Esitämme huolemme siitä, että merkittävä osa pälkäneläisten lapsiperheiden matalan kynnyksen palveluista on lakkautettu vähissä äänin.
Olemme saaneet kuulla hämmästykseksemme, että kuntamme lastensuojelun ennaltaehkäisevä työ on käytännössä kokonaan alas ajettu. Pälkäneellä lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyöllä on ollut merkittävä rooli ennaltaehkäisevässä toiminnassa jo vuosien ajan, ja täällä on kehitetty ja hiottu toimivat, paikalliset mallit tämän toteuttamiseksi. Perheohjaajat ovat osallistuneet seurakunnan koulujen loma-aikoina järjestämiin lastenleireihin. Tämä on ylipäätään mahdollistanut leirien pitämisen, kun valvovia ja ohjaavia aikuisia on saatu riittävästi. Ennen kaikkea tämän myötä leirit ovat olleet aidosti jokaisen lapsen ulottuvissa, sillä näin on saatu osaamista myös nepsy-lasten huomioimiseen.
Viikoittain kunnan perhekeskuksella on kokoontunut avoin muksukahvila. Tuolla perheohjaajan on halutessaan voinut kohdata matalalla kynnyksellä ja saada tukea lapsiperhearkeen. Ensisynnyttäjille on pidetty Wilhelmiina-kerhoa ja kesäloman lopuksi on pidetty yhdessä MLL:n paikallisyhdistyksen kanssa beach-partyt. Tämän kaiken tarkoituksena on ollut edistää lasten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tukea vanhemmuutta. Nyt kuitenkin kuntamme sosiaalitoimen järjestäjä Kangasalan kaupunki on linjannut, että kaikki tämä ennaltaehkäisevä toiminta lopetetaan. Tämä tarkoittaa siis sitä, että lastensuojelun työpanos on yksinomaan korjaavaa työtä.
Meidän on mahdotonta käsittää, kuinka varsinkin näinä aikoina voidaan tinkiä peruspalveluista ja ennaltaehkäisevästä toiminnasta. THL:n tutkimuksen (1) mukaan lähes puolet kunnista arvioi lastensuojeluilmoitusten kasvaneen syksyllä 2020 verrattuna aikaan ennen koronaa. Koronaepidemian on arvioitu vaikuttavan lasten ja perheiden hyvinvointiin vielä vuosienkin kuluttua. Sote-uudistuksen tavoitteiksi on asetettu muun muassa ongelmien varhainen ehkäiseminen, joten nyt vaadimme perusteluja tehdyille ratkaisuille Pälkäneellä ja toivomme kuulevamme myös, miten lapsi- ja perhepalveluiden varhainen tuki jatkossa järjestetään.
Pälkäneellä 3.10.2021
MLL Pälkäneen yhdistys
(1. Anna Tiili, Annukka Paasivirta, Julia Kuokkanen, Pia Eriksson & Siiri Nelimarkka 2020. Koronan vaikutukset lastensuojeluun. Tutkimuksesta tiiviisti 34/2020. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-597-1.)