Lämmin kesä on saapunut myös Sydän-Hämeeseen. Tässä ”tyttöjen” kanssa kahviteltiin takapihalla, sopivin etäisyyksin tietenkin. Vähän siinä puntaroitiin ja päiviteltiin Korona-kesää vanhan näkökulmasta. Pahimmalta tuntui se, etteivät nuoremmat sukupolvet ole juuri olleet entiseen suvityyliin täällä ilonamme. Yksi joukostamme huokaili haikeana sitä, ettei ole huhtikuussa syntynyttä lapsenlapsenlasta vielä päässyt sylissä pitelemään. Nähnytkin vain kuvissa. Kyllä me kaikki siinä myötäelimme kovaa kohtaloa.
Tällainen kesä vaikuttaa elämänpiirin kutistumiseen. Vaikka etänä vilkkaastikin seurusteltaisiin, niin osa normaaleista iloista jää vajaaksi. Mummon kohdalla ankeutta on muutenkin. Ennen kirjallisuus avarsi elämää ja ruokki mielikuvitusta. Mutta nyt on tuo lukeminenkin vähentynyt. Syynä ei ole ollut vain kirjaston sulku, joka nyt onkin loppunut. Näkö ei ole enää järin terävä. Kun Aamulehti ilahduttaa yhdeksällä sanaristikolla joka viikko, niin suurennuslasi on ahkerasti käytössä. Uudet silmälasit pitäisi saada, ja taitaisi se harmaakaihikin kaivata jo leikkausta. Mutta tällaisena kriisikautena siirtää ja siirtää toimenpiteitä. Jaa-a, kun palataan normaaliaikaan, jonot voivat olla pitkiä.
Yhdellä lähipiirin ikääntyneellä on sellainen ongelma, että hän haluaisi seurata pörssikurssien kehitystä, ja ne ovat lehdessä mahdottoman pienellä tekstillä. Tietokonetta hän ei käytä. Meidän kävi mummoa sääliksi. Me muut koimme itsemme jopa onnelliseksi, kun emme omista osakesalkkua, siispä ne kaikki taloussivut voi huoletta ohittaa. Yksi joukossamme harmitteli myös sitä, että kuulokaan ei enää ole huipputasoa. Kovasti olisi telkkarissa nähtävissä vanhoja filmejä, jotka joskus olivat meille rakkaita. Vaan ei saa aina puheesta selvää. Onkohan aika heikentänyt ääninauhojen laatua vai onko itse taas rapistunut? Pitäisikö hankkia kuulolaite? No ehkä sitten joskus, kun kaikki taas sujuu normaalisti.
Hiukan masentunein mielin pähkäilimme ”tyttöjen” kanssa sitä, ehtiikö tämä epänormaali elämä loppua lainkaan meidän elinaikana. Nyt näyttää hiukan tasaantuvan, mutta koko ajan uhkaillaan uudella kierroksella. Ei tunnu mukavalta maailman meno. Euroopassa elämä näyttää melko maltilliselta, mutta USA:ssa voi tapahtua rajujakin selkkauksia. Siltä näyttää ainakin tässä kesäkuun alkupäivinä.
Yksi joukostamme toi terveisiä iäkkäältä tädiltään, joka usein toruu nykyihmisiä vakavin sanoin tässä tilanteessa. Muistuttaa kuulemma, että nyt meillä on sentään aika helppoa, eikä kovin pahaa tarvitse pelätä. Hänen ikäluokkansa muistaa vielä sota-ajan, jolloin kärsimykset, uhat ja pelot olivat aivan eri luokkaa. Koettelemuksia oli monta vuotta, eikä ollut varmaa tietoa, kuinka kauan kaikki tuo kestää. Nykyään tasapaino järkkyy paljon lievemmistä poikkeusoloista. Näin on, kun suurin osa suomalaisistakin on nykyään tottunut tasaiseen, varmaan ja turvalliseen elämään.
Ollaan siis kiitollisia siitä, että maassamme on ollut rauha 75 vuotta. Ehkä nykyinen poikkeustilanne ei sentään kestä ikuisesti, eikä liene edes pahin, mitä maailmassa on nähty.
Mymmeli
