Riina Katajisto lavan toisella puolella – ”Huikeaa nähdä nuorten näyttelijöiden kasvu ja kehitys”

Riina Katajistolle esikoisohjaus oli kiinnostava retki näyttelemisestä ohjaajan pestiin. Kuva: Seppo Lahtinen.

Noin vuosi sitten Riina Katajisto oli jättämässä jäähyväisiä Pikkuteatterin lavalla. Kun näyttelemistä oli takana kahdeksan vuotta, hän ajatteli väistyä ja antaa tilaa nuoremmille. Hän ei osannut aavistaa, että vain vuosi tästä hän seisoisi ohjaajan paikalla.

– Hienoa, että olen voinut jatkaa. Mielenkiintoinen muutos, kun nyt olen ollut lavan toisella puolella.

Katajisto iloitsee siitä, että häneen luotettiin niin paljon, että sai Adalmiinan helmen esikoisohjattavakseen. Hän toimii myös tuottajana.

Katajisto kehuu 13–15-vuotiaita nuoria taitaviksi. Heidän kehittymistään on ollut valtavan hienoa seurata.

– On myös upeaa nähdä, miten kritiikkiäkin on opittu vähitellen ottamaan vastaan. Jotta kehittyy ja kypsyy, taito kritiikin vastaanottamisesta on keskeistä.

Näyttelijänä pitkään toimineelle Katajistolle oli aluksi haasteellista sanallistaa se, mitä hän nuorilta halusi. Päässä oli selkeä ajatus, mutta sen pukeminen sanoiksi vaikeaa.

– Ymmärsin, että voin näyttää asian eli tyyliin näin kävelet. Käytännössä näyttelin asian, jota halusin edistää.

Monta rautaa
tulessa

Riina Katajisto, 20, kuvailee itseään kunnianhimoiseksi ihmiseksi. Hän myöntää tehneensä paljon töitä näytelmän onnistumiseksi. Ohjaajana hän on laitellut myös lavasteita pystyyn. Valot ja äänet ovat Mika Eerolan vastuulla, mutta kyllä hän itsekin on häärinyt mukana sen, minkä on ehtinyt.

Ensi-ilta 19.11. kieltämättä kuumotti jonkin verran. Aina on jännittävää antaa ensimmäinen esitys.

Katajisto on nuoresta iästään huolimatta mukana monessa: hän opiskelee näyttelemistä Suomen teatteriopistossa, työskentelee tuotantoavustajana Kangasala-talossa ja tuottajana Siuron Koski-teatterissa.

– Tulevaisuuteni on kulttuurialalla. Onko se sitten ohjaamista, näyttelemistä, tuottamista vai näitä kaikkia, aika näyttää.

Hyvää vastapainoa ohjaamiselle on jalkapallon pelaaminen vapaa-ajalla.

Adalmiinan helmeä Riina Katajisto suosittelee kouluikäisille lapsille ja nuorille sekä heidän vanhemmilleen.

Adalmiinan helmen on Sakari Topeliuksen sadun pohjalta näytelmäksi kirjoittanut Anna Krogerus.

Näytelmän esitysajat Kangasalan Pikkuteatterissa: 26.11. kello 19, 27.11. kello 17, 30.11. kello 19, 1.12. kello 19, 3.12. kello 19, 4.12. kello 17. Koululaisnäytös 30.11. kello 13.

Adalmiinan helmeä suositellaan kouluikäisille ja nuorille sekä heidän perheilleen. Kuva: Pikkuteatteri, Riina Katajisto.