Verhoilija tekee löytöjä sohvien ja tuolien uumenista – ”melko paljon halutaan kunnostaa vanhaa”

Kukapa ei olisi olohuoneen laiskanlinnoja perusteellisemmin siivotessaan ilahtunut, että täältä se kadonneeksi luultu tavara löytyikin. Tuolien uumenista paljastuu ainakin sukkia, bussikortteja, kyniä ja pikkulegoja.

Huonekaluja verhoilevalle Hannu Ekholmille on kertynyt omaan varastoon sievoinen määrä käsityöihmisten tarvikkeita.

– Virkkuukoukkuja, sukkapuikkoja ja parsinneuloja on loppuelämäksi. Markka-aikaisia kolikoitakin istuimien sisältä olen kerännyt. Jopa rahapusseja löytyy. Ne tietysti palautan oikeille omistajilleen.

Toisinaan verhoilija pääsee tavaamaan vanhojen tuolien puuosiin kirjoitettuja tekstejä.

– Joillakin on ollut tapana raapustaa tuoleihin niiden valmistumisvuosi, Hannu Ekholm kertoo omalla tavallaan sykähdyttävistä, entisaikaisten puuseppien merkinnöistä.

Näiden vuosilukujen pohjalta kuhmalahtelainen verhoilija tietää, että vanhin hänen käsissään ilmeensä uusinut tuoli on ollut peräisin 1850-luvulta.

 

Työt tuodaan liikkeen ovelle

Huhtikuun ensimmäisinä päivinä Hannu Ekholm ahersi kahden ison TV-tuolin kimpussa. Tai pikemminkin pitää puhua laiskanlinnoista, sillä istuinten valmistumisaikoihin 1940-luvulla ei TV-vastaanottimien edessä vielä aikaa vietetty. Valtaosa, noin 90 prosenttia yrittäjän entisöimistä huonekaluista tuleekin juuri yksityispuolen asiakkailta.

– Yleensä yhteyttä otetaan sähköpostitse. Kerrotaan, että meillä olisi tällainen tuoli tai sohva ja kysytään, paljonko sen verhoilu maksaa.

– Pyydän lähettämään vielä kuvan ja kuvan perusteella pystyn antamaan noin hinta-arvion, Hannu Ekholm kertoo.

Yleensä asiakas tuo itse huonekalunsa verhoomoyrityksen ovelle Kuhmalahden kirkonkylälle. Ekholmin palveluksia käyttävät niin lähialueilla kuin kauempana, jopa pääkaupunkiseudulla asuvat asiakkaat.

– Puskaradio toimii. Täällä asioineet suosittelevat paikkaa sukulaisilleen ja ystävilleen, mies tietää.

 

Myös nuoret suosivat vanhaa

Kymmenen vuoden verhoilukokemuksen perusteella Hannu Ekholm osaa sanoa, että melko paljon halutaan kunnostaa vanhaa.

– Ei enää niinkään vain mennä Ikeaan ja osteta sieltä uutta.

Hannu Ekholm pitää Kuhmalahtea hyvänä paikkana pyörittää verhoomoliikettä.

Vanhojen huonekalujen uudistamisesta ovat innostuneita yhtä lailla kaikenikäiset, nuoret, keski-ikäiset ja seniorit. Tyypillinen isompi projekti on se, että on ostettu rintamamiestalo kalusteineen päivineen ja halutaan kunnostaa tuolit talon henkeen sopiviksi.

Huonoon kuntoon menneeseen tuoliin tehdään koko remontti, mikä tarkoittaa sitä, että joustimista alkaen uusitaan kaikki. Asiakkaalle tuoliin liittyvät tunteet voivat olla merkityksellisiä, varsinkin jos tuoli on kulkenut suvussa pitkään, että hyvin huonoonkin kuntoon mennyt perintöhuonekalu kunnostetaan kustannuksista huolimatta.

Ekholm käyttää verhoilukankaina ainoan suomalaisen valmistajan tuotteita.

– Eurot jäävät omaan maahan. Asiakkaatkin tykkäävät kovasti, sillä kankaat ovat laadukkaita ja ne kestävät myös aikaa.

Näiden kankaiden pakanpätkiä, joita yrittäjä ei voi enää hyödyntää töissään, on myynnissä liikkeessä edulliseen hintaan. Hannu Ekholmin mukaan palat ovat sen kokoisia, että jos itse haluaa verhoilla, niin niistä saa tehtyä neljä ruokapöydän tuolia. Oheistuotteina on myynnissä myös Puttipajan kotimaisia, käsintehtyjä kynttilöitä.