Asetelma ei ollut kovin helppo, kun kolmekymppinen, reilu puolitoistametrinen naisopettaja ryhtyi opettamaan historiaa ja uskontoa Enontekiön villeille aslakeille.
– Johan kiinnosti, Pirjo Hyppönen muistelee reilu kolmen vuosikymmenen takaista alkutaivaltaan opettajana.
Nyt hän vuokraa entisiltä oppilailtaan kämppää pohjoisen reissuillaan. Raitilla tavatessa reilusti nousee käsi, eikä keskisormi. Monet entiset oppilaat ovat Facebook-kavereita.
Ranualla syntynyt Hyppönen muutti 25 vuotta sitten pohjoisesta Pälkäneelle. Historian ja taloustiedon vanhempi lehtori teki vuoden sijaisuuksia ja suoritti ohessa luokanopettajan opinnot.
– Tykkäsin minä opettaa yläasteella ja lukiossakin, mutta olin aina halunnut luokanopettajaksi.
Yleensä hän on tehnyt töitä 3.–6. luokan kanssa.
– Olen minä yhden ryhmän kanssa aloittanut alkuopetuksestakin, ja kaikki oppivat lukemaan.
Usein Hyppönen on saanut koulun vilkkaan luokan. Se on sopinut hänelle hyvin.
– Eivät lapset ole niin pahoja kuin puhutaan. Olen aina hankalissa tapauksissa ottanut rohkeasti yhteyttä kotiin. Niin monta palaveria pidetään, että ollaan kodin kanssa samaa mieltä.
Koronakevät pisti suunnitelmat uusiksi
Pirjo Hyppönen kuuluu kansankynttilä-ikäluokan viimeisiin edustajiin, joille on tärkeää, että koulussa opitaan myös tavoille.
– Oppilaani osaavat tervehtiä.
Koronakevään aikana tapoja tuli harjoiteltua myös verkkoviestinnässä. Kun oppilaat lähettivät tehtäviä, jokainen oppi laittamaan viestin alkuun tervehdyksen ja alle nimen.
Maailman hiljentäneen taudin vuoksi viimeisestä koulukeväästä tuli erilainen kuin etukäteen suunniteltiin.
– Otin neljä vuotta sitten kolmosluokan sillä ajatuksella, että lähdemme koulusta yhdessä. Viimeinen vuosi on eletty ja edetty sen mukaan, että viimeiset viikot retkeillään ja vietetään leirikoulussa. Se kaikki meni sitten puihin.
Hyppönen ei pelkää uutta, vaan on hyödyntänyt muun muassa nettiaineistoja opetuksessaan. Mutta kun korona ajoi oppilaat kotiin, kaikki piti tehdä netin välityksellä.
– Olihan siinä alkuun opiskelemista. Mutta minulla oli apuna mahtava tiimipari, ja kaikki sujui hyvin.
Kun etäkoulu oli saatu rullaamaan, tuntui ettei paluussa pulpettiin 11 päivän ajaksi ole järjen häivää.
– Mutta olihan oppilaita kiva nähdä. Olisi ollut surkeaa, jos neljän yhteisen vuoden jälkeen ei olisi saanut saatella heitä yläkouluun. Viimeiset viikot on pidetty tietokisoja ja pelailtu, kun hommat oli hoidettu ajoissa, ja kevät piti mennä ja retkeillä.
Salmentaan yhteisö kannatteli koulua
15 vuotta luottamusmiehenä toiminut opettaja on istunut työnantajan kanssa eri puolilla pöytää, mutta kiviä kenkiin ei ole jäänyt.
– Kunta on ollut hyvä työnantaja ja minua on kohdeltu hyvin. Jos on venytty, se on muistettu ja joustettu myös toisin päin. Korkeintaan asiat ovat riidelleet.
Kiitosta saa myös työyhteisö.
– Kostian koululla on hyvä porukka ja henki.
Hyppönen siirtyi Kostialle kymmenen vuotta sitten 12 Salmentaan oppilaan kanssa.
– Koulun lakkautus oli surku. Mutta fakta oli se, että oppilaat loppuivat, ja siksi koulun puolesta ei ryhdytty taistelemaan.
Salmentaan koulun jälkeen Pälkäne on lakkauttanut Epaalan ja Laitikkalan koulut, ja nyt sama kohtalo odottaa Harhalan, Aitoon ja Rautajärven kouluja. Nyt syynä ei ole oppilaiden loppuminen, vaan säästöt.
Salmentaan koulun lakkautuksen jälkeen Regina Rask haastatteli Hyppöstä ja oppilaita Puoli seitsemän -ohjelmaan. Opettaja totesi silloin, että sekä pienillä että isoilla kouluilla on hyvät ja huonot puolensa. Samaa mieltä hän on edelleen.
– Isolla koululla on enemmän kollegoita, eikä tarvitse opettaa ihan kaikkia aineita.
Uransa parhaana aikana hän pitää silti 15:ttä Salmentaan vuotta.
– Kylän väki tuli tutuksi, sillä ihmiset tukivat koulua ja osallistuivat monin tavoin sen arkeen. Vanhemmat kyselivät heti syksyllä, millainen kevätretki tänä vuonna tehdään ja olivat aina mukana talkoilemassa ja hankkimassa varoja.
Koulu eli tiiviinä osana yhteisöä. Oppilaat kävivät tutustumassa taimien kasvatukseen naapurin puutarhalla ja Luikalassa hoitamassa mehiläisiä. Syksyisin tehtiin marjaretki vanhempien valmiiksi katsomille puolukkapaikoille.
– Luikalan työväentalon pikkujouluissa oli isovanhempien, vanhempien ja oppilaiden ohjelmanumerot, Hyppönen muistelee koulun ja kylän henkeä.
– Kävimme metsästysseuran kanssa ampumassa ja jäljestämässä jäniskoiran kanssa. Kun naapurin lehmä poiki, lähdimme kesken päivän katsomaan vasikkaa. Se oli varmaan sitten biologiaa tai ilmiöoppimista, hän nauraa.
Kaksi kivijalkaa saateltiin eläkkeelle
Kostian koululta saateltiin perjantaina eläkepäiville kaksi kivijalkaa, sillä myös pitkäaikaisella koulunkäynnin ohjaajalla Marjatta Heinosella oli viimeinen työpäivä. Kaksikko sai näyttävän kyydin Onni Rantasen avoautossa.
– Menen aamuisin ajoissa kouluun, mutta eilen sanottiin, että odotat kotona, kunnes sinut haetaan. Osasin minä jotain ohjelmaa odottaa, mutten mitään tällaista: koko koulu ja paljon vanhempiakin tien varressa huiskuttamassa, Pirjo Hyppönen sanoo.
Hän alkaa totutella eläkeläisen arkeen pohjoisessa.
– 87-vuotias isäni on ollut jo pidemmän aikaa itsekseen karanteenissa. Lähden hänen luokseen. Sitten kun saa taas matkustaa, kierrän taas maailmaa niin kuin ennenkin. Nyt reissuun pääsee silloinkin, kun se ei ole kaikkein hintavinta.
Vielä Hyppönen ei ole päättänyt, miten pitkäksi aikaa pohjoiseen jää.
– Lapsenlapset ovat Helsingissä, ja poika tykkää käydä Pälkäneellä. Ja tästä ajaa reilussa tunnissa apuun, jos hän tarvitsee lapsenkaitsijaa.
