Kesällä grillataan – retkeilijälle on Pälkäneellä paljon yleisiä nuotiopaikkoja

Retkeily on mitä parhainta lomatekemistä niin kesäasukkaille kuin paikallisillekin. Pälkäneellä on useita pidempiä ja lyhyempiä ulkoilureittejä, joiden varrella on hauskaa pysähtyä vaikka paistamaan makkaraa tai grillaamaan isompi ateria. Ennen avotulen sytytystä kannattaa tarkastaa metsäpalovaroitustilanne; metsäpalovaroituksen aikana avotulen teko on kielletty.

Pälkäneen liikunta- ja vapaa-aikasihteeri Petri Ketolan mukaan Pälkäneen kunnan omistuksessa on ainakin yhdeksän laavua: Syrjänharjun kuntoradalla kaksi, Aitoon kuntoradalla yksi, Laipanmaalla neljä ja Kukkosaaressa yksi. Luopioisten urheilukentällä on frisbeegolfradan yhteydessä Pomoottori ry:n ja Luopioisten Säästöpankkisäätiön avustusvaroilla pystytetty ja Tupenpurijat ry:n toteuttama laavu ja MKH rakennustarvikkeen lahjoittama grilli.

Lisäksi Pälkäneellä on kyläyhdistysten hallissa olevia laavuja, kotia ja muita nuotiopaikkoja runsaasti. Pälkäneen alueen painettuja retkikarttoja on saatavilla Pälkäneen ja Kangasalan kuntien palvelupisteistä ja Pälkäneen Urheilu ja kalastus -liikkeestä.

Kukkosaaren virkistysalue sijaitsee Vihavuoden kylässä, Hämeenlinnan rajalla. Alueella on laavu, puuvarasto, laituri ja wc. Reitin pituus on noin kaksi kilometriä.

Kukkosaaren laavu.

Laipanmaan ja Sappeen alueella on useita ulkoilureittejä noin 15 000 hehtaarin alueella. Tämä on yksi Etelä-Suomen suurimmista yhtenäisistä erämaa-alueista. Laipanmaassa on noin 30 kilometrin edestä opastettuja polkuja, joiden varrella on hyvin varusteltuja taukopaikkoja laavuineen. Sappeen matkailukeskukselta lähtee lyhyempi, noin 2,5 kilometrin pituinen reitti, joka myös johtaa laavulle.

Laipanmaan Särkijärvellä sijaitseva laavu.

Kyläyhdistysten nuotiopaikkoja:

Rautajärven kyläyhdistys:

Rautajärven kyläyhdistys omistaa Kyläkota-nimisen laavun. Kyläkota on tulisijalla varustettu, kaikkien käytettävissä oleva tilava kota urheilukentän laidalla Pallokentäntiellä. Paikka soveltuu vaikkapa tauko- ja makkaranpaistopaikaksi. Kodalta löytyy polttopuita ja sen käyttö on maksutonta. Kodan avaimen voi pyytää kyläyhdistyksen sihteeri Anu Rantaselta.

Rautajärven Kyläkota. Kuva: Kirsi Oesch.

Laavu sijaitsee Ihanainen-järven rantamaisemissa, Murronkulmantiellä.

Näkymä Rautajärven laavulta. Kuva: Kirsi Oesch.

Padankosken kyläyhdistys:

Tuomo Kuitunen, Padankosken kyläyhdistyksen puheenjohtaja kertoo, että Padankoskella on käytössä uimaranta-alue Pirttilahden rannalla. Täällä on myös kyläyhdistyksen kokoontumispaikka, Padankota. Rannalla on nuotiopaikka, joka on tällä hetkellä kunnostettavana ja poissa käytöstä metsäpalovaroituksen aikana. Tällä hetkellä paikalla ei ole grillauslaitteita eikä polttopuita, mutta kyläyhdistyksen tavoitteena on tehdä siitä paikka, jossa vaikkapa makkaranpaisto onnistuisi. Alueella on myös kahvikatos, jonka alueella voi nauttia eväitä ja levätä.

