Korona myy kuivan maan mökitkin – asuntoja tulee yhä myyntiin nihkeämmin kuin ostajat ja välittäjät toivovat

Asuntokauppa on aktiivisen viime vuoden jälkeen jatkunut vilkkaana tämänkin vuoden puolella.

– Edelleen etsinnässä on kakkoskoti, etätyöpaikka, mökki tai joku paikka väljemmiltä vesiltä. Järvenrantapaikat ovat aina kysyttyjä, mutta nyt selkeästi vielä enemmän, listaa SP-koti Pälkäneen Erika Pohjola.

Tilanne on tänä vuonna ollut samankaltainen kuin viime vuonna: kiinnostuneita on ollut enemmän kuin välittäjällä tarjottavaa. Pohjola arvelee, että epävarmassa tilanteessa myyntiin laitto on hidastunut ja pidempi miettimisaika näkyy kohdemäärän vähentymisenä.

– Kuitenkin korona tuntuu vauhdittaneen ratkaisuja niillä, jotka jo aiemmin ovat asunnon ja paikan vaihtoa suunnitelleet, hän huomauttaa.

Pohjolan mukaan myös vuokra-asuntojen kysyntä on kasvanut Pälkäneen alueella selkeästi. Syyksi hän uumoilee ihmisten työtilannetta ja yleismaailmallisesti epävarmaa aikaa.

– Sydän-Hämeestä ovat olleet eritoten kiinnostuneet Uudenmaan seudun ihmiset, mutta myös Tampereen puolen väki. Toivotaan että maaseudun kiinnostus säilyy poikkeustilanteen jälkeenkin, se on tervetullutta, hän tuumaa.

 

Korona laittoi nousuun

Kasvaneelle asuntomyynnille lyötiin alkutahdit jo viime vuonna koronan myötä. Keväällä asuntokauppa hiipui hetkellisesti, mutta lähti kesän myötä rullaamaan uudelleen ja loppuvuodesta kauppamäärät kasvoivat edellisvuoteen verrattuna.

SP-kodin Pohjolan mukaan asuntokauppa kävi viime vuonna lopulta erittäin hyvin, ja kysyntää – ja kauppoja – riitti vuoden loppuun asti.

– Pandemiatilanteesta johtuen maaseudun kiinnostus kasvoi kovasti. Myytiin sellaisiakin kohteita, jotka ovat muutoin olleet ehkä jopa hankalasti myytäviä, kuten esimerkiksi kuivanmaan mökit, hän sanoo.

Tilannetta kuvaa varsin hyvin se, että Pohjola kertoo tehneensä viime vuonna toistaiseksi parhaan liikevaihtonsa vaikka vuosi sisälsi isoja investointeja uuden liiketilan ja työntekijän palkkaamisen myötä.

 

Viime vuosi lukuina

Kangasalan seudun Osuuspankin keräämän asuntokauppa-aineiston mukaan Kangasalla tehtiin viime vuonna asuntokauppoja reilut viisi prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Osuuspankin aineiston mukaan eniten tehtiin kauppoja kerrostaloasunnoista (207) ennen omakotitaloja (190) ja rivitaloasuntoja (153).

Pälkäneellä kauppoja tehtiin Osuuspankin tilaston mukaan vähemmän kuin edellisvuonna. Lasku tuli lähes kokonaan omakotitalokaupasta, jonka määrä ei yltänyt vuoden 2019 tasolle.

– Myydyt omakotitalot olivat kuitenkin vuonna 2020 keskimäärin hieman edellisvuotta kalliimpia ja niiden myyntiaika oli hivenen lyhyempi, huomauttaa OP Kangasalan toimitusjohtaja Jyrki Turtiainen.

Myyntiajat olivat viime vuonna Pälkäneellä pisimmät kerrostaloasunnoilla. Myyntiaika oli niillä keskimäärin 177 vuorokautta. Omakotitalot tekivät kauppansa keskimäärin 133 vuorokaudessa ja rivitalot sekä vapaa-ajan asunnot 114 vuorokaudessa.

Vapaa-ajan asuntoihin kohdistuva kiinnostus näkyi Pälkäneellä keskimääräisessä kauppahinnassa, joka vapaa-ajan asunnoissa nousi noin 80 000 eurosta lähes 130 000 euroon. Tilastoa värittää yksi vapaa-ajan asunto, joka myytiin yli 450 000 euron hintaan.

Kangasalla omakotitalojen kesimääräinen velaton hinta oli noin 253 000 euroa, mikä oli noin kymmenen prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Toteutuneissa kaupoissa keskineliöhinta oli käytetyissä rivitaloasunnoissa noin 2200 euroa ja kerrostaloasunnoissa noin 2030 euroa. Asuntojen hintakehitystä voi arvioida vertaamalla lukuja vuoteen 2016, jolloin rivitalon keskineliöhinta Kangasalla oli noin 2020 euroa.

Käytettyjen asuntojen kauppamäärät kasvoivat viime vuonna Kangasalla, uudiskauppojen määrä pysyi vuoden 2019 tasolla.