Lapsuudessa parturi-kampaamo oli kaikin tavoin aina läsnä, ja tavallaan Mimmi Salo kasvoi siihen kiinni. Kun äidillä oli jossakin vaiheessa kampaamo kodin yhteydessä, Salo esimerkiksi oppi pitämään permanenttiaineen tuoksusta – jota moni saattaa kavahtaa.
– En muista, tuliko siihen aikaan itse napsittua hiuksia keneltäkään, mutta kyllä paplarit piti kaksivuotiaana saada päähän vaikkei hiuksia vielä oikein kasvanutkaan, hän naurahtaa.
Elettiin 1990-luvun alkuvuosia. Muuta ammattia kuin parturi-kampaaja Salo ei osannut tuolloin kuvitellakaan.
Heti peruskoulun jälkeen hän haki opiskelemaan alaa, mutta turhaan. Hän sai töihin tuntumaa ammattiin ohjaavan ja valmistavan koulutuksen kautta – alalle pyrkijöitä oli kuitenkin paljon ja pääsy opintoihin siksi hankalaa. Rannalle jääminen kismitti siksikin, kun tiesi, että osa opiskelijoista jättää opinnot kesken todellisuuden paljastuttua mielikuvia työläämmäksi.
Vuonna 2009 Salon tie unelma-ammattia kohti oli osoittanut kivikkoisen luonteensa jo useaan kertaan. Kun kolmas vuosi opintoihin hakemisessa toi vesiperän, hän päätti luovuttamisen sijaan lähteä suorittamaan parturi-kampaajan opintoja yksityiselle puolelle. Ne teki mahdolliseksi isä, jolta Salo sanoo perineensä periksiantamattomuuden lisäksi johtamistaitoja – siinä missä äidillä on ollut sormensa pelissä luovuuden ja ammattitaidon kanssa.
– Koulutus kesti 11 kuukautta, ja valmistuin vuoden 2010 helmikuussa.
Opiskelut olivat olleet Tampereella, mutta Salo asui yhä Lammilla. Siellä hän myös työskenteli niin sanotusti vuokratuolilla, mutta asiakkaiden saaminen oli hankalaa.
– Olin siihen aikaan arka enkä oikein halunnut tuoda itseäni mitenkään esille. En myöskään ollut syntyperäisiä lammilaisia, millä koin olevan myös jonkinlaista vaikutusta tilanteeseen.
Työt jäivät taka-alalle perheen perustamisen tieltä. Tulevaisuus parturi-kampaajana alkoi hahmottua uudelleen vasta syksyllä 2016.
– Kun palasin töihin, ajattelin, etten uskalla ottaa riskiä yrittäjäksi lähtemisestä. Lapset olivat vielä pieniä ja palkallisena olisivat turvattuna esimerkiksi lomat ja mahdolliset sairastumiset.
Melko nopeasti Salo huomasi, että toisen palkkalistoilla oleminen ei ollutkaan hänen juttunsa.
Pitäisikö siis kuitenkin lähteä yrittäjäksi? Hän oli jo aikaisemmin pyöritellyt yhden työkaverinsa kanssa ajatusta oman yrityksen perustamisesta, ja vanhempien lisäksi puoli sukua oli tavalla tai toisella ollut sidoksissa yrittäjyyteen. Takaraivossa oli lisäksi pitkään ollut ajatus Pälkäneelle palaamisesta ja oman yrityksen perustamisesta sinne.
Kun hieman yllättäen avautui tilanne, jossa piti nopeasti päättää, tarttuisiko tyhjäksi jääneeseen toimitilaan Pälkäneellä, Salo teki siirtonsa.
Oli kesä 2018. Hiusstudio Mimosa syntyi.
Salo hymähtää muistellessaan, miten oma äiti aina varoitteli häntä ryhtymästä parturi-kampaajaksi – alalle, jolla työ on raskasta ja palkka huono.
– Samaa toivon omalle tyttärelle, joka nyt leikkii ponien ja Barbie-nukkien kanssa. Toivoa on sikäli, että kuulemma myös eläinlääkärin työt kiinnostavat, hän nauraa.
Täysin vakavissaan Salo ei ehkä ole. Hän on viihtynyt parturi-kampaajana ja yrittäjänä mainiosti.
– Ilman vahvoja tukijoukkoja en kenties olisi tässä, mutta olen edelleen samaa mieltä kuin yrityksen ensimmäisinä päivänä: kyllä kannatti.
On huhtikuu 2020.
