Eletään erikoista vuotta. Vuosikausiin ei ole päästy suksille, avantouimarien altaat olivat ilman reunoja, vaikka viileää vettä olikin polskuteltavaksi. Menneenä talvena sitten pukkasi lunta ja kansa nousi suksille. Hiihtäjät ärhentelivät, kun ladulla kävelevät ihmiset koirineen olivat jäädä jalkoihin.
Perämeren jäänmurtajatkin pääsivät töihin ja miehistö lakkoon vuosien jälkeen, kun murtajille tuli töitä. Kevät tuli silti tänäkin vuonna. Vettä ja räntää tuli vuoropäivin hellepäivien lomassa. Karvalakki vaihtui hellehattuun ja päinvastoin. Pidempi riesa tuntuu kuitenkin olevan tuo korona, joka minun lapsuudessani tunnettiin lautapelinä, jota pöydän päällä sohittiin nappuloita pelin kulmissa olleisiin koloihin. Voittaja oli se, joka pienimmällä lyöntimäärällä sai nappulat laudalta koloihin.
Pitäähän tämä nykypäivän koronakin pelurit kotipöydän ääressä, mutta ei ollenkaan niin mieluusti kuin se entinen. Tähän kyllästyy niin paljon nopeammin. Pahimmillaan tuntui kuin olisi saanut tuomion, joka oli kärsittävä ehdonalaisena. Ympärilleen luimistellen pitää hiipiä ulos maski naamalla metrien päästä muista ihmisistä. Jos nyt kuitenkin tuli vähän lähemmäs ja sattui yskänpuuska tai aivastus, se piti suorittaa kyynärtaipeeseen ja vastaan tullut naapuri halusi tervehtiä niin totta kai nämä kyynärpäät tönäistiin yhteen. Miten siinä sitten parin metrin raja saatiin pidetyksi onkin jo eri asia, mutta suojaus ohjeiden mukaan taudin leviämiseltä.
Rokotuksia alettiin kuitenkin vähitellen saada, ja ne näyttävät vähentävän tartuntoja. Rokotusjärjestyksestä tuli kiista. Opiskelijat ja nuoriso yleensä sekä työikäiset, jotka eniten liikkuvat ulkona, ovat listan hännillä, vaikka ovat alttiimpia saamaan tartunnan ja jatkamaan sitä edelleen. Sen sijaan perusterveet vanhukset osaavat olla varovaisempia ja ovat enemmän kotona, joten ovat sitä kautta paremmassa suojassa. Kyllähän tästäkin aikanaan selvitään, sekä vanhemmat että nuoret.
Nyt ovat lumet lähteneet, tien varret ovat täynnä maskeja ja niitä keräillään jätesäkillisiä lyhyessä ajassa. Onhan siinä toki lasten kintaita ja huiveja joukossa, joita tienvarren pensasaidoissa oli talven, niin kuin joulukuusen koristeita. Onhan näitä rokkoja ja ruttoja ollut kautta aikojen jos jonkinlaisia kuten tuhka-, tuli-, vesi-, vihuri ym. Aina niistä on selvitty, vaikka ainahan se uhrinsa vaatii, niin kuin sotakin, vaikka se onkin ihmisten pahe eikä luonnon.
Kylätie on hiljainen ilman koronaakin siellä Korpiniemessä, josta ennen suurella sakilla kuljettiin Vilpeilän kouluun. Saatiin noita mainittuja rokkoja, mutta aina jalkeille selvittiin. Vaikka Vilpeilä onkin nyt jo kouluna lopettanut ja elää uutta aikaa yhteisenä tilana erilaisina tapahtumina tai vain kohtaamispaikkana alueen ihmisille. Kiitos päättäjille, jotka näin ”fiksun” ratkaisun keksivät, että entinen yli satavuotias koulu voi elää alueen ihmisten kohtaamispaikkana, eikä joutunut esimerkiksi jonkun romuvaraston pihamaaksi. Toivon onnea talon uudelle elämälle.
Kosti Tuominen
