Maatilan emäntä Eeva Reskola nukkui hiljaa pois varhain helluntaiaamuna 31.5.2020 Pälkäneen Kostiakodissa 92-vuotiaana.
Eeva oli syntynyt Kangasalan Havisevalla 17.2.1928. Sieltä hänen lapsuudenperheensä muutti pian Sahalahdelle, Keljonjärven rannalle. Työelämän hän aloitti läheisellä Saarioisten tupakkatehtaalla, jossa hänen kykynsä huomattiin, hänet siirrettiin konttoritöihin ja sitä kautta hän pääsi kouluttautumaan koko yhtiön kirjanpitäjäksi.
Saarioisilla Eeva kohtasi myös tulevan miehensä Jussin. Johannes Reskola oli Saarioisten tilanhoitaja, ja nuoripari aloitti yhteisen taipaleensa asuen kartanon mäellä konttorirakennuksen toisessa päädyssä. Työn ohessa he vuokrasivat itselleen mansikkamaita ja myivät mansikoita Tampereen toreilla. Säästöt mansikkatuloista auttoivat heitä toteuttamaan yhteisen unelmansa omasta maatilasta. Vuonna 1958 he ostivat Pälkäneen Ruokolan kartanosta muodostetun asutustilan.
Kovalla työllä he saivat tilan kukoistamaan. Eeva rakasti eläimiä ja hoiti hyvin niin kanoja, lehmiä kuin sikojakin. Hän ehti myös heinäpellolle ja kuokanvarteen juurikasmaalle. Siinä välillä hoitui perheen ruokatalous. Ruokapöydässä oli oman perheen lisäksi vaihteleva määrä maataloustyöntekijöitä. 1960- ja 70-luvuilla maatilan kausitöihin tultiin Tampereen työvoimatoimiston kautta. Usein sieltä tulevat olivat moniongelmaisia ihmisiä, jotka halusivat päästä kuiville kovan työn ja maaseudun rauhan avulla. Eeva kohtasi kaikki ihmiset ihmisinä, samalta tasolta ja omalla hiljaisella tavallaan oli tukena monille.
Eeva oli aina elämänmyönteinen ja tärkeilemätön. Hän pystyi kohtaamaan sellaisetkin ihmiset, joiden kanssa hänellä ei ollut yhteistä kieltä. Hän puhui vain suomea, mutta tuli mainiosti toimeen niin ulkomaanmatkoilla kuin ulkomaisten maatalousharjoittelijoidenkin kanssa.
Lapsenlapsille naapurissa asunut mummu oli läheinen ja tärkeä ihminen. Hänellä oli aina aikaa ja kykyä kuunnella. Tuoretta pullaa ja inhimillistä lämpöä oli tarjolla myös muille naapuruston lapsille. Vuonna 2002 Eeva osallistui muistiseulaan yhdessä vanhempien siskojensa kanssa. Yllättäen hän nuorimmaisena sai diagnoosin Alzheimerin taudista. Siihenkin hän suhtautui tyynesti, ja saamansa lääkityksen ansiosta hän pystyi asumaan vielä vuosia omassa kodissaan. Pärjäämistä auttoi tosiasioiden tunnustaminen. Usein hän tokaisi: ”Mää en muista mitään, mutta ei sen väliä!” Päivittäisen liikuntansa hän sai hakemalla postin postilaatikolta. Sen jälkeen oli tärkeää lukea Aamulehti. Sydän-Hämeen Lehdestä hän seurasi sekä Pälkäneen että Sahalahden asiat.
Kahden pojan äiti, kahden lapsenlapsen mummu ja kahden isomummu asui viimeiset elinvuotensa Kostiakodin hyvässä hoidossa.
Terhi Reskola
Kirjoittaja on Eeva Reskolan miniä
