Erkki Frickin lapsuudenperheellä oli mökki Helsingin edustalla saaressa. Hänen äitinsä oli innokas puutarhaharrastaja, ja pikkupoikana Frick pääsi auttamaan pihan laittamisessa. He kantoivat yhdessä multaa, ja äiti hankki taimia. Äiti oli kiinnostunut myös sisäkasvien hoidosta. Frickin mieleen on jäänyt erityisesti harvinainen kasvi, yönkuningatar.
– Se kukkii vain kerran viidessä vuodessa. Sen yön me aina valvoimme, Frick muistelee.
Lapsuudessaan Frick aloitti vesivärimaalauksen ja valokuvaamisen. Hän kertoo olleensa aina kiinnostunut kauneudesta. Maalausharrastus oli vain lyhytaikainen, mutta kauneus ja visuaalinen silmä ovat edelleen tärkeitä pitkään jatkuneessa puutarhaharrastuksessa.
Kansakoulusta kukkaiskodiksi
Erkki ja Leila Frick ostivat vuonna 1981 kiinteistön Ahulijärven rannalta. Tontilla oli toiminut vuosina 1909–1927 Liuksialan kansakoulu, joka päärakennuksen palamisen jälkeen siirtyi toiselle paikalle. Seuraava omistaja Fanny Seppälä rakensi koulun paikalle uuden talon. Piharakennukset ovat yhä alkuperäisiä koululle kuuluneita rakennuksia, jotka Frickit ovat kunnostaneet. Myös päärakennus oli kunnostettava, ennen kuin siihen pystyi muuttamaan.
Vuonna 1988 Erkki Frick ihastui metsään istutettuihin alppiruusuihin Viron Hiidenmaalla. Muutamia vuosia myöhemmin vierailu Elimäellä Mustilan arboretumissa innoitti istuttamaan oman arboretumin pihametsään. Frick on itseoppinut puutarhuri, ja kasvien yksityiskohtien sijaan häntä kiinnostaa niiden kauneus.
– Kaikkein hienoimpia ovat alppiruusut ja atsaleat. Metsä suorastaan räjähtää kauneuteen, kun siellä kukkii kymmeniätuhansia erivärisiä kukkia. Syksyllä hienoja ovat hortensiat, kesä-heinäkuun vaihteessa kukintansa aloittavat ruusut ja pionit, joita niitäkin on toista sataa.
Frick on aiemmin kilpaurheillut ja pitää edelleen fyysisestä rasituksesta ja ruumiillisesta työstä. Hän sanoo, että arboretumin istuttaminen, hoitaminen ja kehittäminen on yhden prosentin verran inspiraatiota. Loppu on vain kovaa työtä ja intohimoa.
Salainen puutarha aukeaa
Aiemmin Frickit kutsuivat puutarhaan vain ystäviä ja tuttuja. Arboretumilla oli ”salaisen puutarhan” maine. Viime kesäkuun puolivälissä Frickit viettivät perinteistä juhlaa alppiruusujen kukkimisen aikaan. He kehottivat ystäviään tuomaan vieraita mukanaan, ja juhlavieraiden joukkoon päätyi myös Business Kangasalan toimitusjohtaja Päivi Kuusivaara. Kuusivaara sai Frickit innostumaan puutarhan avaamisesta yleisölle.
– Nyt eläkeläisenä on kiva jakaa tämä muidenkin kanssa ja kokea, että ihmiset nauttivat siitä, mitä olen tehnyt, Erkki Frick sanoo.
Kävijöitä varten arboretumiin on laitettu nimikyltit, joissa lukee kasvien latinan- ja suomenkieliset nimet sekä alkuperämaat. Frick kertoo, että puutarhasta löytyy jotakin jokaisesta maanosasta. Afrikasta ja Australiasta tulevat kasvit ovat vaikeimpia saada menestymään.
– Kokeilen erilaisia harvinaisia puita ja pensaita. Jotkut kuolevat, mutta se kuuluu pelin henkeen. Yksi onnistunut kokeilu ovat magnoliat, ne ovat aika harvinaisia näillä leveysasteilla.
Maailman suurin puu
Neljä vuotta sitten Frick sai Kaliforniassa sijaitsevasta Yosemiten kansallispuistosta maailman suurimman puun kävyn. Mammuttipetäjä voi korkeimmillaan kasvaa 150 metriä korkeaksi. Frick sai kävyn aukeamaan ja siemenet itämään. Niistä kasvoi 20–30 taimea, joista hän toissakesänä laittoi viisi ulos. Kaksi taimea kesti yhden talven, ja viime keväänä hän istutti loput taimet ulos yhtä lukuun ottamatta. Yksikään niistä ei lopulta selvinnyt, minkä Frick uskoo johtuvan Suomen pimeästä kaamosajasta. Viimeinen taimi jäi kasvihuoneeseen odottamaan istutusta siltä varalta, että muut eivät menestyisi.
Frick on matkoillaan kiertänyt paljon arboretumeita Euroopassa ja myös Aasian puolella Kiinassa. Irlanti on yksi hänen suosikeistaan. Siellä hän kertoo liikkuneensa moottoripyörällä ja kiertäneensä useita arboretumeita päivässä. Maan arboretumit edustavat englantilaistyyppistä puutarhaa. Frickin omassa arboretumissa tyylin vaikutus näkyy esimerkiksi erilaisissa kivimuureissa.
Puutarha ei tule koskaan valmiiksi, vaan muuttuu ja kehittyy niin kauan, kun Frick jaksaa sen parissa työskennellä. Usein häneltä kysytään, millaisia suunnitelmia hänellä on seuraavaksi. Hän ei kuitenkaan suunnittele puutarhaa pitkälle, vaan ideoita tulee tehdessä.
– Kun jonkun osan tekee, silmä näkee, mitä parannettavaa vielä on. Se motivoi puutarhuria, että aina on kehitettävää.
