Poikkeuksellisen luulöydön alkuperä varmistui ja johtaa lisäselvityksiin – ”Tämä nostaa Pälkäneen nyt maailman johtavien fossiilitutkijoiden keskipisteeksi”

”Pälkäneen fossiililöydön tutkiminen jatkuu varmasti pitkään”, uskoo löydön kuvannut asiantuntija Jonne Trilobiitti. Hän on itse käynyt viime elokuun jälkeen paikalla toistakymmentä kertaa ja kuvaa löytöä kunnoltaan erittäin hyväksi. Löydön alkuperä vahvistettiin Amerikasta 1. huhtikuuta.

Pälkäneellä viime syksynä tehtyjen tutkimusten tulokset johtavat uusiin selvityksiin 322-tien tuntumassa. Tien läheisyydestä tehdyt löydöt ovat huhtikuun alussa varmistuneet fossiileiksi, joiden alkuperä ulottuu luultavasti noin sadan miljoonan vuoden taakse.

Paikalta on löytynyt kivettynyt jalanjälki sekä suuri, useita metrejä suuntaansa oleva fossiilijäänne, joiden arvioidaan kuuluneen spinosaurukselle tai jollekin sen lähilajille. Suomen Dinosaurustutkijain liiton puheenjohtajan Jonne Trilobiitin mukaan lajitunnistus ja aikamääritys – arvioitu elinaika noin 98 miljoonaa vuotta sitten – viittaavat siihen, että kyseessä on todennäköisesti nuori spinosaurusyksilö, joka hetki ennen menehtymistään oli nauttinut viitisen kiloa lihaa ja kahdeksan mustikkaa.

– Tutkimuksia tehtiin kuvamateriaalin lisäksi pienistä näytteistä talven aikana Yhdysvalloissa. Denverissä sijaitsevan Chandlerbingin yliopiston arvostettu paleontologi Ross Geller otti yhteyttä meihin varhain torstaina 1. huhtikuuta ja vahvisti jo aiemmin lonkalta heittämänsä näkemyksen, Dinosaurustutkijain liiton Trilobiitti kertoo.

Vahvistus tekee Pälkäneen löydöstä yhden lähihistorian mielenkiintoisimmista. Aikaisemmin spinosauruksia tai sen lähisukulaisia on löydetty lähinnä Pohjois-Afrikasta. Tutkijapiireissä onkin jo talven aikana mietitty kuumeisesti, miten yksilö olisi päätynyt Pälkäneelle – ja mitä muuta täkäläinen, ilmeisen otollinen maaperä vielä voikaan paljastaa. Aiemmin on uskottu, että jääkausi on pyyhkinyt pois lähes kaikki jäljet Suomen kamaralla mahdollisesti tallustaneista esihistoriallisista otuksista.

Kivettynyt jalanjälki löytyi aivan suuren dinosauruksen jäännöksen lähistöltä. Jalanjälki on pituudeltaan yli puolimetrinen.

Vielä mielenkiintoisemmaksi löytö muuttuu, jos se todetaan kokonaan uudeksi alalajiksi.

– Emme voi sulkea vielä tässä vaiheessa kokonaan pois sitäkään mahdollisuutta, että maantieteellisesti ennennäkemättömän sijainnin vuoksi kyseessä olisi niin sanotusti ”sauridae aprillicus palkaenicus”, Trilobiitti vihjaa.

Tarkkaa löytöpaikkaa on pyritty varomaan paljastamasta, jotta alueelta jatkotutkimuksissa mahdollisesti vielä tehtävät löydöt eivät vaarantuisi. Alueella on ollut läpi talven jatkuva valvonta muun muassa riistakameroin.

Trilobiitti uskoo löytöpaikkaan kohdistuvan kiinnostuksen tuovan paikalle kevään ja kesän mittaan kymmeniä huippupaleontologeja eri puolilta maailmaa.

– Kiinnostus olisi varmasti niin suurta, että puhuttaisiin jopa sadoista tutkijoista ja kymmenien eri maiden tiedotusvälineistä, mutta koronatilanne vaikuttaa vääjäämättä siihen, paljonko väkeä lopulta pystytään tuomaan paikalle, hän arvioi.

Viime vuoden elokuussa maa- ja metsätöiden yhteydessä löydön tehneen ja siitä eteenpäin raportoineen paikallisen asukkaan nimeä ei haluta vielä tässä vaiheessa kertoa julkisuuteen löytöpaikan suojelemiseksi ja henkilön varjelemiseksi mediamylläkältä.

– Kyllähän minä kovasti yllätyin. Luulin sitä aluksi jättimäisen variksen tai karhun jäännöksiksi. Nyt sain sitten yllättyä uudelleen, että käsiin osui ihan vahingossa dinosauriin luu. Onneksi koirani Rex ei kaivanut kaikkia luita heti ylös, hän kuitenkin kommentoi.

Spinosaurus on yksi suurimmista maalla koskaan eläneistä lihansyöjistä. Sen on arvioitu olleen noin 16-metrinen ja painaneen noin seitsemän tonnia. Osa tutkijoista on arvellut niiden ravinnon koostuneen pitkälti sillistä ja kuravedestä.

Taiteilijan näkemys siitä, miltä Pälkäneeltä löytynyt dinosaurus on luultavasti aikoinaan näyttänyt.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?