Suomen Punaisen Ristin Luopioisten osasto järjesti Punaisen Ristin viikon kunniaksi keväisen tempauksen K-Market Järvikansan pihalla torstaina 6. toukokuuta. Osaston aktiivit jakoivat kaupassa asioiville päivän aikana sata punaista neilikkaa, ja sen lisäksi lapset saivat mukaansa ilmapallon.
Jaossa oli myös Punaisen Ristin viikon tämän vuoden teemaan liittyviä Turvallisia vuosia -oppaita, ja iltapäivällä paikalla vierailivat vielä senioriklovnit.
Vaikka sää ei torstaina kovin keväinen ollutkaan, onnistui tapahtuma yli odotusten.
– Oli hienoa nähdä iloinen yllätyksen ilme ihmisten silmissä, kun heille ojensi kukan. Ilahduttaa ja yllättää nimenomaan halusimmekin näinä outoina aikoina, ja olla tällä kertaa vain antavana osapuolena, kiittää ja tuoda hyvää mieltä, kertoo idean äiti, osaston varapuheenjohtaja Raija Vaaleri.