Ennätyksellisen paahtavan kesän jälkeen on taas parempi hengittää. Toivottavasti samanlaisia hellekausia ei toistu joka vuosi. Yli kolmenkymmenen päivälämpötilat veivät väkisinkin mehut, jos yritti kuljeksia metsillä. Aamupäivän vielä jaksoi jotenkin, mutta puolenpäivän jälkeen tuli kyllä mieleen, miksi kiusata itseään. Piti antaa periksi.
Yritin kierrellä satoja linnunpönttöjä rengastusten toivossa, mutta linnutkin olivat vähän samaa mieltä kuin minä. Turhaa hommaa, ei jaksa. Jos kesät vielä jatkuvat tällaisina, elämästä tulee vaikeaa, 40 asteen lämpötilat kuihduttavat kaiken.
Toukokuun lopulla oli kylmä jakso, jolloin jo tiaiset aloittelivat pesintäänsä. Kylmän jakson aikana osa tiaisista, etenkin sinitiaiset, jättivät pesinnän kesken. Munat jäivät hautomatta. Pesintä pääsi taas käyntiin, kun ilmat lämpenivät. Muutamilla lajeilla tämä aiheutti pesinnän viivästymistä ja sitten syntyi tavallista runsaammin toisia pesyeitä. Myöhäisiä pesintöjä oli käynnissä vielä heinäkuun lopulla ja elokuun alussa. Niitä löytyi ainakin kuusitiaisilta, sinitiaisilta ja talitiaisilta.
Vettä ei saatu juuri lainkaan kesä- ja heinäkuussa. Sen huomasi taas kerran lintujen juoma-astioilla. Astiat tuli puhdistaa ja täyttää päivittäin, kun varpusparvet, tiaiset, viherpeipot ja rastaat kävivät juomassa ja välillä kylpemässä. Suurimmat kylpijät olivat käpytikka ja varis. Juoma-astioille on selvä tilaus hellekausina.
Juhannuksen aikaan päätin sitten kaivauttaa pihan perälle jo pitkään miettimäni pienen lammikon. Nimitin sen heti sammakkolammeksi, toiveena piristää veden puutteesta kärsiviä sammakoita. Lammikon koko on vain neljä kertaa viisi metriä ja syvyyttäkin parhaimmillaan reilut puoli metriä.
Muutamien ukkossateiden jälkeen vettäkin tuli. Yllättävän nopeasti siihen alkoi ilmestyä elämää. Juomaan tulivat peipot, vihervarpuset ja rastaat. Sitten ilmestyivät malluaiset ja muut pienet vesielävät, sammakot liikuskelivat reunuksella. Muutaman päivän jälkeen tulivat ensimmäiset vesimittarit. Mistä nekin löysivät paikalle?
Piti tutkia kirjallisuutta ja todeta, että osa vesimittareista on lentokykyisiä. Pääosa näistä erilaisista pikkuelävistä, malluaisista, vesimittareista ja sukeltajista on petoeläimiä, jotka jahtaavat toisiaan. Malluaisten ravinto koostuu paljolti pohjaan vajonneista kuolleista pikkuötököistä, mutta vilkasliikkeinen vesimittari pyydystää muita liikkuvia otuksia. Vesimittari ei sukeltele, mutta liikkuu veden pinnalla äkkinäisiä käännöksiä tehden. Sen nilkkojen kärkien karvat ovat vettä hylkiviä ja siten ne pystyvät ”luistelemaan” veden pintajännityksen varassa.
Elokuun sateet täyttivät sammakkolammen ääriään myöten. Nyt sammakkoprinssit saavat polskutella ja malluaiset uiskennella. Vielä on jäljellä valoisia syyspäiviä, että ehtii tarkastella rauhassa lammen pikkuötököitä.