Padankota löytyy Pirttilahden rannalta vastapäätä Padankosken kylän vanhaa koulua.

Myttäälä-Mälkilän kyläyhdistys:

Maija Nummela Myttäälä-Mälkilän kyläyhdistyksestä tietää Pälkäneen kunnan omistuksessa olevan Mallasniemen alueen, joka olisi hyvä paikka vapaa-ajanviettoon, jos se vain tunnettaisiin paremmin. Nummelan mukaan moni tällä alueella omistaa oman rantatontin ja Mallasniemen alue onkin ehkä tämän vuoksi joutunut unohduksiin. Ennen siellä on järjestetty esimerkiksi partiolaisten leirejä. Paikalla on pöytä, katos, hiekkaranta ja laituri, eikä siellä Nummelan tiedon mukaan juurikaan esiinny sinilevää.

Mallasniemi löytyy Myttäälästä, Hirvontien läheltä. Kivitokeentien kyltiltä kuljetaan suoraan kääntymättä. Paikalle pääsee veneellä sekä lähistölle autolla.

Kukkolan kyläyhdistys:

Kukkolan kyläyhdistyksen Outi Viitanen kertoo Kukkolan kylästä löytyvän kaksi Pälkäneveden rannalla, Konkintien varrella sijaitsevaa nuotiopaikkaa. Ensimmäiselle niistä käännytään Kukkolan leirikeskuksen jälkeen vasemmalle. Tämä on Pälkäneen kunnan ranta, josta löytyy myös wc sekä kunnan venepaikkoja.

Kukkolan Lehtisaaren nuotiopaikka.

Toinen nuotiopaikka on kylän rannassa, Lehtisaarella. Sinne käännytään myös Konkintieltä vasemmalle. Se sijaitsee noin 600 metrin päässä Konkintien risteyksestä. Täällä on kyläläisten ylläpitämä nuotiopaikka, jossa juhannuksena poltetaan perinteisesti kokko. Saaren kulkureittien ja nuotiopaikan kunnostamiseen on myönnetty tänä kesänä Luopioisten säästöpankkisäätiön apuraha. Saareen pääsee pientä siltaa pitkin myös esteettömästi, rattailla ja pyörätuolilla.
Kumpaankin rantaan pääsee niin autolla kuin veneelläkin.

Pälkäneen kunnan rannan nuotiopaikka Kukkolassa.

Aitoo-Kaukkalan kyläyhdistys:

Aitoo-Kaukkalan kyläyhdistys AiKa ry:n sihteeri Maija Leppälä kertoo Aitoossa olevan Kankahuven laivaranta, jossa on grillikota. Lisäksi Aitoossa on kaksi laavua. Kaikki puitteet ovat kyläyhdistyksen ylläpitämiä ja avoimia kaikille kävijöille.

Kankahuven ranta sijaitsee Kankahuventiellä. Siellä toimii myös kokoontumis- ja saunatila Kankahovi. Näitä tiloja voi vuokrata erilaisia tilaisuuksia varten. Lisäksi paikalla on hiljattain uusittu uimaranta uimareita varten.

Laivarannan grillikatos, Aitoo.

Peräkaupin pesä eli Kaukkalan laavu sijaitsee Niinimetsäntiellä. Se on Urkanjärven pohjoispäässä. Tämä paikka tunnetaan lajirikkaasta linnustostaan. Laavu on pystytetty vuonna 2009 kyläläisten ajanvietto- ja retkipaikaksi.

Peräkaupin pesä, Aitoo.

Kotaman laavu sijaitsee kuntoradan ja lasten rastireitin varrella Maisentiellä Se on alun perin Aitoon koulun vanhempainyhdistyksen rakentama. Laavulla on tulentekopaikka, mutta omien kuivien polttopuiden tuomista suositellaan.

Kotaman laavu, Aitoo.

Onko sinulla tai kyläyhdistykselläsi tiedossa yleinen  nuotiopaikka, jota emme ole maininneet?

Lähetä viesti toimitukselle, niin otamme selvää paikasta.

Kommentointi on suljettu.