Luonnollinen seuramies Valtteri Kujansuu – eli miten musiikista, luonnosta ja filosofiasta kiinnostunut nuorukainen kasvoi kahden radiokanavan ohjelmapäälliköksi

Puheammattilaisen äänessä voi aistia tavallistakin lämpimämmän sävyn, kun keskustelu kääntyy koulumuistoihin Kangasalta ja Luopioisista. Valtteri Kujansuu suuntasi koulutielle Kangasalan Ilkonmäestä, ensin Suoraman ala-asteelle ja sittemmin paikalliseen nuorten sulatusuuniin, Pikkolan yläasteelle. Monipuolinen polku kruunautui lukion jälkeen kouluavustajan työssä Luopioisissa.

Musiikki veti kaupunkia kohti, mutta vähintään yhtä mielenkiintoinen vetovoimatekijä sijaitsi vastakkaisessa suunnassa: luonto. Siinä välimaastossa tasapainoili nuori Valtteri Kujansuu – vielä vanhempiensa kodissa Kangasalan Ilkonmäessä ja samanaikaisesti tietämättömänä tulevasta ajastaan Luopioisissa.

Elettiin 1990-lukua, kun Luopioinen astui varovaisesti ensi kertaa mukaan Kujansuun elämään. Kaverin vanhemmilla oli mökki Kukkialla, ja siellä käyminen oli Kujansuun mukaan erittäin vaikuttava kokemus.

– Olimme mökkeilleet perheen kanssa Kurussa Näsijärvellä. Ajattelin, että isossa Näsijärvessä sijaitseva saari varmasti on yhtä lailla saarten joukossa suuri. Se Kukkian saari oli kuitenkin siihen verrattuna ihan valtava. Voi hyvin sanoa, että maailman suuruus hahmottui Luopioisissa juuri tätä kautta, hän nauraa.

Kiinnostus luontoon vei hänet myös Laipanmaahan. Kuskina nuorukaiselle toimi usein naapurin mies, joka oli kolunnut monet metsäkohteet ja oli mainio opas. Laipanmaassa sekä Kangasalan ja Lempäälän rajalta löytyvillä metsäalueilla Kujansuu on edelleen tuttu näky.

 

Rimpuntien rivitalo

Siinä missä kouluvalinnassa Suoraman ja Vatialan koulun välillä Kujansuu lähti Suoramalle kavereiden esimerkin perusteella, pohdinta varusmies- ja siviilipalveluksen välillä päätyi toisenlaiseen ratkaisuun. Saatuaan ylioppilaslakin Kangasalan lukiosta hän oli pian etsiskelemässä sopivaa paikkaa työpalveluksen suorittamiseen. Kotikunta tuotti kuitenkin pienoisen pettymyksen ja katseet kääntyivät toisaalle.

– Silloin tunnuttiin suhtautuvan siviilipalvelusmiehiin vähän eri lailla, eikä paikkoja Kangasalla oikein ollut kuin Kaivannon sairaalassa. Luopioisissa paikkoja oli, ja se oli tuttua seutua itselleni ennestään. Lisäksi tuntui siltä, että sinne minut tosissaan haluttiin.

Paikan vastaanottaminen merkitsi seuraavaa askelta kohti itsenäistymistä.

– Muutin Luopioisiin ensimmäiseen omaan kotiin. Sain Rimpuntieltä rivitalosta päätyasunnon – jotain sellaista, joka ei kaupungissa olisi kyllä toteutunut.

Työpalveluksen hän suoritti pitkälti kirkonkylän ala-asteella kouluavustajana Seppo Suvannon valvovien silmien alla. Marjaana Myötyrikin tuli tutuksi Rautajärven koululla. Kun omista alakouluajoista oli tuolloin jo riittävästi aikaa ja työ oli juuri sopivan haastavaa, sekä Kujansuu että kouluväki olivat yhteistyöhön tyytyväisiä. Kujansuulle tarjottiin mahdollisuutta jäädä palkkatyöhön, mutta lopulta nuorimies päätyi jäämään Kirkonkylän kouluun esikoulunopettaja Sinikka Toivosen aisapariksi vajaaksi vuodeksi.

Vuosia kytenyt polte filosofian opintoihin oli yksinkertaisesti liian suuri.

– Luopioisissa sain hyvät opit siitä, mitä työelämään ja arkeen kuuluu. Se oli todella hienoa aikaa, mutta siinä vaiheessa ei kai vain ollut valmis vielä asettumaan aloilleen. On sitä joskus miettinyt, olisiko työura missä määrin erilainen, jos olisin jäänyt vielä pidemmäksi aikaa.

Sijaisuuksien merkeissä Kujansuu palasi vielä myöhemmin sekä Luopioisiin että Kangasalle. Kirkonkylän koulu tuli tutuksi molemmissa kunnissa.

– Tuttuja morjenstamassa pitäisi Luopioisissa poiketa useammin. Näkötorneilla Kangasalla on tullut käytyä useinkin.

 

Josko vaikka radioon?

Filosofian opiskelussa Jyväskylässä oli yksi ongelma.

– Jos ei ollut timanttista suunnitelmaa esimerkiksi opettajaksi ryhtymisestä, ei oikein työllistynyt, Kujansuu hymähtää.

Opinnot antoivat kuitenkin paljon – tavallaan jopa ratkaisevasti. Radiotyön mahdollisuus hiipi takaraivoon, kun eräällä kurssilla esitys aiheesta taipui sujuvasti radiokuunnelman muotoon. Pohjalla toki olivat yläasteella kavereiden noteeraamat puheenlahjat, eikä rohkeus esiintyä ollut ongelma alkuunkaan bändissä kertyneiden rumpalin hommien jälkeen.

– Tampereelle muutettuani tein paljon musavisoja pubeissa, ja huomasin, että juontaminen voisi kehittyäkin. Myöhäisherännäisenä hakeuduin kolmekymppisenä Voionmaan opistoon ja keväällä 2015 Radio Suniin harjoitteluun. Samalla hain Ilveksen liigapelien selostajaksi.

Radiosta irtosi lopulta pidempikin pesti, vaikka harjoittelun alku viivästyi bändin ulkomaankiertueen vuoksi. Sattuvaa sinänsä, sillä tätä nykyä Kujansuu toimii Radio Sunin ja Fun Tampereen ohjelmapäällikkönä ja muun muassa vastaa molempien kanavien musiikkiprofiilista.

– Minulla on sisältövastuu molemmista kanavista, mutta tukenani on ammattitaitoinen toimitus. Yllättävän paljon työlistalla on ihan arkista ja teknistä asiaa, ja onneksi saan yhä juontaa ja toimittaa paljon.

Vaikka tie ei vienyt Ilveksen otteluselostajaksi, seuraa Kujansuu liigapelit silti läheltä. Hän häärää jokaisessa kotipelissä kaukalon laidalla tekemässä haastatteluja osana Radio Funin palkittua Kiekkotiimiä.

– Myös kiekkohommat ovat olleet intohimo aina siitä lähtien, kun itse pelasin jääkiekkoa nuorempana. Olenkin onnellisesti päässyt yhdistämään suurimman osan harrastuksistani töihin.

Luontokin on tullut osaksi työtä viime aikoina siinä mielessä, että etätyöt ovat hoituneet mökiltä – luonnon keskeltä.