Liito-oravan nykyinen levinneisyysalue on meillä varsin laikuittainen. Laajoilta alueilta se puuttuu kokonaan, mutta parhailla lehtipuuvaltaisilla seuduilla niitä löytyy kohtalaisesti. Missään se ei enää ole kuitenkaan tavallinen ilmestys. Lajin löytymistä haittaavat tietysti sen elintavat, tavallisesti se on liikkeellä hämärän aikaan ja pysyttelee päivisin piiloissaan.
Liito-oravasta on helposti saatu syntipukki erilaisiin tapahtumiin. Milloin liito-oravan elinpiiri estää rakentamisen tai sitten uusi maantie tai ratikan reitti kulkee liian lähellä lajin kotimetsää. Ja kaikki eivät tätä tunnu hyväksyvän. Miksi yksi ”siipiorava” estää kehityksen kulkua. Voisi tietysti kysäistä, mikä kehitys on tarpeellista. Viimeksi liito-orava esti Tampereella ratikan eteläisen pysäkin asuinalueen toteutumisen sellaisenaan. Siipioravan vuoksi osa tonteista jäänee nyt toteutumatta.
Miksi liito-oravaan sitten suhtaudutaan varovasti? Miksi sen elinpaikkoja täytyy säilyttää? Yleensähän ihminen on tottunut tekemään, mitä haluaa ja kaikenlaiset luontokappaleet ovat saaneet väistyä ihmisten touhujen tieltä. Tärkein selitys löytyy siitä, että liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin tiukasti suojeltuihin lajeihin. Näiden lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty.
Kanta-arviot
vaihtelevat
Suomessa liito-orava luokitellaan niin sanottuihin vaarantuneisiin lajeihin. Lisäksi laji esiintyy EU:n alueella vain Suomessa ja Virossa. Viron kanta on hyvin pieni. Aiemmin sitä löytyi myös Latviasta ja Liettuasta, mutta sieltä se on jo hävinnyt. Venäjän puolella liito-oravaa esiintyy tiettävästi kohtalaisesti ja maailmanlaajuisesti sen kanta on elinvoimainen. Suomessa vahvinta aluetta on Etelä-Suomi, levinneisyyden pohjoisraja on noin Oulun korkeudella.
Meillä lajin yleisyydestä tai harvalukuisuudesta on kiistelty vähän väliä. Kellään ei ole varmaa tietoa siitä, paljonko meillä liito-oravia todellisuudessa on. Erilaisia arviointeja ja laskelmia on runsaasti, mutta selvittäminen on hankalaa. Tämänhetkiset arviot kannasta liikkuvat noin sadantuhannen kahta puolta pesivää naarasta. Pahin uhka liito-oravalle ovat avohakkuut, jolloin koko elinpiiri tuhoutuu.
Jos aluetta osataan käsitellä varovaisemmin, myös liito-orava voi sen edelleen kelpuuttaa. Liito-oravan tiedetyn pesäpuun ympärille on jätettävä vähintään 10–20 metrin alue hakkaamatta ja lisäksi on turvattava kulkuyhteys lähellä oleviin metsiin. Tutkijoiden käsityksen mukaan muutaman aarin säästäminen ei riitä, vaan elinpiiriä pitäisi jättää vähintään muutama hehtaari. Luonnonsuojelulaissa lajin pesäpuiden hävitys kiellettiin vuonna 1996.
Sydän-Hämeessäkin
tapaa harvoin
Sydän-Hämeen alueellakaan liito-orava ei ole mikään jokapäiväinen tuttavuus. Valtaosa ihmisistä ei ole sitä ikinä tavannut. Parhaat liito-oravametsät löytyvät nyt Kangasalan itäosista ja paikoin Pälkäneen Laipan puoleisista metsistä. Lajin tapaaminen on aina paljolti onnekasta, vaikka sitä kuinka etsisi. Nykyisissä metsissä lajin esiintymispaikat ovat vuodesta toiseen samoja ja uusia kohteita tulee harvakseltaan vastaan. Johtuu tietysti siitä, että metsän täytyy kuitenkin olla jo varttunutta ja puulajisuhteiltaan sellaista, että laji sen kelpuuttaa. Joskus nämä liitäjät mieltyvät vanhoihin pihapiireihin, jolloin ne voivat pyrkiä sisälle piha-aittaan ja sotkea ulosteillaan rakenteita. Tämän voi yrittää estää tiheäsilmäisellä verkolla, jos löytää sen kulkureitin.
Mieluisinta aluetta liitäjälle on vanhahko sekametsä, jossa kasvaa myös ravintopuita kuten haapoja ja leppiä. Lisäksi täytyy tietysti olla tikkojen tekemiä koloja pesäpaikaksi. Liito-orava asettuu varsin halukkaasti asumaan myös varpuspöllölle tarkoitettuun pönttöön. Pöntön korkeus voi olla 30–40 senttiä, halkaisija noin 15 cm ja lentoaukko noin 45 mm. Etuseinän voi tehdä vähän paksummasta laudasta, jolloin se matkii tikan koloa. Ripustamiskorkeudeksi riittää hyvin noin 2 metriä.
Ihminen on
pahin vihollinen
Tiedossani on noin 25–30 kohdetta, joilta lajia vaihtelevasti löytyy. Välillä joku paikka autioituu muutamaksi vuodeksi, sitten joku uusi yksilö sen löytää. Koiraan elinalueeksi on selvityksissä todettu usein noin 60 hehtaaria, naaraat pysyttelevät selvästi pienemmällä alueella. Liito-oravan pahimmat viholliset ihmisen lisäksi ovat näätä, isot pöllöt ja haukat. Myös öisin liikuskelevat ”kotikissat” ovat osoittautuneet liito-oravan vihollisiksi.
Lajin papanat eli ulosteet ovat selvin merkki sen oleskelusta. Papanat löytyvät useimmiten suurten haapojen tai kuusien tyveltä. Parasta aikaa papanoiden löytymiselle on kevätkausi. Mutta tarkkasilmäinen tavoittaa niitä kyllä läpi vuoden. Papanoiden väri vaihtelee vuodenajan ja ravinnon mukaan. Tavallisesti papanat löytyvät isojen puiden juurelta, mutta niitä kannatta etsiä myös puiden kaarnan rakosista.
Sauli Sarkanen
