Tähän ei pysty ihan jokainen. 88-vuotias pälkäneläinen Paul Tiililä on julkaissut nyt toukokuussa muhkean toimintaromaanin nimeltä Isku Kremliin. Tiedoksi vain heille, jotka ovat taipuvaisia vähättelemään senioreja, että 275-sivuinen kirja syntyi hurjassa tahdissa eli vain neljässä kuukaudessa. Tiililä olisi halunnut tehdä siitä vieläkin jykevämmän sivumäärältään, mutta oman elämän juonikuviot menivät uusiksi viime kesänä.
Arkeen ilmestyi aggressiivinen keuhkosyöpä, joka on juuri nyt vaikeassa vaiheessa ja vienyt Tiililältä puhekyvyn.
– Pystyn puhumaan tällä hetkellä vain kuiskaamalla. Halusin saada kirjan valmiiksi, sillä jäljellä oleva elinaika on lyhyt, hän sanoo.
– Niinpä jätin kirjasta pois mahdollisuudet läheisiin henkilösuhteisiin ja luontokuvauksiin.
Näitä on kirjassa mukana vain hyvin rajallisesti.
Paljon faktan metsästystä
Tuoreen kirjan päähenkilö on huippulahjakas sosiopaatti. Kirjan juoni seurailee kansainvälisen huumekaupan kuvioita ja sitä, miten huumekauppa tuolla tasolla liittyy kiinteästi valtioiden rajat ylittävään liiketoimintaan rahanpesuineen ja veronkiertoineen.
– Kirja hipoo todellisuuden rajoja. Huumekaupassa liikutellaan miljardeja ja siksi myös terroristit rahoittavat toimintaansa näillä markkinoilla, Tiililä toteaa.
Tiililän ensimmäinen toimintaromaani nimeltä Davosin pakti ilmestyi heinäkuussa viime vuonna ja oli 444-sivuinen. Kun lukee tuoreinta kirjaa, on ihan pakko kysyä, miten ihmeessä joku pystyy tekemään noin paljon tietoa ja juonenkehittelyä vaatineen kirjan neljässä kuukaudessa?
– Kirja kirjoitti itse itseään. Kun aloitin, minulla oli kolme luonnosta erilaisiksi kirjoiksi ja tämän vieminen eteenpäin oli lopulta helpointa.
– Kirja syntyi sitä mukaa kuin kirjoitin, tavallaan itsestään. Kaksi kertaa kävi niin, että poistin monta sivua ja jatkoin sitten vaan uudella linjalla, Tiililä vastaa.
– Olen tottunut työskentelemään nopeasti. Suurin osa ajasta menikin juuri erilaisten tietojen hakemiseen. Olin paljon Googlessa ja Google mapsissa. Faktantarkistusta oli paljon.
Kirjan minä-kertojassa on paljon tuttua. Kuulostaa paikka paikoin Paul Tiililältä?
– Olet oikeassa. Tässä kirjassa minän osuus jää ehkä vähemmälle kuin Davosin paktissa, mutta kieltämättä, mistähän ”minä” kirjoittaisi jos ei itsestään?
Kirjan voisi kuvitella myös elokuvaksi. Onko se sattumaa vai oletko myös ahkera elokuvien harrastaja?
– En harrasta juurikaan elokuvia lukuun ottamatta joitakin tv-sarjoja. Mutta samaten kuin Davosin pakti niin Isku Kremliinkin sopisi muokattuna elokuvan käsikirjoitukseksi mainiosti.
– Tosin esteeksi nousee raha, sillä vaikka puolet tapahtumapaikoista pudotettaisiin pois, filmaus tulisi hyvin kalliiksi.
Mielipideosastot kuivia nykyisin
Mitä kirjallisuudenlajia itse suosit eniten, kun luet?
– Olen kaikkiruokainen. Historia, elämäkerrat, tutkimusmatkat, kaikki käyvät. Sotavuosina minut sijoitettiin nukkumaan isoisäni mittavaan kirjastoon, ja sieltä se alkoi. Luin kaikkea ja olin varmaan 12-13-vuotiaana Suomen lukenein koulupoika.
