Kaikki Suomen toimitukset kiertävät Luopioisten kautta – Trendi-Kaihdin aloitti premium-tuotteen valmistuksen ensimmäisenä Suomessa

Trendi-kaihdin sai koneet duette-kaihtimien valmistamiseen ensimmäisenä Suomessa vuonna 2013. Konekantaa Luopioisissa on päivitetty vastaamaan kasvanutta kysyntää. Duettessa kaksinkertainen kangas vaimentaa ympäristön ääntä. Kuva: Trendi-Kaihdin.

Trendi-kaihdin sai koneet duette-kaihtimien valmistamiseen ensimmäisenä Suomessa vuonna 2013. Toimitusjohtaja Matti Leppäsen mukaan konekantaa Luopioisissa on jo päivitetty vastaamaan kasvanutta kysyntää.

Duettessa kaksinkertainen kangas vaimentaa ympäristön ääntä, ja se voidaan asentaa erilaisiin tiloihin.

– Tekstiiliverhot kokonaisuutena on kasvava segmentti. Trendi oli jo aiemmin nähtävissä Saksan ja Ruotsin markkinoilla.

Duette on premium-tuote. Kokonaisvolyymista sen osuus on Trendi-Kaihtimella noin 10–15 prosenttia.

Luopioisissa toimii liukuovien ja verhokiskojen valmistus.

– Lisäksi pidämme täällä niin sanottua ”logistiikkakeskusta” eli käytännössä kaikki Suomen toimitukset kiertävät Luopioisten varaston kautta. Meillä on toimipisteet myös Tampereella, Helsingissä, Turussa ja Oulussa.

Leppäsen mukaan Covid-19 pakotti hajauttamaan tuotantoa eri puolille Suomea niin, että mahdolliset altistumiset eivät lamauta yrityksen koko tuotantoa.

Tällä hetkellä Trendi Kaihtimen ja liukuovitehtaan palveluksessa on 25 henkilöä. Kesäisin palkataan 1–2 nuorta kesätyöntekijää.

– Hieman tilanteesta ja tuotannon sekä asennusten vaiheesta riippuen Luopioisissa toimii 5–10 henkilöä.

Älytuotteita
kysytään

Kaihdinalallakin moottoroitujen älytuotteiden kysyntä on kasvanut viime vuosina.

– Tekstiiliverhot, kuten vekkiverhot, rullaverhot ja pystylamellit kasvattavat osuuttaan. Tähän osaltaan vaikuttaa ikkunakokojen kasvaminen.

Myös ikkunatyypin muutos kiinteisiin ikkunoihin ohjaa verhovalintoja poispäin perinteisestä alumiinisälekaihtimesta.

Sesonkiaikaa on ollut kevät, kun pimeän ajan jälkeen aurinko alkaa taas paistaa. Leppäsen mukaan piikit vuodenaikojen välillä ovat silti tasoittuneet kuluneen viiden vuoden aikana. Myös suuremmat pyhät ja juhlat näkyvät kiireenä, kun koteja laitetaan kuntoon.

– Käytännössä kaikki tuotteet ovat mittatilaustavaraa. Asennamme 95 % kaikesta myynnistämme.

Yksi merkittävä muutos, joka on vaikuttanut koko alaan, on lapsiturvallisuus.

– Esimerkiksi sälekaihtimiin suunnittelimme oman Aquila-integrointisäätimen. Olin tiiviisti yhteydessä TUKESin kanssa.

Luopioisiin
oltu tyytyväisiä

– Luopioisissa on omat hyvät puolensa meille, mutta toisaalta olemme aika kaukana kaikesta.

Leppäsen mukaan tiloihin on oltu tyytyväisiä.

– Hommaa on pystytty kehittämään rauhassa. Lisäksi asioista on voitu keskustella aina oikeilla nimillä.

Leppänen on asunut ammattikouluaikana Luopioisissa ja tätä aiemmin Pälkäneen Sappeessa.

– Jossain kohtaa työt veivät pitkin Suomea. Kun meille tuli perheenlisäystä, mietin, missä haluaisin lapsiani kasvattaa. Siinä kohtaa mieleen tuli Luopioinen.

Kun Leppänen aloitteli hommia 2010, varsinaisia tilatarpeita ei ollut, vaan auton takaluukku riitti ensimmäiset puoli vuotta.

– Sitten tarvittiinkin jo pakettiauto, muistaakseni 2011 vuokrasin Rego-hallista ensimmäisen nurkan 6 metriä x 6 metriä. Vähitellen homma lähti paisumaan, ja tilatarve kasvoi.

Tulevaa vaikea
ennakoida

Alan tulevaisuutta on vaikea ennustaa.

– Esimerkiksi 2020 keväällä myynti pysähtyi muutamaksi kuukaudeksi. Sitten yhtäkkiä kauppa alkoi käydä niin kovaa, ettei mikään aika riittänyt.

Tällä hetkellä vaikeaksi homman tekee materiaalipula, ja sitä seuraa merkittävät hinnankorotukset komponentteihin. Etenkin alumiinipohjaiset tuotteet ovat kiven alla. Tämä on globaali ongelma.

– Eipä tässä kai auta kuin laittaa niskaa köyryyn ja puskea eteenpäin. Eiköhän tilanne tässä tasoitu johonkin kohtaan, Matti Leppänen kiteyttää.