Hyvinvointialueet ja aluevaltuutetut tulevat olemaan heti alkumetreillä haastavien kysymysten edessä: kuinka palvelut tuotetaan tasavertaisesti ja laadukkaasti, kuinka jonot pidetään kurissa ja miten varmistetaan henkilöstön riittävyys?
Sosiaali- ja terveysala on jo vuosia odottanut sote-uudistusta. Moni kehittämistyö on ollut jäissä tai vähintäänkin taka-alalla ja nyt ikään kuin aloitetaan puhtaalta pöydältä. On mielenkiintoista nähdä, kuinka palvelut jatkossa järjestetään. Tällä hetkellä palvelujen saatavuudessa voi olla kuntakohtaisesti suuriakin eroja. Esimerkkinä lastensuojelu: päätösten käsittelynopeus, asiakkaiden tapaamiseen jäävä aika ja henkilöstön työssä viihtyvyys riippuvat paljonkin siitä, kuinka hyvin työntekijöitä on saatu yksikköön palkattua. Tasataanko jatkossa resurssit ”tasan” koko hyvinvointialueelle? Kuinka ymmärrys paikallisista oloista säilyy?
Mielestäni palvelujen laadun ja ”yhden luukun periaatteen” näkökulmasta eri toimintoja on hyvä yhdistää niin sanottuihin hyvinvointikeskuksiin. Näihin keskuksiin on oltava sujuvat yhteydet myös joukkoliikenteellä, ja muutenkin kohtuullinen matka. Haja-asutusalueiden palvelutarpeeseen voitaisiin vastata esimerkiksi kiertävällä terveysbussilla. Myös sähköisissä palveluissa on vielä kehittämisen varaa. Lähivastaanotto ei ole läheskään aina välttämätön. Etätapaaminen tai pelkkä puhelu olisi todennäköisesti ainakin parempi kuin se, että vastaavaa lähipalvelua joutuisi jonottamaan yli kuukauden. Niin sanotuista ”jonottomista terveyskeskuksista” on jo kertynyt kokemusta muun muassa Sotkamosta.
Yksi suurimpia sote-alan kysymyksiä on henkilöstön saatavuus nyt ja tulevaisuudessa. Huonon henkilöstötilanteen takia on jo jouduttu sulkemaan joitakin osastoja ja kiireettömään hoitoon pääsy on paikoin hidastunut. Rehellisesti sanottuna potilaita alkaa jäädä hoitamatta ja kysehän ei ole enää siitä, etteikö henkilökuntaa palkattaisi. Ei ole ketä palkata. Olen kummastellen seurannut, miksi tilanne on ajautunut tähän. Sote-alan palkat eivät ole kilpailukykyisiä muihin aloihin ja työn vaativuuteen verrattuna ja henkilöstöpula pakottaa töissä olevia venymään kohtuuttomasti. Myös johtamiseen ja muihin työoloihin on luonnollisesti kiinnitettävä huomiota. Annammeko tilanteen riistäytyä katastrofaaliseksi vai toimimmeko ajoissa ja teemme parhaamme työntekijäpulan ratkaisemiseksi? Hoitamattomuus se vasta kalliiksi tuleekin.
Sote-alan palkkatason nostaminen on vääjäämättä edessä. Suomessa palkat ovat muihin Pohjoismaihin verrattuna matalimmat. Usein vedotaan siihen, että työnantaja- ja työntekijäjärjestöt neuvottelevat palkoista. Niin, vähimmäispalkoista. Ei ole kiellettyä maksaa esim. tehtäväkohtaista tai henkilökohtaista lisää. Monet sote-alat eivät houkuttele enää entiseen malliin opiskelijoita ja alan vaihto muualle yleistyy. Jäämmekö siis edelleen seuraamaan kehitystä vai teemmekö sille jotain?
Stiina Lahikainen
kaupunginvaltuutettu (vihr.)
aluevaaliehdokas
Kangasala
