Salmentaan VPK:n sammutusmies, Lions-Club Sahalahden presidentti, Kangasalan Ladun jäsen, Sappeen-Ohvenon kyläyhdistyksen aktiivinen toimija. Siinä muutamia esimerkkejä, jotka puhuvat omaa kieltään Antti Nikkisen toimeliaisuudesta monissa vapaaehtoistöissä.
–On hienoa kuulua osana joukkoon, joka saa yhdessä erilaisia asioita aikaan. Aina ei tarvitse olla itse esillä, vaan tärkeintä on yhdessä tekeminen, hän luonnehtii.
Paljon aikaan saanut pälkäneläismies ei ole aina saanut kuulua joukkoon. Antti Nikkinen kertoo olleensa kansakouluaikoina herkkyytensä takia koulukiusattu. Nikkisen pelastukseksi koitui se, että hän osasi piirtää hienoja kuvia.
–Useat kiusaajani halusivat olla kaverini saadakseen minut piirtämään itselleen jotakin. Siten pääsin piireihin. Siitä kasvoi halu oppia taitoja, joita muilla ei ole. Näin arvostukseni lisääntyi ja samalla itsetunto vahvistui.
Kesällä 65 vuotta täyttänyt, yhä työelämässä jatkava Nikkinen on tähän mennessä toteuttanut elämässään monta haavetta, kuten esimerkiksi oman runokirjan julkaisemisen ja vaelluksen yksin läpi Korouoman kanjonin. Pian valmistuva savusauna on jatke tälle listalle.
Tapetille taiteilusta risua takamuksille
Antti Nikkisen piirtämisestä lähtenyt taideharrastus on kohta jatkunut jo 60 vuotta tuottaen tuloksiksi piirroksien ohella maalauksia, kuksia, puukkoja, erilaisia puutöitä ja trofeita. Nikkinen muistaa, miten hän viisivuotiaana halusi tuoda oman lisänsä kodin taidetarjontaan – piirustamalla suoraan seinän tapettipintaan kummeiltaan lahjaksi saamillaan rasvaliiduilla.
–Nyt tiedän, ettei niiden jälkiä saa tapetista millään pois. Taiteilua seurannut Koivuniemen herran hyväily istumalihaksissa ei ole unohtunut vieläkään.
Poika ei tästä lannistunut, eikä halu taiteilemiseen kadonnut. Revanssi tuli parin vuoden kuluttua vuonna 1963 kansakoulun ensimmäisellä luokalla, jolloin hän voitti valtakunnallisen piirustuskilpailun. Jatkoa seurasi toisella luokalla, kun Nikkisen työ, hänen vanhin säilynyt työnsä, sijoittui toiseksi Taljan valtakunnallisessa, liikenneaiheisessa kilpailussa.
Pian valmistuu tuhannes kuksa
Antti Nikkinen kokosi töistään näyttävän kattauksen kaiken kansan nähtäväksi Sappeen entiselle koululle heinäkuussa. Mies itse puhuu jäävuoren huipusta, jonka perusteella voi päätellä varsinaisen jäävuoren koon, sillä esillä oli niinkin paljon töitä kuin 150 kohdetta.
Antin askareita on kulkeutunut muualle Suomeen ja paljon myös maan rajojen ulkopuolelle moneen Euroopan maahan sekä USA:han ja jopa Armeniaan saakka. Määrällisesti eniten pälkäneläinen, entisessä mummulassaan Ohvenolla asuva Nikkinen on tehtaillut kuksia, puusta valmistettuja juoma-astioita.
–Nyt niitä on tehtynä 950. Jos näin jatkuu, niin tuhannen kuksan raja mennee rikki tämän vuoden lopulla, hän laskee vuonna 1987 aloittamansa tuotannon lukuja.
Sen verran tekijä on painanut jarrua valmistustahdille, ettei hän enää ota vastaan tilauksia. Samaan hengenvetoon Nikkinen kuitenkin lisää, että silti aina kannattaa soittaa ja kysyä, onko jotakin kelvollista valmiina. Kuksien teko kun jatkuu ilman tilausten tuomaa painetta.
Tehtyjen puukkojen määrä liikkuu jossakin 300-400 kappaleen välillä. Tunnearvoltaan niistä nousee tällä hetkellä ylitse muiden juuri tilaustyönä toteutettu Ilmajoen hattutuppipuukko.
–Pohjalaiselle korttelin verran terästä kansallispuvun kanssa käytettäväksi.
Ajantaju katoaa, kun luova työ vie
Antti Nikkinen vajoaa pois ympäröivästä todellisuudesta, kun hän keskittyy käsillä olevaan askareeseen oli se sitten kuksa, puukko tai piirustuksen teko.
–Kun teen, niin teen. Olen siellä, jossakin omassa ajatusmaailmassani. Ehkä kuulen, jos minulle puhutaan tai jos minulta kysytään jotakin, mutta en tavallaan reagoi siihen niin, että välttämättä muistaisin jälkeenpäin, mistä on puhuttu. Ajan kulkukin unohtuu, Nikkinen kuvaa.
–Kun teen työn lahjaksi sellaiselle henkilölle, minkä tunnen hyvin, niin kyllä silloin tämä ihminen on ajatuksissani työtä tehdessäni. Näin työstä tulee henkilökohtaisempi, jolloin tuote yleensä onnistuu paremmin kuin aivan tuntemattomalle tehty.
Onnistumisia tulee myös aivan tuntemattoman henkilö kuvan teossa.
–Heidän läheisensä ihmettelivät, miten olin pystynyt luomaan henkilöstä niin näköisen kuvan. Arvoitus se on minulle itsellenikin.
Kysymykseen, tunteeko kädentaitaja luomisen tuskaa, Nikkinen vastaa luomisen tuskien tuntuvan hänen ikäisellään työn valmistumisen jälkeen lihasten ja nivelten särkynä. Vuosikymmeniä taidetta tehnyt pälkäneläinen tietää, että parhaimmat tulokset syntyvät silloin, kun elämä on tasapainossa. Jos kiireet, huolet ja stressi painavat päälle, valmista ei niinkään synny tai työn laatu kärsii. Keskittyminen työhön on silloin vaikeampaa.
Tekevät kädet eivät osaa olla jouten
Mies on paitsi tietoisesti opetellut uusia kädentaitoja niin myös saanut taiteelliset lahjansa perintötekijöinä.
–Mummollani, isäni äidillä, oli mielestäni kaunein näkemäni käsiala. Kauan ennen syntymääni kuollut vaarini oli seppä ja isäni metallitöiden tekijä sekä nuorena hyvä piirtäjä.
–Nykyisin olen jo saanut niin paljon kiitosta osaamisestani, että itsekritiikistä on tullut ankarin tuomarini. En kehtaa jättää käsistäni huonoa työtä, mutta valitettavasti joskus epäonnistun. Näin en ylpisty liikaa.
Päivätyönsä ohella taidetta ja käyttöesineitä tekevä Nikkinen ei läheistensä mukaan osaa olla jouten.
–Minä tykkään tehdä näitä juttuja. Saan hyvänolon tunteen, kun työ valmistuu. Voin näin unohtaa hetkeksi arkiset huolet, hän kuvaa harrastuksensa terapeuttista luonnetta.
Viime vuosien tuotoksista läheisimmiksi ovat muodostuneet joskus jopa keskellä yötä unesta herättävät inspiraatiot runojen muodossa.
–Ne vaan tulevat, Nikkinen sanoo runojen synnystä.
