Osuuskauppavaaleissa ennätykselliset 431 ehdokasta, vain joka seitsemäs pääsee edustajistoon

Maalis-huhtikuussa käytävistä osuuskauppavaaleista tulee poikkeuksellisen mielenkiintoiset. Jo 116-vuotiaan Pirkanmaan Osuuskaupan 60-paikkaiseen edustajistoon on suorastaan tunkua seuraavaksi nelivuotiskaudeksi. Tarjolla on ennätysmäiset 431 ehdokasta. Vuoden 2016 vaaleissa ehdokkaita oli 395. Pälkäneläisiä ehdokkaita on tällä kertaa kuusi ja kangasalalaisia 17.

 

Kunta- ja seurakuntavaalien ehdokkuus ei houkuta pirkanmaalaisia, mutta oman maakunnan osuuskaupan luottamushenkilöpaikat näyttävät kiinnostavan senkin edestä heitä.

Pirkanmaan Osuuskaupan talousjohtaja Jani Virtanen iloitsee, että 60-paikkaiseen edustajistoon on ennätysmäärä halukkaita. Ehdokkaita on peräti 431.

Edustajiston nykyisistä jäsenistä peräti 42 tavoittelee jatkokautta. Vain 18 jäsentä jättää paikkansa vapaaehtoisesti.

– Neljä vuotta sitten pidetyissä osuuskauppavaaleissa oli myös hyvin ehdokkaita, silloin edustajistopaikoista kisaili 395 kandidaattia, Virtanen vertailee.

Virtasen mielestä suuri ehdokasmäärä kertoo siitä, että jäsenet haluavat selkeästi vaikuttaa osuuskaupan palveluihin.

– Varmasti kiinnostus viestii myös siitä, että jäsenet näkevät osuuskaupalla olevan tärkeän roolin koko Pirkanmaan maakunnan kehityksessä.

Virtanen painottaa, että edustajiston jäsenen tehtävänä on toimia äänitorvena kentältä osuuskunnan suuntaan.

– Edustajiston jäsenen vastuulla on huolehtia, että osuuskaupan palveluita kehitetään omistajien toiveiden mukaisesti. Lisäksi edustajistolla on sääntömääräisiä tehtäviä, kuten esimerkiksi tilinpäätöksen vahvistaminen, hallintoneuvoston jäsenten ja tilintarkastajien valinta, Virtanen listaa.

Aikaisempaa suurempi ehdokkaiden kirjo enteilee, että myös 25.3.-6.4. pidettävistä vaaleista tulee vilkkaat. Äänioikeutettuja on 201 175. Äänioikeutettu on jokainen ennen vaalivuotta Pirkanmaan Osuuskauppaan hyväksytty jäsen. Henkilöjäsenen on oltava 15-vuotias ennen vaalivuoden alkua. Edustajisto valitaan suhteellisella vaalitavalla.

Vuoden 2016 osuuskauppavaalien äänestysprosentti oli 14,4. Virtanen ounastelee lähestyvissä vaaleissa merkittävää aktivoitumista äänestyshalukkuuteen neljän vuoden takaiseen tulokseen verrattuna.

Äänioikeutetut antavat äänensä joko postitse tai sähköisesti verkkopankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta käyttäen. Sähköinen äänestys oli käytössä ensimmäisen kerran neljä vuotta sitten.

Osuuskauppavaalissa Pirkanmaa on jaettu kolmeen jäsenalueeseen. Ne ovat Pohjois-Pirkanmaa, Etelä-Pirkanmaa ja Tampere.

Pohjois-Pirkanmaalta valitaan edustajistoon kymmenen jäsentä. Näistä paikoista mittelee tällä kertaa 78 henkilöä. Jäsenalue 1:een kuuluvat Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Jämijärvi, Jämsä, Karvia, Kihniö, Mänttä-Vilppula, Orivesi, Parkano, Ruovesi, Virrat ja Ylöjärvi.

Etelä-Pirkanmaalta edustajistoon pääsee 21 jäsentä. Tarjolla on 124 ehdokasta. Jäsenalue 2:n muodostavat Akaa, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Pälkäne, Sastamala, Urjala, Valkeakoski ja Vesilahti.

Tampereelta edustajistoon tulee 29 päätä. Nämä löytyvät 229 ehdokkaasta. Jäsenalue 3 on siis Tampereen kaupunki.

Pirkanmaan Osuuskaupan edustajiston vaalissa valitaan 60 jäsentä. Kangasala ja Pälkäne kuuluvat jäsenalue 2:een eli Etelä-Pirkanmaahan. Tältä alueelta valitaan 21 edustajiston jäsentä. Muut alueet ovat alue 1 eli Pohjois-Pirkanmaa ja jäsenalue 3 eli Tampere. (Kartta: Pirkanmaan Osuuskauppa)

Poliitikot hakevat julkisuutta

Kun ihmiset käyvät läpi Pirkanmaan Osuuskaupan edustajiston vaalin ehdokastarjontaa, he huomaavat, että mukana on paljon paikallis-, maakunta- ja valtakunnan tason poliitikkoja.

