Sydän-Hämeen Lehti kyseli lukijoilta koulumuistoja Pälkäneen yhteiskoulun 75-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Lue tästä jutusta kyselyyn vastanneiden hersyviä muistoja koulutaipaleen varrelta!
Amerikan pisin joki
”Oli oppikoulun ekaluokan maantiedon tunti, jota rehtori Teivainen piti. Läksyjä kuulustellessaan rehtori kysyi, mikä on Amerikan pisin joki. Jotkut viittasivat, jotkut eivät. Ne, jotka eivät tienneet, painoivat usein katseensa kohti pulpetinkantta ja olivat kuin eivät olisi olleet koko luokassa.
Mutta kuten muistamme, ei se mitään auttanut. Opettaja kyllä näki korokkeeltaan kaiken. Niin nytkin! Rehtori nostatti eturivissä istuneen pojan, joka ei siis viitannut, ylös ja kysyi häneltä, mikä on Amerikan pisin joki.
Poika muuttui tulipunaiseksi ja sai jotenkin soperrettua ’Missipissi’. Koko luokka remahti nauramaan ja häpeästä tuli entistä suurempi. Oli käynyt niin, että hän oli lukenut Mississippi-nimen väärin, eikä olisi halunnut sitä sanoa ääneen.
En muista lohduttiko kukaan tätä epäonnista poikaa. Kovaa oli silloin koulunkäynti, paljon piti kestää.”
Terttu 1 B:ltä v. 1960
Rexi kinas taas, että Mosse on maailman paras auto
16.1. Rexi oli mainio. Se kysyi mitä tarkoitetaan maitorauhasilla. Kääpä sanoi tissit ja Ahtila puskurit. Sain 8 pistokkaista.
25.1. Rexi näytti, miten naiset tekevät, kun Dior määrää, että naisten pukujen pitää olla polvien yläpuolelle.
30.1. Rexi oli hassu. Hän esitti, miten kissa hyökkää hiiren kimppuun.
31.1. Rexi puhui kauneudenhoitovälineistä.
6.2. Rexin tunnille piti tehdä kissankäpälä.
7.2. Koulussa oli Rexin tunnilla Yrjö Jyrinkoski lausumassa runoja. Aika äreitä.
8.2. Rexi laittoi minut Heikkilän kanssa hakemaan kärppää.
15.2. Rexi on hullu. En voi sietää sitä. Se puhuu sellaisista vastenmielisistä asioista.
7.3. Rexi kysyi minulta, kuka on meidän luokan gentlemanni. Sanoin ei kukaan. Se meni vähän pöhkön näköiseksi.
15.3. Rexi piti elukkaopista kansiotarkastuksen. Antoi myös numeron välitorkkaan. Sain 9.
21.3. Rexi on aika kiva. Se ei enää ole rääkännyt minua.
28.3. Rexi kinas taas, että Mosse on maailman paras auto.
24.4. Rexi ei ole ihan typerä, eikä ihan normaalikaan.
25.4. Rexi ei kysynyt minulta paljon mitään. Se on tätä nykyä ollut rauhallinen tyyppi.
26.4. Rexi puhui kansalaiskasvatusta. Ei kuulunut asiaan. Rexi suihkutti päällemme jotakin. Se piti kilpailun siitä, kuka kauemmin on nauramatta. Minä olin.
3.5. Koulussa oli kokolailla tylsää. Rexi piti ainaisia moraalisaarnoja.
10.5. Rexin tunneilla siivosimme kukkamaata.
24.5. Rexi oli koko pahalla päällä. Kaikki eivät olleet keränneet muoto-oppia.
5.6. Illalla pakkasin tavaroitani. Lähdemme huomenna Rexin retkelle.
6.6. Isä saattoi meidät Sipilän talon tykö. Talsimme ainakin 5 km mettässä.
7.6. ”Ylös! Uimaan! Aikaa yksi minuutti!” Näin Rexi herätti meidät. Muuten kuiva päivä.
8.6. Tänään teimme kolme retkeä. Kerran meinattiin eksyäkin. Meillä oli aika huonoa ruokaa, kun se oli keitetty järviveteen.
9.6. Ihanaa päästä kotiin!
Pälkäneen yhteiskoulun oppilaan, 12-vuotiaan Päivi Heinosen päiväkirjamainintoja Rexistä (rehtori Lauri Teivainen) 1. luokan kevätlukukaudella 1963.
”Trilla, minne kiinnän korun, olkapäähän vaiko tukkaan, sano pian muuten torun”
Muistan vieläkin vuorosanani koulun näytelmässä Tuhkimo. Olin ensiksi aika pettynyt, kun minua ei valittu Tuhkimon rooliin, vaan sen sai ystäväni Enna. Näytelmäharjoituksissa jo huomasin, että ilkeän sisarpuolen rooli olikin paljon haastavampi ja hauskempi näytellä. Esitys oli oikein onnistunut ja siitä kirjoitettiinkin Kunnallistiedot-lehdessä. Näyttelemisestä tulikin sitten rakas harrastus ja pitkään haaveilin näyttelijän ammatista.
