Luopioisissa tavataan tiistaina iltatorilla

Missä mölkkyillään ja muutenkin pelaillaan? Missä Lilli liikuttaa kroppaa ja Merja tuntoja syviä? Missä voi ensimmäiseksi, viimeiseksi ja välissäkin hoidella tärkeimpiä tarpeita, eli kahvihampaan kolotusta ja letun-, karamellin-, ja jäätelönnälkää? Miltä näyttävät pöllöt ja menninkäiset? Mitä on saarihyppely tai Tupenpurija? Mitä loihditaan Joukan pajassa? Miten tehdään hauki ruodottomaksi? Mitä on mielessä tuhannen ja yhden idean Arilla?

Vastauksia ei tarvitse kaukaa hakea. Riittää kun tepastelee Luopioisten iltatorilla tiistaina 7. heinäkuuta iltapäiväneljän ja iltakahdeksan välillä. Siellä voi viettää luonnikasta aikaa kaveriporukalla tai löytää helposti uusia tuttavuuksia. Maanmainiot torikauppiaat järjestävät iltatorin sillä ajatuksella, että heidän rinnallaan voi tutustua myös kylän moniin aktiivisiin toimijoihin ja näin löytää jotain uuttakin mielenkiintoista lähiympäristöstä.

Luopioisten vilkas tori. Kuva: Mikko Tuononen.

Yhdistyksistä ja projekteista on mukana ainakin Luopioisten ulkoilukylähanke, Luopioisten yrittäjät, Kukkian kädentaitajat, Tupenpurijat ja veneveistämö. Kädentaitajat tuovat ihasteltavaksi laadukkaita töitään. Heiltä voi myös ostaa arpoja ja sitten jännittää, osuiko onni kohdalle. Veneveistämöllä on avajaiset, joissa pääsee tutustumaan perinteisen Käenniemi-puuveneen tekemiseen ja kysäisemään, vieläkö ehtii tehdä varauksen tämän kesän tuotannosta. Yrittäjät osaavat kertoa Kukkia-talosta ja Viherkostialasta. Perhekotilaiset esittelevät Haltian pappilan uutta elämää.

Vaikka tuokin esille oman kylän monipuolista toimintaa, ei tori suinkaan ole mikään suljettu ja nurkkakuntainen touhuilu. Hyvistä naapureista on mukana ainakin Rautajärven 2000-luvun torppakylän väki. Ja kun sahalahtelaiset kehuivat, että heillä tehdään erinomaisen hyviä puugrillejä, haluttiin niitäkin syynättäväksi Luopioisten torille.

Kantamusta kertyy, kun noukkii lähtiessä mukaansa Aholan perunoita ja vihanneksia, Pellikan taimia, Tuulan vaatteita ja kirppispöytien aarteita.

Koska Luopioinen ja sen tori ovat täynnä aikaansaavia ihmisiä, torin koko anti aukeaa vasta paikalle tulemalla. Sekä kesäasukkaille että myös vakituisille löytyy varmasti jotain uuttakin mukavaa.