Vältyttyämme altistuksilta noudimme niin ikään terveet talvilomalaiset kaakosta viikoksi mökille Aitooseen. Lapsenlapsemme, kuusivuotiaan tytön sekä kahdeksan- ja kymmenvuotiaat pojat. Reissuun lähdimme maanantaina 1.3. aamukuudelta ja kaarsin korealaisen takaisin Riukusillantielle tasan puoliltapäivin. 400 kilometriä tarkasti talvinopeusrajoituksia noudattaen runsaasti valvontakameroita sisältävillä teillä. Lahden ohi pääsee nykyään nopeasti.
Välttääksemme kohtaamisia nautimme autossa omia eväitä mennen tullen. Toisessa päässä odottivat matkalaiset keskenään äidin jo lähdettyä töihinsä ja isän vielä viipyessä ulkomaan komennuksellaan. Löin kyytiin valmiiksi esille laitetut turvaistuimet, vaate- ja kenkäkassit, liukurit, luistimet, kypärät, jääkiekkomailat, monot, sukset ja sauvat sekä muun tarvittavan rekvisiitan. Lomalaiset ottivat takapenkille henkilökohtaiset reput, joissa tähdellisimmät tavarat, nallet ja laitteet. Ainoastaan pienimmän kännykkä jäi lähtötohinassa johonkin. Sitä ei tosin viikkoon kaivattu lainkaan. Matkalla kiittelin taas kerran näitä nykyajan härpäkkeitä, mitkä estivät ennen vanhaan varttitunnin matkanteon jälkeen ensimmäisen kerran esitetyn kysymyksen: ”Koska me ollaan perillä?”.
Maanantaina ja tiistaina iltapäivällä käytiin reippaasti lämpimän puolella öiden kylmetessä nollaan ja allekin. Keskiviikosta eteenpäin lomailtiin kunnon aurinkoisessa pakkassäässä. Pienen Jouttijärven etuna on, etteivät kevyet vesisateettomat lämpimät juuri vaikuta jään paksuuteen, sitä mittasimme noin 40 senttimetriä. Jo tulopäivänä pääsimme jäälle ajelemaan luopioislaisella perinnekulkuvälineellä eli potkurilla. Kymmenvuotias mieltyi keksintöön jääden parina päivänä potkuttelemaan yksin tunniksi vielä sen jälkeen, kun me muut jo kiipesimme pirttiin. Tuntui videopuhelua isänsä kanssa puhuessaan kehuvan aikaisemmin tylsäksi mieltämäänsä laitetta.
Lumi oli sulanut kapean järven itärannalta kokonaan. Pinnalle muodostunut ohut vesikerros jäätyi öisin tehden vähän kuhmuraisen jään harrasteluluisteluun kelpaavaksi. Suotta en luistimia, mailoja ja kypäröitä kyytiin nostanut. Kävimme tiukat ottelut, kolme kaikkiaan, minä vastaan pojat. Kuusivuotias toimi erittäin kiistanalaisena tuomarina ja pojat jo esittivät sisarensa hyllyttämistä tuosta tehtävästä. Sääntöjä sovellettiin kaikin puolin tavattoman laajoin tulkinnoin yleensä ukin tappioksi. Hävisin eri pelivälineillä pelatut matsit 2-1 yhteismaalein 29-28.
Myös hiihtämään päästiin järven länsireunan kovalla lumella. Totesin, miten tärkeää on lapsille alusta lähtien laittaa kunnon välineet. Muistelin tuskallisia rupeamia kolmen vuosikymmenen takaa, kun sukset muljahtelivat irti talvisaappaiden kärjistä. Eikä se myöskään tahtonut pitää rotanloukku vanhassa monossa 60 vuotta sitten. Pienimmän luistimet ja monot sai kiinnitetyksi kätevästi tarroin ja pikalukituksin. Jäällä viihdyimme joka päivä vähintään pari tuntia. Havaitsin nastakengät kelpo keksinnöiksi vetäessäni kahta pienintä pulkassa tai antaessani heille kyytiä potkukelkalla.
Lämmitin joka ilta saunan. Lauteilla kertoilimme toisillemme osin tuttuja vitsejä. Mukavalta tuntui katsella edellään rantaan vilistäviä lapsia, joista tiukan vuorotteluperiaatteen mukaisesti ensimmäinen odotti lupaa peruuttaa rappusia myöten avantoon. Pojat kaulaansa ja jopa kielloista huolimatta tukkaansa myöten, neitokainen vain varpaitaan kastellen. Kolmesti joka saunomiskerta.
Toki lapset pelasivatkin tableteillaan ja puhelimillaan. Mutta myös piirsivät paljon, muun muassa ”Nalle Nallukka”-sarjakuvaa jatkona syyslomalla aloitetulle. Lukivat ja heille luettiin. Kerran teimme kimpassa polttopuut ja paistoimme yhdessä viritetyssä nuotiossa makkaraa. Latailimme porukalla linnuille syötävää ja niin edelleen. Mummo teki hyvin kaikille kelpaavia ruokia. Esimerkiksi laatikoita kaalista ja makaronista, lihapullia, paistettua kalaa, lettuja sekä lämpimiä leipiä. Myös hiljattain kahdeksan vuotta täyttäneelle suklaakakun, mistä me muutkin pääsimme osallisiksi. Jälkiruuistakaan ei löytynyt moitittavaa.
Nämä kolme näyttävät valinneen sukupuolensa tanakan perinteisesti. Tärkeintä on, että lapsi saa pysyä lapsena niin pitkään kuin haluaa. Kymmenvuotiaskin pyörähti pari kertaa hetkeksi syliin pyytämättä. Tyttö puuhaa pienten poniensa kanssa ja piirtää mieluummin prinsessoita kuin robotteja. Ulkopuolisen silmin näistä kolmesta urheilullisin ja valokuvissa hymyilemätön herkkä kahdeksanvuotias vaatii eniten kahdenkeskistä aamu- ja iltahuomiota. Vaikka ei sitä tietenkään pyydä. Illalla hän riisui Nalle Nallukalta toisen isoäitinsä kutoman villatakin ja pipon pois. Muutenhan aina mukana kulkevalle kaverille tulisi kuuma vieressä peiton alla.
