Suomen taiteilijoiden syysnäyttelyn avajaisissa 27. lokakuuta 1900 Akseli Gallen-Kallelan ja Pekka Halosen Karjala- ja Kalevala- aiheiset suurteokset nähtyään taitavana kynänkäyttäjänä tunnettu runoilija Eino Leino kirjoitti lukijoilleen, olisiko aika nostaa suomalaisen taiteen arvostusta viimeinkin. Aiemmin Pariisin maailmannäyttelyssä oli saavutettu kansainvälistä suosiota, vaikka Suomi oli osana Keisarillista Venäjää.
Armas Einar Leopold Lönnbohm syntyi 6. heinäkuuta vuonna 1878 Paltamossa. Hänen synnyinkotinsa Hövelö sijaitsi Paltaniemellä. Taitelijanimellä Eino Leinoa voi suurella kunnioituksella luonnehtia monipuoliseksi taiteilijaksi, siksi poimin alkuun hänen katsantokantansa suomalaiseen maalaustaiteeseen.
Leinon nuoruudenteosten Maaliskuun lauluja (1896) ja Pyhä kevät (1902), jälkeen monipuolistuu hänen lahjakkuutensa. Ma metsän polkua kuljen, Oi muistatko vielä sen virren, Suvi-illan vieno tuuli ja Syystunnelma, joiden lyriikasta ovat Jean Sibelius, Toivo Kuula ja Oskar Merikanto jättäneet sävelet soimaan. Itsenäisen Suomen historia 2 korostaa Sibeliuksen, Gallen-Kallelan ja Leinon 1890-luvun Kalevala-aiheisessa tuotannossa kolmen mestarin yhteisiä piirteitä ja muinaisuuden ihailua.
Eino Leinon sanotaan rohjenneen uudistaa kalevalamittaa halliten kansanrunouden sävyjä, kuvallisen kielen ja runojen rytmiikan.
Leinolla oli risuja ja männynkäpyjä elämänpoluillaan, vaikka hän osasi nauttia luonnosta, senhän aistii hänen runoistaan. Ruislinnun laulu kuului kesäisen viljapellon yllä, nyt vain sävelin ja sanoin. Maalliset parisuhteet, politiikka, kalevalaisen kansallisuusaatejärjestelmän romahtamisen, tietolähteet tulivat hänelle henkiseksi taakaksi. Rivien välistä hänen lukijansa voi aistia Aikuisen runoilijan tähtitarhasta vuodelta 1912, Painuvasta päivästä 1914 ja Elämän koreudesta seuraavalta vuodelta Leinon pohtineen omaa sielunmaisemaa matalapaineessa.
Pakinoiden lopussa saattoi lukea ”Mikko Vilkastus”, ”Teemu” tai ”Kanttori Sepeteus.” Romaanikirjallisuuden hän myös omi itselleen. Suomentaessa Danten Jumalaista näytelmää vuosina 1912- 14 draama puhutteli häntä. Hän oli myös kirjailija, lehtimies ja kriitikko.
Eino Leino kuoli Hyvinkään (nykyään Tuusulaa) Nuppulinnassa 48- vuotiaana 10. tammikuuta vuonna 1926. Hän sai valtiolliset hautajaiset, siunaus toimitettiin Helsingin Vanhassa kirkossa, hänen hautapaikakseen lähdetietoni paljastaa Uuden Hautausmaan.
Eino Leino Seuran ja Suomen Kulttuurirahaston järjestämä patsaskilpailu runoilija Eino Leinolle 7. toukokuuta vuonna 1951 ratkeaa, kuvanveistäjä Lauri Leppänen sai lopulta toteuttaa sen. Patsas oli tarkoitus paljastaa Eino Leinon 75-vuotispäivänä 6. heinäkuuta vuonna 1953. Vuosisatamme merkittävimmän suomalaisrunoilijan patsas paljastettiin 26. syyskuuta Helsingissä Esplanadilla vuonna 1953.
Vuonna 1932 julkaistu (elänyt vv. 1882-1972) kirjailija L. Onervan Eino Leino-elämäkerrassa ja vuonna 1953 numero 3/4 Kaltio -lehdessä L. Onerva kirjoittaa muun muassa Eino Leinon liikkuneen kaikissa piireissä, vaeltaneen läpi eri yhteiskuntaluokkien. Hän tunsi ylhäiset ja alhaiset.
Maantietä matkaa
kirjaton, karjaton mies.
Kruununkin kyyti
liikaa ois hälle kenties.
Outoja hälle kun on
isänmaa, kotipaikka ja lies.
Puolue, perhe ja muu.
Verot, verka ja velka ja ies.
(Ote Eino Leinon runosta Löysäläisen laulu)
Lähteenä: Vuosisatamme Kronikka Gummerus
Suomi 75 Itsenäisen Suomen historia 2
Itsenäinen Suomi , Valitut Palat
wikipedia.org/wiki/ Eino_Leino
Anneli Kivelä 24.6.2020, Laitikkala
