Kostia-areenan kiistelty nimi muuttuu – uusi omistaja haluaa tuoda areenaan kunnon väliviivan ja uusia lajeja

Saako areenan kyltti kohutun viivan muutoksen myötä?

Kostia-areenan nimi vaihtuu uuden omistajan nimeä mukailevaksi vielä huhtikuun aikana.

Sydän-Hämeen Lehden mukaan nimetty Sydäri-areena pysyy nimenä paikallisena, mutta hikoutuu pykälän verran liikunnallisempaan ja iskevämpään muotoon.

Muutokset eivät jää pelkästään kosmeettisesti nimen vaihtumisen tasolle. Luja-sali pyhitetään jatkossa nimensä mukaisesti lujalle tulevaisuuden trendilajille, uppopallolle. Salia muokataan lajiin sopivaksi muun muassa uudenlaisella kaukaloratkaisulla. Varsinainen täyttö vedellä tapahtuu hyödyntämällä pohjavettä, joka otetaan talteen sen virratessa liikuntahallin ohi harjusta tullessaan. Hyvien harjoitusolosuhteiden uskotaan osaltaan tuovan vilkasta muuttoliikettä Pälkäneelle.

Muutostyöt saadaan tehtyä suunniteltua aikaisemmin nyt, kun urheilusarjat ja liikuntaryhmät ovat tauolla.

– Pohdimme alkuun lajeina myös curlingia ja mölkkyä, mutta ensimmäinen oli liian hankala nimi suomalaisille sekä lehdelle ja jälkimmäinen kaikin puolin mahdoton ulkomaalaisia matkailijoita ajatellen, kertoo lehden ruokapalkalla toimiva konsultti Aina Ahne.

Halli saadaan samalla aiempaa tehokkaampaan käyttöön. Jatkossa lentopallo, koripallo ja salibandy jakavat yhteisöllisesti toisen salin, joka on jaettavissa kolmeen osaan. Pelipäivinä joukkueet kuitenkin saavat salin käyttöönsä lähes kokonaan; vain pieni osa siitä varataan ikäihmisten ja lapsiperheiden yhteiselle venyttelyryhmälle.

Myös ruotsalaiset areenan perässä

Kostia-areenan nimestä oli kisaamassa paikallislehden kanssa toinenkin taho. Tiettävästi ruotsalainen kiinteistösijoittajaryhmä havitteli areenaa tavoitteenaan muuttaa se ”HanSki”-nimellä toimivaksi hiihto- ja mäkihyppykeskukseksi. Näppejään nuolemaan jääneet länsinaapurit joutuivat kääntämään katseensa toisaalle; he ovat tekemässä kauppoja hiljattain Tampereen keskustaan valmistuneesta maamerkistä, jonka nimeksi kaavaillaan huhujen mukaan Torgnymogren-hotellia.

Sydän-Hämeen Lehdelläkin on suunnitelmia jalostaa toimintaansa edelleen urheilubisnespuolella. Lehti on aloittamassa neuvottelut rahavaikeuksiin ajautuneen ruotsalaisen jääkiekkoliigan SHL:n kanssa mahdollisista yhteistyökuvioista.

Lehden edustajan ja Pälkäneen kunnan fitness-osaston johtajan Tero Timmin on määrä allekirjoittaa sopimus nimenmuutoksesta ja uusista toimintalinjoista keskiviikkona 1. huhtikuuta. Tilaisuutta voi seurata lehden Youtube-kanavalla kello 18 alkaen.