Tälläkin kertaa POK:n edustajistoon mielivät muiden muassa kansanedustajat Jouni Ovaska (kesk.), Veijo Niemi (peruss.) sekä Sari Tanus (kd.).

Valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari Tampereen yliopistosta sanoo, että poliitikot hakevat osuuskauppavaaleilla näkyvyyttä.

– Aktiivinen poliitikko hyödyntää kaikki mahdollisuudet. Näkyvyys ja tunnettuuden vahvistaminen on menestymisen edellytys, Ruostetsaari miettii.

– Osuuskaupat ovat osuuskuntia. Ne haluavat tuoda asiakasomistajiensa äänen kuuluville edustajistojen avulla. Kokonaan toinen asia on, miten ja missä määrin edustajiston jäsenet vaikuttavat konkreettisesti kunkin osuuskaupan toimintaan, Ruostetsaari pohtii.

Ruostetsaari huomauttaa, että osuuskaupan edustajiston kaltaisissa elimissä jäsenten roolit voivat sekoittua tai heittää kuperkeikkaa. Tällaisia tilanteita saattavat olla esimerkiksi kauppapaikkojen kaavoittamiset.

– Yhtäkkiä edustajiston jäsen ajaakin kotikunnassaan tai maakunnassa osuuskaupan etua, kun sille tarvitaan jotakin tonttia. Näin osuuskaupan luottamushenkilöstä tuleekin sen lobbaaja, hän tarkentaa.

– Hyvässä muistissa ovat ajat, jolloin kansanedustajista leivottiin valtion omistamien yhtiöiden hallintoneuvoston jäseniä. Poliitikkojen tehtävänä oli hoitaa valtion etua ja hyvää. Pian kävikin ilmi, että luottamushenkilöt alkoivat toimia toisin päin eli he edistivät eduskunnassa yrityksien tavoitteita, Ruostetsaari taustoittaa.

Ruostetsaaren mielestä on paikallaan kysyä, miten poliitikolla riittää aikaa monen vaativan tehtävän hoitamiseen.

Ruostetsaaren mukaan myös osuuskauppavaaleja olisi syytä tutkia nykyistä enemmän.

”Edustajistoa kuunnellaan”

POK:n nykyisessäkin edustajistossa istuva keskustalainen kansanedustaja Jouni Ovaska sanoo, että osuuskauppaorganisaatiossa edustajistoa kuunnellaan herkällä korvalla.

– Osuuskaupan strateginen päätöksenteko on hallituksella ja hallintoneuvostolla, Ovaska tarkentaa.

– Osaltamme olemme luoneet suuntaviivoja. Konkreettinen vaikuttaminen tapahtuu aluejohtokunnissa, joihin edustajiston jäsenet kokoontuvat ennen varsinaista edustajiston kokousta. Niissä käydään tarkemmin läpi oman alueen päivittäistavarakaupan tilanne.  Lisäksi tuodaan esille kuulumisia kaupoista ja niiden asiakkailta. Monesti kyse saattaa olla yksittäisistä tuotteista, asettelusta tai konsepteista. Olen ollut tyytyväinen, että kaupan johto on ottanut kehittämisideamme erittäin hyvin vastaan, Ovaska kertoo.

Lempääläinen Veijo Niemi on ollut Pirkanmaan Osuuskaupan jäsen vuosien ajan.

– Jäsenyyteni innostaa mukaan. Haluan olla kehittämässä osuuskaupan toimintaa, hän perustelee.

Niemi ei näe estettä sille, että kansanedustaja tai kunnallisvaltuutettu toimii osuuskaupan edustajistossa.

– Jos esteellisyystilanne koittaisi, silloin minun olisi jäävättävä itseni ja kutsuttava paikalle varajäsen, hän pohtii.

 

Pälkäneläiset ja kangasalalaiset ehdokkaat

Pälkäneeltä ehdokkaina ovat: kuljetussuunnittelija Jani Luukkonen, eläkeläinen Timo Soini, maatalous- ja metsätieteiden maisteri Jyri Kankila, maanviljelijä Juhani Naapila, nuorisotyön koordinaattori Minna Rauas ja projektipäällikkö Liisa Tyllinen.

Kangasalta ehdokkaina ovat: eläkeläinen Matti Hirvonen, taksinkuljettaja Janne Tolvanen, myyntipäällikkö Marko Törhönen, musiikkiteknologi Katri Lugo, lomituspäällikkö Sakari Eerola, liiketoiminta-arkkitehti Kari Jussila, sosionomi Mirja Jussila, ylikonstaapeli Tuomo Jussila, yrittäjä Heikki Lyytinen, kehityspäällikkö Hanna Majanmaa, ekonomi Torsti Tulenheimo, varhaiskasvatuksen opettaja Soili Uotila-Välimäki, YTM Saana Vahvelainen, huoltoteknikko Jari Haaparanta, eläkeläinen Pirkko-Liisa Kouhia, varhaiskasvatuksen aluepäällikkö Jari Markkinen ja metallityöntekijä Pasi Sieranoja.