Viime viikolla oli puhe leppäkertuista ja silloin tuli mainittua, että seitsenpistepirkko on Suomen kansallishyönteinen. Näin on ja hyvin se sellaiseksi sopiikin. Niinpä sitten kysyttiin, mitä muita vastaavia kansallisjuttuja meillä on. Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys, jota voisi tässä vähän selvitellä.
Kaikki varmaan tietävät, että kansalliseläimemme on karhu. Harva on kuitenkaan luonnossa karhua nähnyt, se toki on nähnyt meidät, montakin kertaa. Karhu on useimmiten rauhallinen ja piilotteleva eläin eikä tule meitä tervehtimään, vaan jää metsän suojaan salaa tarkkailemaan. Poikasiaan se toki puolustaa ja silloin se on vaarallinen. Joskus miettii, että jokin tavallinen ja usein nähty eläin voisi olla parempi kansalliseläin, mutta näin on valittu ja näin se on. Onhan karhu uljas eläin ja kuvastaa varmaan meitä suomalaisia.
Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi valittiin kansallisperhonen. Monen harrastajankin hämmästykseksi valituksi tuli paatsamasinisiipi. Juuri nyt on hyvä tilaisuus bongata tämä perhonen, sillä se lentää parhaillaan. Siniset pienet perhoset ovat nyt kaikki paatsamasinisiipiä, sillä maamme 16 sinisiipilajista vain se on lennossa tähän aikaan. Keski- ja loppukesällä lentävät uudet sukupolvet, mutta silloin on jo muitakin sinisiipiä ilmassa ja näiden erottaminen lajilleen on vaikeaa. Miksi tämä laji sitten valittiin kansallisperhoseksi? Ensin valittiin joukko perhosia ja niistä yleisö sai äänestää suosikkinsa ja näin päädyttiin tähän ratkaisuun. Eihän tämä ole mikään helppo perhonen eikä edes kaikkein yleisin, mutta se on sinivalkoinen ja se lienee syy valintaan. Siipien vaalealla alapinnalla on pieniä muistia pisteitä ja taivaansinisten siipien yläpinnan reunat ovat vain kapealti tummat. Siinä parhaat tuntomerkit.
Tuttu lienee myös kansallislintumme, laulujoutsen, joka oli kuolla sukupuuttoon sotien jälkeen, mutta jonka Yrjö Kokko kirjallaan Laulujoutsen pelasti ja nyt lintu on kaikkien tuntema ja helppo bongata. Lintu sopii hyvin kansallislinnuksi, koska se oli jo muinaisina aikoina Kalevalan mukaan pyhä lintu. Siksi tuntuu aika vaikealta ymmärtää, kun vuosittain kuulee vaadittavan linnun rauhoituksen purkamista ja sen ottamista riistalintujen ryhmään. Kuka haluaisi ampua pyhän linnun?
Kansalliskalamme on ahven. Jotenkin tuo kyrmyniska on niin perin suomalainen, että se sopii hyvin tähän tehtävään. Sitähän pikkupojat ja -tytötkin narraavat soppakaloiksi ja sen taitaa yleisimmin saada myös katiskasta. Ahven on lisäksi yksi yleisimmistä kaloistamme ja asustaa
useimmissa järvissä. Niitä mustia ahvenia löytyy syrjäisiltä erämaajärviltä täältäkin. Niillä on oma eksoottinen maineensa.
Kansalliskukkamme on tuttu kielo. Se kukkii paraikaa ja sen huumaava tuoksu täyttää iltahämyn. Oikein hyvä valinta, onhan se näin kesäisin myös yleisin kukka morsiuskimppuihin tai on ainakin ennen ollut. Kielo kasvaa lehdoissa, mutta näyttää tunkeutuvan myös puutarhoihin ja pihojen reunoille. Se on kaunis kukkiessaan, mutta joskus syksyllä tuntuu vaikealta hyväksyä sitä kansalliskukaksemme, kun sen lehdet liiskaantuvat maata vasten ja koko kasvi on ruskeaa mössöä, jota oranssit marjat täplittävät.
Huonommin tunnettuja kansallisstatuksen saaneita lienevät hevonen, graniitti, suomenpystykorva ja rauduskoivu, mutta sellaisetkin on kyllä valittu. Olisiko sitten syytä valita muistakin ryhmistä kansallinen laji. Tällöin tulisi kyseeseen esim. sammalet, jäkälät tai sienet. Omia ehdotuksiani olisivat sulkasammal, keltajäkälä ja karvarousku. Ne on helppo bongata luonnosta. Kaikkea tällaista voi miettiä, vaikka ei nyt ihan tosissaan olisikaan. Mitkä ovat teidän suosikkejanne?
Tuomo Kuitunen
