Kangasalan päättäjät saavat videoterveiset Vilpeilästä

Vilpeilän koulun pihalla juoksenteli lapsia maanantaina iltapäivällä, vaikka muutoin oppilaitoksen pihapiiri on hiljainen koko maata koskevien koulusulkujen takia. Leikkiviä ja liikkuvia lapsia seurasi videokamerallaan Kim Saarinen, joka tallensi aineistoa Vilpeilän koulusta tehtävää videota varten.

Kyläyhdistys Vilpeilän Valppaan organisoima video on yksi väline taistelussa, joka on meneillään lakkautusuhan alla olevan koulun puolesta. Videoterveiset Vilpeilästä lähtevät erityisesti Kangasalan kaupungin luottamushenkilöille, jotka ratkovat koulun jatkoa huhtikuun kokouksissaan.

Sivistyslautakunnalta kaupunginhallitukselle lähteneen esityksen mukaan Vilpeilän koulun toiminta lakkaisi kuluvan lukuvuoden päätteeksi. Kaupunginvaltuuston käsittelyyn koulun lakkautusasia on tulossa huhtikuun 20. päivänä osana kaupungin päivitettävää päiväkoti- ja kouluverkkosuunnitelmaa.

Anssi Kasitonni mukana taistelussa

Valppaan videolla puhuu muiden muassa viiden lapsen äiti Elisa Itäluoto, jonka katraasta kaksi vanhinta lasta käy nyt Vilpeilän koulua. Juuri toimiva koulu oli se syy, mikä sai perheen muuttamaan Vilpeilän oppilaaksiottoalueelle.

Videolla esiintyy myös Anssi Heinonen, maanlaajuisesti taiteilijanimellä tunnettu Anssi Kasitonni, jolle Vilpeilän koulun kuviot ovat tuttuja nyt siellä neljättä luokkaa käyvän Hertta-tyttären kautta.

–Kyläkoulu on yhteisöllinen. Neljäsluokkalaiset ottavat peleihinsä ja leikkeihinsä mukaan myös ykkösluokkalaisia.

–Täällä neljäsluokkalaiset todella vielä leikkivät. Niin ei välttämättä ole isommissa kaupunkikouluissa, hän sanoo.

Videolle kuvatut lapset ovat Vilpeilän Valppaan hallituksen jäsenten lapsia. Kuvauksiin osallistuneet aikuiset pitivät huolen siitä, että vain samaan perhekuntaan kuuluvat lapset olivat lähellä toisiaan. Video kuvattiin ulkona.

Neuvottelutauko. Marja Lähteenmäki tutkii käsikirjoitusrunkoa, Anssi, Maria ja Hertta Heinonen odottavat, milloin Kim Saarisen videokamera alkaa ottaa kuvaa.

Ei saisi päättää nyt

Vilpeilän Valpas ideoi videon kuvaamisen jo siksikin, että koronaviruksen takia maahan julistettu poikkeustilanne estää yli kymmenen hengen joukkokokoontumiset. Näin esimerkiksi mielenosoitukset koulun säilymisen puolesta on nyt mahdotonta järjestää.

Kyläkoulun puolustajat taistelevat koulun lakkauttamista vastaan ja vetoavat samalla päättäjiin, ettei koulun tulevaisuudesta tehtäisi ratkaisua tänä keväänä.

–Olisi ihan hirveää, jos lapset eivät pääsisi Vilpeilään enää ollenkaan, jos koulut pysyvät suljettuina koko kevään ja jos meidän koulumme toiminta päätettäisiin lakkauttaa tähän lukuvuoteen, Valppaan puheenjohtaja Marja Lähteenmäki kuvaa perheiden suurta huolta.

–Vetoamme, että koulun kohtalon käsittely siirrettäisiin toiseen ajankohtaan, hän lisää.

Elli Aronen täydentää Lähteenmäen näkemystä.

–Lapset ovat jo nyt peloissaan ja huolissaan, kun koronan takia kouluun ei pääse, kolmilapsisen perheen äiti tietää.

–Ei lisätä tätä huolen määrää sillä, että koulu lakkautetaan, Aronen lähettää viestiä päättäjille.