Avustusrinki helpottamassa ikäihmisten ja riskiryhmien elämää – kenenkään ei nyt pidä jäädä yksin

Pälkäneelle maaliskuun puolivälissä perustettu apurinki on tuonut helpotuksen monelle. Näin myös 95-vuotiaalle Laila Saarelle Onkkaalassa. Rinkiin ilmoittautunut Pauliina Jaakkola on vienyt hänelle kauppatavarat nyt pari kertaa.

– On se suurenmoista, että tällaista apua järjestetään, Laila Saari sanoo.

Pauliina Jaakkolalle oli heti selvää ilmoittautua rinkiin, kun hän siitä kuuli. Hänestä tuntuu hyvältä pystyä auttamaan. Monelle ikäihmiselle tai muuten riskiryhmään kuuluvalle tilanne voi olla hyvinkin hankala, jos omaiset asuvat kaukana.

Laila Saaren Toijalassa asuva tytär Anita Yoka, hänkin jo yli 70-vuotias, on kiitollinen avusta. Matkaa äidin luo Onkkaalaan tulee 50 kilometriä suuntaansa.

Pauliina Jaakkola kuuluu Pälkäneen avustusrinkiin. Hän vei kauppatavarat sisään asti 95-vuotiaalle Laila Saarelle. Hänelle liikkuminen on jo hankalaa eikä hän pystyisi hakemaan kauppatavaroita oveltaan. Lailalle apu on tärkeä.

– Minäkin olen yrittänyt välttää turhaa liikenteessä oloa, kun en nuori ole itsekään enää. Kyselin Pälkäneen kotihoidosta, järjestyisikö äidilleni asiointiapua. Sain Pauliinan tiedot ja otin häneen yhteyttä. Olo on turvallinen äitini puolesta, Anita Yoka kiittelee.

Koska liikkuminen tuottaa jo vaikeuksia 95-vuotiaalle ikäihmiselle, Pauliina Jaakkola nousee kuistilta portaat ylös, vie kassin keittiöön saakka ja laittaa tavarat kaappeihin. Tästäkin Anita Yoka on hyvillään, sillä äiti ei mitenkään pystyisi kauppakasseja hoitamaan sisälle.

– Maksupuoli on hoidettu niin, että Lailalla on aina kauppalappu valmiina ja minä otan myös häneltä rahakukkaron, jossa on rahat ostoksia varten. Käteisellä maksaessa olen kiinnittänyt erityistä huomiota käsihygieniaan, eli ennen Lailan luokse menoa pesen kädet huolellisesti ja kuljetan mukana pientä käsidesipulloa, jolla myös desinfioin kädet aina ennen kuin menen viemään ostokset hänen luokseen, Pauliina Jaakkola kertoo.

Auttamishalu herännyt

Avustusrinki kauppa- ja apteekkiasioiden hoitamiseksi perustettiin Pälkäneen seurakunnan diakonian ja Varapäreen yhteistoimintana. Tietoa ringistä saa kunnan, seurakunnan, kotihoidon, apteekkien ja kauppojen kautta.

– Kenenkään ei pidä jäädä yksin. Tämä rinki on otettu joka puolella hyvin vastaan, sanoo Varapäreen Kirsi Urkko.

Urkko on hyvillään siitä, että yhteisvastuullisuus, inhimillisyys ja huoli toisesta ovat nostaneet päätään. Rinkiin ilmoittautui heti kymmenittäin ihmisiä.

– Ja vaikka rinkiin ei olisikaan ilmoittautunut avuksi, on aktivoiduttu siinä, että katsotaan vähän tarkemmalla silmällä sitä omaa kulmakuntaa, miten siellä jaksellaan ja pärjätään.

Urkon mielestä myös paikalliset palvelut ovat nousseet arvoon arvaamattomaan. Vaikka tilanne koettelee yrittäjiä, paikalliset koettavat pitää omiensa puolta.

Myös Varapäreeseen aina kuulunut Sanna Pietilä on yksi heistä, jotka tarjoutuivat avustusrinkiin.

– Toivon, että kaikki ne, joilla ei ole apua omasta takaa, rohkaistuvat ottamaan yhteyttä tai sitten omaiset heidän puolestaan, jos asuvat kaukana. Yhdessä me tästäkin selviämme, Sanna Pietilä sanoo.