Omiaan töihin -hanke tarjoaa tukea työelämään pälkäneläisille ja lähikuntien asukkaille

Omiaan osuuskunta perustettiin Luopioisissa keväällä 2020. Omiaan osuuskunta käynnisti kesäkuun alussa Euroopan sosiaalirahaston tukeman Omiaan töihin -hankkeen. Hanke jatkuu 31.8.2023 asti.

Omiaan töihin -hankkeen kohderyhmänä ovat erityisesti osatyökykyiset työntekijät. Osatyökyisten työllisyysaste Suomessa on matala. Esimerkiksi vammaiset henkilöt ovat meillä palkkatyössä selvästi harvemmin kuin muualla Euroopassa. Tämä on tilanne siitä huolimatta, että useimmat työnantajat suhtautuvat myönteisesti osatyökykyisten työllistämiseen.

Omiaan töihin -hankkeessa lähtökohtana on osallistujien osallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen. Yksilön hyvinvointi luo perustan, jonka pohjalta omien voimavarojen käyttöönotto on mahdollista. Hanke järjestää ryhmämuotoista toimintaa, joka tarjoaa osallistujille sosiaalisia kontakteja ja vertaistukea.

Hanke tarjoaa myös työvalmennustukea työkokeilu- ja tukityöllistämisjaksoille. Osallistujat saavat tarvittaessa yksilöllistä ohjausta koulutus- ja urasuunnitteluun. Tavoitteena voi olla työllistyminen: Kun työtehtävät räätälöidään työntekijän lähtökohdat huomioiden, syntyy täsmätyöpaikka. Ja kun työ kohtaa oikean tekijän, osatyökyinen työntekijä voi olla täysin täsmätyökykyinen.

Omiaan töihin -hankkeeseen etsitään osallistujia Pälkäneeltä ja lähikunnista. Hanke on suunnattu työikäisille henkilöille, jotka kokevat tarvitsevansa tukea työelämässä ja työkykynsä ylläpitämisessä. Hankkeen vetäjänä toimii Seppo Rinne ja hanketyöntekijänä aloittaa Kati Nurminen. Hankkeesta kiinnostuneet voivat kysellä lisätietoja sähköpostilla omiaan@omiaan.fi tai soitella puhelinnumeroon 0400 925 602.