Toinen muisto liittyy luokkaretkeemme Osloon, se oli ensimmäinen ulkomaanmatkakokemukseni. Oli hienoa nähdä kaikki Oslon kuuluisat nähtävyydet kuten Thor Heyerdahlin Kon Tiki-museo ja Gustav Vigelandin puisto. Sain matkakertomuksestani Kahran Tertulta lähes täyden kympin (10-), ihan parhaita numeroitani, mutta tuo miinus kyllä harmittaa vieläkin. Matkailusta tuli sitten toinen rakas harrastus ja myöhemmin myös ammatti.
Muistan siis paremmin nämä oheistoiminnot kuin varsinaiset oppitunnit.
Erja o.s. Helminen
Esitelmä jäi mieleen
Elettiin vuotta 1973 ja äitini oli matkalla lokakuussa Israelissa. Jom kippur-sota syttyi hänen siellä ollessaan, eikä hän päässyt palaamaan kotiin silloin kun lennon aika oli. Minulle, nuorelle tytölle, oli kova paikka, kun sain kuulla, että äitini oli jäänyt sinne sodan keskelle. Muutaman päivän päästä uusi lento järjestyi, ja äiti pääsi onnellisesti kotiin, eikä sotakaan silloin kestänyt kuin viikon verran.
Uutiset tapahtuneesta oli paljon. Tietenkin Pälkäneelläkin puhuttiin äitini siellä olosta, ja minäkin sain paljon kyselyjä hänen palattuaan. Anssi Vehmaa opetti silloin meille historiaa ja yhteiskuntataloutta. Hän sanoi, että nyt Sirkku saa pitää esitelmän äitinsä matkan tapahtumista.
Ehkä tapahtuma jäi kouluajalta mieleeni juuri tuon esitelmän pidon takia, koska olin aika ”ujopiimä” esiintymään koko luokan edessä.
Sirkku Nevaranta os. Järvenpää
Koulun joulu
Koulumme joulujuhlat olivat aina tunnelmallisia, mikä korostui juhlasalin yleensä himmennetystä valaistuksesta. Mukana oli sekä vakavampaa että kevyempää ohjelmaa. Vakavampi puoli luonnollisesti liittyi joulun sanomaan, mikä on tietenkin pohjimmaltaan ilosanomaa. Itsekin pääsin kokemaan juhlia myös esiintyjänä ainakin soittajana, näytelmässä ja kuvaelmassa.
Itse olin kerran mukana joulupukkiorkesterissa lukiovaiheessa ja olimme tietysti asianmukaisesti pukeutuneina. ”Orkesteri” on vähän juhlava sana, sillä meitä oli vain muutama soittaja. En muista lukumäärää enkä nimiä paitsi Viitalan Tapanin. Tapsa oli orkesterin varsinainen moottori, joka sovitti ja hommasi nuotit. Kappaleena oli tunnettu kansanlaulu, jonka sanoituksesta on eri versioita: ”Osta sinä Kauko se kukkuva kello, kukkuva kello, kukkuva kello. Osta sinä Kauko se kukkuva kello kamarisi seinälle kukkumaan!” Tapsa soitti pianoa ja esitti kappaleen intro-osassa huikeita juoksutuksia, musiikkitermein ”glissandoja”. Itse soitin mandoliinia ja orkesterinjohtaja Tapsa teki minullekin tilaa sooloon.
Näyttelijäntaitojani pääsin kokeilemaan joskus keskikoulun loppupuolella Topeliuksen klassikkonäytelmässä ”Lintu sininen”. Siinähän on paljon rooleja: kuninkaallisia, hoviväkeä ja tässä yhteydessä erityisesti mainittakoon ’pahis’ noita Sysis ja hyvisvelho Deoletus. Minun roolini oli tuo Deoletus. Käytän näytelmässä loitsujani lannistaakseni noidan, mikä onnistuukin. Loitsut eivät ole suomea vaan jonkinlaista siansaksaa, jossa seassa on joitain tunnistettavia sanoja muista kielistä. Muistan vieläkin pätkiä loitsuista: ”Voco vos, terra, ignis saër, unda.” Ratkaiseva loitsu on ’”oli Deo gloria”, joka nujertaa noidan ja linnuksi noiduttu prinssi palaa ihmismuotoon.
Muistan hämärästi erään hauskan kuvaelman lukion alkuvaiheesta. Siinä oltiin muinaisessa Roomassa ja heijastettiin roomalaisia näkymiä pylväineen piirroskuvina seinälle. Olimme roomalaisittain pukeutuneet kaapuihin. Minun arveltiin esittäneen jonkin sortin filosofia.
Muiden esityksistä on jäänyt mieleen eräs lyhyt mutta täydellinen ohjelmanumero, jonka esittivät Mäkisen sisarukset Annikki ja Erkki: valot himmenevät ja kuulutetaan, että sisarukset esittävät yhdessä TANGON. Jännitys tiivistyy ja sisarukset marssivat esiin suuri TANKO olkapäillään.
Näin muistan, mutta tosiasiat saattavat poiketa siitä, mitä sanon.
Lauri ”Larsu” Salonen, PYK 1954–62
