Suomesta 1800-luvulla viedyt pääkallot ovat puheenaihe Ruotsissa vielä 2020-luvullakin. Viime aikoina keskustelu Suomesta viedyistä ja Karoliinisessa instituutissa säilytettävistä pääkalloista ja niiden ympärille rakentuneista laajemmista konteksteista on käynyt tavanomaistakin kiihkeämpänä.
Marraskuun alussa Ruotsin opetusministerille jätettiin vetoomuskirjelmä, jossa vaadittiin ministeriltä aloitteellisuutta suomalaisvainajien jäänteiden palauttamiseksi.
Kirjelmän olivat allekirjoittaneet paitsi vainajien jäänteiden palautusta pitkään ajanut toimintakomitea myös joukko yhdistyksiä ja järjestöjä.
Sittemmin keskustelun sävy on ohjautunut jo koskemaan kallot 150 vuotta sitten vieneen Anders Retziuksen rotunäkemysten korrektiutta ja Karoliinisen instituutin toiminnan oikeutusta, ja aiheeseen ovat ottaneet kantaa tutkijoiden lisäksi ruotsalaiset sanomalehdet pääkirjoituksissaan.
Kallojen palautus tuntuu olevan vain ajan kysymys. Opetus- ja kulttuuriministeriön on kerrottu valmistelevan pyyntöä pääkallojen palauttamisesta takaisin Suomeen, osittain myös Pälkäneelle.
Asian saamisen aikanaan päätökseen voi uskoa olevan eheyttävä ja helpottava kokemus sitä ajaneille. Sitä, millaisia vaikutuksia ratkaisulla – tai pelkällä matkalla sitä kohti – tulee vastaavasti olemaan Ruotsissa, on nykytiedon valossa huomattavasti vaikeampi povata.
