Kun Sydän-Hämeen safarien Mika Eerola kuuli tulleensa valituksi Pälkäneen vuoden yrittäjäksi, ajatus tuntui shokeeravalta.
– Olen kuitenkin hyvin pieni puurtaja, hän sanoo vaatimattomasti.
Pälkäneen yrittäjien hallitus luonnehtii Sydän-Hämeen safarit oy:tä uudistuvaksi, menestyväksi ja pitkäikäiseksi alan yritykseksi, joka tuo toiminnallaan Pälkänettä tutuksi ympäri Suomea. Mika on luotsannut monen yrityksen työntekijöitä ja asiakkaita Sydän-Hämeen kauniilla reiteillä jo yli kahden vuosikymmenen ajan.
Vielä 1990-luvun lopussa Mika Eerola suunnitteli valomainosten rakenteita Tammerneonilla Tampereella. Vähitellen konttorissa istuminen alkoi tympiä eikä hän välittänyt enää viiden vuoden jälkeen olla pieni palanen isoa ketjua.
– Aurinko siellä vain häikäisi silmiin sisätiloissa – aika paljon parempi vaihtoehto, että se häikäisee ulkona. Halusin tehdä itse jotakin näkyvää, ja näin harrastuksesta tuli työ.
Aluksi hänellä oli muutama vesijetti, sitten moottorikelkkaa ja lopuksi vuodesta 2002 astuivat kuvaan mönkijät. Vähitellen määrät ovat kasvaneet, ja tällä hetkellä miehellä on hallissa 20 moottorikelkkaa, 16 vesijettiä ja mönkijöitä 28.
Eerola on kokenut nousut ja laskut, mutta ei ikinä ole jäänyt toimettomaksi. Vuoteen 2008 asti yritystoiminta kasvoi tasaisesti, kunnes koetti lama, ja tilaukset pysähtyivät kuin seinään. Silloin hän kääri hihat ja alkoi rakentaa isoa kotaa; olipa valmiina laman jälkeen.
Koronan iskiessä kaikki pysähtyi keväällä, jolloin mies hankki itselleen raivaussahan ja alkoi hoitaa osin safarikäyttöä varten hankittuja metsiä. Hän istutti myös 7000 puuntainta ja kylvi kaksi kiloa männynsiemeniä.
Kotimaan matkailu alkoi taas kesän koittaessa elpyä, vaikka ulkomailta turistivirtoja ei nyt tulekaan.
Asiakkaan mukaan
Mika Eerola toteaa, että tällä hetkellä yritystoiminnan selkäranka ovat mönkijäsafarit. Alun koemarkkinointi näytti heikolta, mutta tilanne muuttui nopeasti. Yhtenä syynä ovat vähälumiset talvet, koska moottorikelkkailemaan pääsee entistä harvemmin.
– Jollekin keskieurooppalaiselle moottorikelkka ja lumi ovat se juttu, joten lumivarmuuden markkinointia pitää välttää.
Safarille lähdetään yleensä 4–25 hengen kokoonpanolla. Joskus väkeä voi olla 50, jolloin ryhmä jaetaan. Kun on yli 10 osallistujaa, perämiestä tarvitaan. Silloin Eerola ei pärjää yksin, vaan hankkii apuvoimia. Lähtökohta on se, että tehdään kulloisenkin asiakkaan näköinen reissu.
– Nyrkkisääntö on kuitenkin se, että rauhallisimman kuljettajan tahdilla mennään. Välillä voidaan ottaa pieni lepohetki, jossa innokkaimmat menijät voivat ottaa vähän lisäkierroksia sopivilla lisälenkeillä.
Turvallisuus on kaiken a ja o. Laitteet käydään tarkkaan läpi ennen liikkeelle lähtöä. Se palkitsee, kun näkee, että porukalla on ollut mukava päivä.
– Safaria varten elän sen päivän. Yhden safarin toteutus on kolmen työpäivän projekti.
Joskus on haavereitakin sattunut, maksimissaan kerran kolmessa vuodessa. Nykyään Eerola osaa jo ojentaa liian vauhdikkaita kuskeja, mikäli tarvetta on.
– Joskus on niin, että mitä pidemmälle mennään, sitä enemmän ihminen vieraantuu siitä, että hänen on itse kannettava vastuu tekemisistään.
Ikä tulee vastaan
Vaikka nyt ulkomaiset matkustajat ovat stopissa, Eerola on huomannut vuosien saatossa saksalaisten arvostavan järjestystä. Mönkijöiden on parasta silloin olla suorassa rivissä. Kiinalaisten kanssa ei mennä lujaa, päinvastoin koneet koetetaan huijata entistä rauhallisemmiksi.
Pälkänettä hän pitää niin yrittäjä- kuin lapsiystävällisenäkin kuntana. Itsekin aikanaan 3 kautta kunnallispolitiikassa mukana olleena hänestä kunnallispoliitikot koettavat saada asiat rullaamaan ja rahat riittämään – he tekevät sen, mitä yrittäjän eteen voi tehdä.
Mies täytti talvella 50 vuotta. Tuolloin hän myös meni naimisiin Telle-Mari Eerolan kanssa. Pariskunta harrastaa metsänhoitoa ja tanssia, vaikka nyt koronan aikana tanssi on jäänyt tauolle.
Mika Eerola on sitä mieltä, ettei hän enää yli 60-vuotiaana ole mukana safariretkillä. Hän voi kyllä järjestää ja organisoida, mutta kentällä häntä ei luultavasti enää nähdä.
