Nyt on 26.1.2021. Vielä neljä kuukautta ja sitten siirrytään yläasteelle. Oppilaat ovat vielä ala-asteella, mutta tunnelma on alkanut nousta jo ylemmäs. Oppilaat odottavat jo yläasteelle pääsyä, ja sitä varten onkin jo valmistauduttu. Kuuden vuoden jälkeen samassa koulussa, uuteen kouluun siirtyminen ja uusi ympäristö on myös jännittävää. Todistukset jaetaan 5.6.2021. Sitten ollaankin jo 7-luokkalaisia.
Haastattelimme muutamia tien toiselle puolelle siirtyviä.
Mikä jännittää yläasteelle siirtymisessä?
–En sanoisi, että mikään on erityisen jännittävää.
– Minua vähän huolettaa läksyjen määrä.
– Uusi koulu, uudet tilat ja uudet ihmiset on mukava nähdä, mutta se on samaan aikaan jännittävää.
– Olen kuullut huhuja, että limsa-automaatti poistuu, mikä ei houkuttele.
Entä mikä on kivaa uudessa koulussa?
– Uusi koulu on kiva aloittaa, kun on mukavat opettajat.
– Vaikka ala-asteelta lähtö on haikeaa, uusi alku tuntuu kivalta.
– Yläasteella alkaa myös uusia hauskoja aineita.
– Se on hauskaa, kun uuteen kouluun on lyhyt matka.
– On jännää, kun yläasteella saa käyttää välillä puhelinta.
– Vaikka vastuun määrä kasvaa, tulee myös vapauksia, joita on kiva päästä kokeilemaan.
Ala-asteella on varsinkin 6-luokkien keskuudessa vilahdellut puhelimia, ja tunnelma pomppii katonrajassa. Kaikki odottavat selkeästi uutta koulua, vaikka hetki pitäisi jaksaa vanhassa koulussa. Oppilaat toivovat, että korona hellittäisi sen verran, että kevätjuhla voitaisiin järjestää. Olisi tosi mälsää päästä 6-luokalta ilman kevätjuhlaa ja hyvästejä.
Toivottavasti 6-luokkalaiset saavat päättäjäiset. Ahkeraa työtä on tullut tehtyä jo kuusi vuotta, joten olisi mahtavaa lähteä uuteen alkuun kunnon juhlan jälkeen. Mutta kaikki kuitenkin ymmärtävät, että pitää mennä koronan mukaan. ”On haikeaa jättää ala-aste, ja uskon, että purskahdan itkuun joko kevätjuhlassa tai kun siirrytään kesälomalle”, eräs 6-luokkalainen tyttö ajattelee.
Ala-asteen opettajat ovat antaneet meille hyvän pohjan yläkoulua varten. Kuuteen vuoteen sisältyy itkua, naurua, puhutteluja ja vihaisia mulkauksia. Haluamme kiittää opettajia ja luokkatovereita ikimuistoisista vuosista. 6-luokkalaisten matka jatkuu uuteen kouluun syksyllä, mutta kaikki jäävät kaipaamaan muistoja ala-asteelta.
Selma ja Eini
Kirjoittajat ovat pälkäneläisen Kostian koulun 6A-luokan oppilaita, jotka ryhtyivät Uutisten viikon kunniaksi toimittajiksi.