista tai esiintymisiä enää kauan odottaa, Mattila miettii.

Parasta twerkkauksessa on Mattilan mukaan energia ja hyvä fiilis – se tunne, kun koko ryhmä tsemppaa ja kannustaa toisiaan.

– Tanssiessa on hauskaa eikä silloin tarvitse miettiä arkisia asioita. Ylipäätään twerkkaus tuo minulle energiaa ja hyvää mieltä, kuten hyvän harrastuksen kuuluukin, Mattila miettii.