Aakkulantien pyörätien ja jalkakäytävän rakentaminen jatkuu

Aakkulantien erotellun pyörätien ja jalkakäytävän rakentaminen jatkuu. Hankkeen aikana kapeaa ja huonokuntoista yhdistettyä jalkakäytävää ja pyörätietä parannetaan erottamalla kulkumuodot omille kaistoilleen. Jalkakäytävä ja pyörätie levennetään nykyisestä 2,5 metrin levyisestä väylästä 4,5 metrin erotelluksi väyläksi. Samalla parannetaan Aakkulantien pohjoispuoliset Suutarintien, Puutarhurintien, Harventajantien ja Kasvitarhantien liittymät. Hanke koskee kokonaisuudessaan väliä Mallitie – Kaarina Maununtyttären tie. Tänä vuonna parannettava osuus sijaitsee välillä Pikonkankaantie – Mallitie ja on pituudeltaan noin 1,1 kilometriä.

Työ aiheuttaa poikkeuksellisia liikennejärjestelyjä Aakkulantiellä erityisesti jalankululle ja pyöräilylle. Työnaikaisista liikennejärjestelyistä tiedotetaan erikseen.

Rakennusurakan pääurakoitsijana toimii Ylöjärven Kiviset Oy ja rakennuttajakonsulttina Ramboll Finland Oy.

Hankkeen rakennustyöt valmistuvat kokonaisuudessaan syksyllä.

Kaupunki sai hankkeelle Liikenne- ja viestintävirasto Traficom:n myöntämää investointitukea kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen 339 000 euroa.

Kartta parannettavasta väylästä. Kuva: Kangasalan kaupunki.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?