– Itsepuolustuksen alkeista Ddshiu-dshiutsusta venäläisiin klassikoihin, Emile Zola, Hall Caine, Pierre Loti, kaikki suuret ja pienet nimet. Sveitsiläisistä mainittakoon Friedrich Dürrenmatt.
– Kun siirrytään lähemmäksi nykyaikaa, niin Hemingway ja Camus, muutaman mainitakseni. Toimintaromaanit ja hyvät dekkarit ovat olleet aina suosikkilistoillani. Ranskalaisen Simenonin Maigret ja Donna Leonin venetsialaiskomisario Brunetti ovat ehdottomia suosikkejani.
Kotimaisista Tiililä nostaa esiin Timo K. Mukan, kutakuinkin unohduksiin jääneen Aapo Niemi-Junkolan ja huumorin puolelta Arto Paasilinnan Operaatio Finlandian.
– Mutta kyllähän yli kaiken nousevat Aleksis Kivi ja Väinö Linna, tässä järjestyksessä, hän vastaa.
Olet tehnyt elämässäsi niin paljon; mikä on ollut kaikista harrastuksistasi rakkain?
– Matkustelu varsinkin Italiassa ja Sveitsissä, ehkä, ja huippu-urheilun seuraaminen. Erityisesti yksilölajit kuten yleisurheilu.
Sinua voidaan syystäkin pitää suomalaisen mielipidekirjoittamisen grand old manina, uranuurtajana ja ylivoimaisesti ahkerimpana kirjoittajana. Mitä ajattelet tämänhetkisestä mielipidekirjoittamisen tasosta?
– Minun ”kulta-ajoistani” mielipidepalstoilla alkaa sentään olla jo 50 vuotta, joten on parempi, etten sano asiasta enempää, mutta jotenkin kuivempaa luettavaa taitaa nykyisin olla tarjolla. Liian tosikkomaista.
Mistä haluaisit itse vielä kirjoittaa lehteen?
– No jaa, jos viitsisi, niin kyllähän aiheita olisi.
Kiitosta terveyskeskukseen
Voimmeko puhua keuhkosyöpäsi hoidosta? Oletko ollut siihen tyytyväinen? Onko sinulla arviota suomalaisesta terveydenhuollosta?
– Pälkäneellä on aivan erinomaisen hyvin toimiva terveysasema. Jos koko maassa palvelut olisivat samalla tasolla, niin arvosana olisi kiittävä.
– Mitä ajatuksia tämä korona-aika on herättänyt sinussa? Oletko pitänyt esimerkiksi koronauutisointia onnistuneena?
– Viihdyn yksikseni ja vaimoni kanssa, siksi tämä koronakaranteeni ei ole pahemmin haitannut, mutta tietysti lapsenlapsia tapaisi mielellään useamminkin. Mitä uutisointiin tulee, alussa seurasin tarkkaan lähetyksiä, mutta nyt pidän itseni vain ajan tasalla, jotenkuten.
Haastattelu on tehty pääosin sähköpostin välityksellä haastateltavan terveydentilasta johtuen.
Reunamerkintä
Mahtava kyky luoda
Tunnustan heti alkuun. Ihailen Paul Tiililää. En voi kuin hämmästyneenä ja kunnioituksesta melkein mykkänä ihailla ihmistä, joka jaksaa luoda niin paljon kuin Tiililä on tehnyt elämänsä aikana.
Tekstiä, taidetta. Tarkkaan harkittua, silti nopeasti aikaansaatua. Tuore dekkari Isku Kremliin osoittaa, että Tiililä hallitsee paitsi täsmällisen ja soljuvan kielenkäytön, myös uutteran faktojen tarkistamisen ja johdonmukaisen juonenkehittelyn. Olisi ollut upeaa nähdä myös vaikka hänen kirjoittamansa näytelmä, tietenkin rikosmysteeri.
Kokeilkaapa itse tehdä perässä sama kuin Tiililä teki nyt neljässä kuukaudessa 88-vuotiaana. Nostan itse kädet pystyyn jo nyt.
Heli Mustonen
