Kokeilu, joka kannatti – beach volleyn keväällä aloittaneet Ida Ruohonen ja Veera Vasenius päättivät kesän SM-lopputurnauksessa

”Riski, joka tosiaankin kannatti ottaa”, kuvaavat Veera Vasenius ja Ida Ruohonen hyppäämistään ensi kertaa beach volley -kentille.

Lajin SM-lopputurnauksessa pelaaminen ei ollut Ida Ruohosen ja Veera Vaseniuksen mielessä, kun kaksikko lähti Vesaniemen kentälle kokeilemaan beach volleyta viime keväänä. Kummallakaan ei ollut ”biitsistä” aiempaa kokemusta, ja sääntöihin perehdyttivät aluksi omat kaverit.

1. kerran beach volley -kentällä pelaaminen virallisessa ottelussa tuntui aluksi oudolta. Kenttä oli kooltaan kuusi kertaa kuusi metriä, ja sen pienuus tuotti lentopalloa jo vuosia pelanneille hankaluuksia. Syötöt ja lyönnit painuivat ensi alkuun metritolkulla yli rajojen, vaikka alla olikin harjoittelua Vesaniemen kentillä.

– Oli siinä totuttelemista, ja Sastamalan ensimmäinen turnaus oli eräänlainen harjoitusturnaus meille, kaksikko nauraa.

Harjoitusta kertyi heti avauspäivänä neljän pelin edestä. Noviisien uran avauksen tuloksena ei kuitenkaan ollut pelkkiä selkäsaunoja, ja jo seuraavassa turnauksessa kohenivat sekä peliesitykset että tulokset.

Kaikkiaan Ruohonen ja Vasenius pelasivat kesän aikana kahdeksassa osaturnauksessa. Parhaat pelit koettiin paahtavan auringon alla Vantaan valkoisilla hiekoilla.

 

2 pelaajan yhteistyö on beach volleyssa tiivistä. Oman parin liikkeiden ennakointikyvystä on hyötyä, ja monista asioista on hyvä sopia jo ennen peliä tai ottelun aikana.

Vasenius ja Ruohonen tunsivat toisensa ennestään pelattuaan jo pari vuotta samassa lentopallojoukkueessa. Aloite laji- ja parikokeilusta lähti Vaseniuksen isältä.

Ennen ensimmäistä turnausta yhteisiä harjoituksia ei ehditty saada kovinkaan monta, mutta yhteinen sävel löytyi nopeasti.

– Meillä synkkaa tosi hyvin yhteen, ja se on tässä erittäin tärkeää, Ruohonen sanoo.

 

 

3. erä – mikäli siihen joudutaan tai päästään – on pelissä aina se hankalin.

– Siinä on paineita, kun erävoitolla voitat koko ottelun ja häviöllä häviää koko pelin, Vasenius huomauttaa.

Yksittäisillä onnistumisilla ja epäonnistumisilla on lisäksi tavallista suurempi merkitys, kun ratkaisuerä on muita eriä lyhyempi.

Hankalimpia yksittäisiä tilanteita ovat ne hetket, jolloin parista toinen joutuu lähtemään pelastamaan palloa peliin kaukaa rajojen ulkopuolelta eikä toinen voi tietää tarkasti, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Parasta beach volleyssa ovat onnistumisen hetket – osuvat ne sitten omalle tai parin kohdalle.

– Kun onnistuu, siitä tulee niin hyvä fiilis.

Veera Vasenius ja Ida Ruohonen olivat yksi kolmesta LP Kangasalan parista, jotka pääsivät mukaan SM-lopputurnaukseen. Samassa sarjassa pelasivat Jiia ja Joanna Vihervaara, pojissa Aarni Ruohola ja Jussi Koskela ylsivät lopulta pronssille. Kuva: Jenna Vihervaara.

 

6 parhaan joukkoon pääseminen kesän turnauskiertueella avasi ovet SM-lopputurnaukseen, joka pelattiin juuri koulujen alkamisen alla Tampereella. Veera Vasenius ja Ida Ruohonen lähtivät turnaukseen ranking-sijalla 4.

Pari pelasi läpi kesän aktiivista ja monipuolista hyökkäyspeliä vastustajan virheiden kyttäilyn sijaan. Taktiikkaankin kiinnitettiin huomiota, ja vastustajien otteita tutkittiin etukäteen. Kesän edetessä monen parin vahvuudet ja heikkoudet opittiinkin tietämään jo etukäteen. Tasaisimpia kamppailuja käytiin toista tuntia, ja vain muutama pari jäi kaksikolta kokonaan kaatamatta.

Lopputurnauspaikka ylitti kesälle asetetut odotukset, vaikka hankalissa sääoloissa pelatun puolivälierän tappio aluksi kismittikin.

 

14-vuotiaiden sarjasta kaksikolla on edessä siirtyminen pykälää vanhempien eli alle 16-vuotiaiden sarjaan.

Lähtökohta ensi kesän beach volley -kauteen tulee kuitenkin tällä tietoa olemaan paljon parempi kuin tälle kesälle.  Talven mittaan Ruohonen ja Vasenius pääsevät hiomaan lajitaitoja säännöllisesti maajoukkuetason opastuksessa Mouhijärvellä, kun paikka finaaliturnauksessa toi mukanaan myös kuukausittaisen leirimahdollisuuden Mouhijärvellä maajoukkuetason opastuksessa.

Pääpaino talvikaudessa on kuitenkin LP Kangasalan C-juniorijoukkueen mukana harjoittelemisessa ja pelaamisessa. Beach volley -kesä näkynee sielläkin positiivisesti otteissa: kunto on kasvanut ja suoritusvarmuuskin kohentunut, kun kaksin pelatessa toistoja ja pallokosketuksia niin puolustuksessa kuin hyökkäyspelaamisessakin on tullut väkisinkin paljon.

 

25 asteen lämpötila alkaa olla pelaamiseen jo turhan kuuma, kun pelaajien oltava koko ajan liikkeessä eikä kentällä ole suojaa auringolta. Silmiin paistavasta auringostakaan ei saa hyvityspisteitä.

Lämpö on kuitenkin suotavaa. Jos pelaamista haittaa auringon porottaminen suoraan näkökenttään, ei sitä helpota kylmä keli tai sadekaan. Kun pallo kastuu, siihen tarttuu hiekkaa, joka varisee kasvoille. Kylmä sadesää koettelee luonnollisesti muutenkin pelihuumoria enemmän.

Joka säässä ja kentällä pitäisi pystyä kuitenkin onnistumaan, ja siinä kokemus on avuksi.

Puitteet vaikuttavat osaltaan myös lajin näyttävyyteen.

– Onhan se helpompi tehdä tiikereitä, kun ei satu.

 

Aiemmin aiheesta:

Kolme ällää matkalla ärrään

 

Syöttöpelin salat: Millainen on hyvä syöttö lentopallossa – ja miksi syöttäessä sorrutaan helponnäköisiin virheisiin?