SB Luja avasi kautensa voitolla ja tasapelillä salibandyn kolmosdivisioonassa. Joukkue isännöi turnausta Kostia-areenalla lauantaina.
Ensimmäisessä ottelussa Luja oli maalintekokisassa pitkään askeleen vastustajaansa jäljessä. Vincemus ei ollut tappiolla missään kohtaa peliä ja johti parhaimmillaan jo 1–4, mutta kotijoukkue hilautui väkisin 5–5-tasapeliin kolmannessa erässä. Kirin huipensivat tuoreiden vahvistusten Jukka Kauniston ja Teemu Jokisen osumat; maalinteossa olivat jo aiemmin onnistuneet Sampo Köppä ja kahdesti Tommi Hildén.
Jälkimmäisessä ottelussa Luja oli puolestaan vahvasti kuskin paikalla. LäySä kaatui lopulta 10–0. Hildén oli lujalaisista tehokkain (3+1) ja maalivahti Joonas Keränen hoiti nollapelin viidellätoista torjunnallaan.
Sarjapelit jatkuvat lokakuussa.