Marko Humaliston lapsuusmaisema on kaunis. Peltoa ja metsää silmänkantamattomiin, Sappeenvuori pilkottaa taaempana. Ohvenon kylämaisema on ollut pian neljän vuoden ajan myös aikuisen miehen maisema.
Marko Humalisto, 45, muutti tuolloin lapsuuskotiin isää hoitamaan. Pekka-isä oli alkanut kaatuilla, ja kolmella veljeksellä oli huoli hänen voinnistaan. Seija-äiti oli kuollut jo aiemmin. Paluu juurille maaseudun rauhaan houkutti muutenkin.
– Saan voimaa maaseudusta. Hiljaisuus, rauha ja pimeys ovat mahtavia. Olen asunut puolet elämästäni Tampereen keskustassa enkä kaipaa enää sinne katuvalojen loisteeseen, Marko Humalisto miettii.
Nuorena mies ajatteli, ettei ikinä enää palaa juurilleen. Lukion jälkeen hän opiskeli teknisen piirtäjän pätevyyden Tampereen ammattiopistossa ja kokeili ammattiakin.
Sitten piti päästä Pirkanmaalta pois. Vaasan ammattikorkeakoulussa hän opiskeli tietojenkäsittelyä, ja sieltä avautui harjoittelupaikka Thaimaahan.
– Hain irtiottoa ja itsenäistä elämää. Thaimaa oli kaukaisin kohde, johon hakea. Se oli myös sopivan eksoottinen. Australiakin houkutteli, muttei sitä ollut vaihto-ohjelmassa.
Pitkä aika Nokialla
Marko Humalisto aloitti Nokian matkapuhelimilla jo vuonna 2003, ja siellä hän olikin niin sanotusti tappiin saakka. Tovi vierähti myös Nokian palvelut ostaneen Microsoftin palveluksessa.
Noihin 12 vuoteen mahtuu niin loistoa kuin romahdustakin. Nokian yhteisöllisyys mureni vähitellen.
– Kyllähän tuo on liian pitkä aika olla saman yrityksen palveluksessa. ”Laitostumista” tapahtui minullekin, mutta sitten tulikin päivä, jolloin kaikki loppui.
Tuolloin elettiin marraskuuta 2015, ja Marko aloitti jo joulukuun alussa ohjelmistotalon tuotepäällikkönä Tallinnassa. Vesa-velikin asui Tallinnassa samaan aikaan. Kolme vuotta siellä vierähti, mutta Marko ei kokenut paikkaa ikinä omakseen.
– Kun pääsin takaisin Ohvenon kylään, hain lentokoneasentajan koulutukseen Pirkkalaan. Olen aina tykännyt koneista ja kokoamisesta, mutta puolen vuoden opinnot riittivät. Samaan aikaan tuli kutsu mielenkiintoiseen IT-alan projektiin.
Tuon projektin jälkeen Marko on helmikuusta 2020 työskennellyt samalla työnantajalla eli Also Finlandin pilvipalveluyksikön tiiminvetäjänä, jota hän tekee pitkälti etänä. Isä oli siirtynyt Kostiakotiin ja menehtyi saman vuoden maaliskuussa.
Itsensä hakemista
Kun Marko miettii elämäänsä taaksepäin, hän ehkä olisi voinut miettiä Nokian jälkeen hetken kuvioita ennen siirtymistään Tallinnaan. Silloin tuntui vain olevan kiire päästä johonkin kiinni.
– En kadu tuota, koska sekin muovasi minua ihmisenä. Kun lähdin sieltä pois, olin aika tyhjän päällä. Lentokoneasentajan koulutus teki hyvää mielelle tuolloin, se oli virkistävää.
Hän miettii vähän kuin ajautuneensa paikasta toiseen. Osa on vähän kuin pakoa jostain.
– Kun lähdin rauhanturvaoperaatioon Libanoniin vuonna 2013, surin samalla äitini kuolemaa. Toisaalta halusin näyttää itselleni, että pärjään.
Humalisto näki myös sen, miten ihmiset päivittäin joutuvat elämään paitsi taloudellisessa epävarmuudessa myös sodan ja terrorismin uhan alla. Omat asiat olivat kuitenkin hyvin.
Haikeus iskee välillä
Kotikonnuilla iskee toisinaan kaipaus. Muistot nousevat pintaan. Maisema palauttaa mieleen tutut tuoksut, ja mennyt aika palaa.
– Välillä ikävöin äitiä ja isää, mutta samalla läheisten ihmisten kaipaus on rikkautta. Toinen veljistäni asuu ihan lähellä, toinen pääkaupunkiseudulla.
Synnyinmaisemastaan mies aikoo kuitenkin muuttaa pian vähän kauemmas, Luikalaan valmistuu talo hänelle ja naisystävälle yhteiseksi kodiksi.
Marko Humalisto ei kaipaa juurikaan mitään kaupungista. Kahvin hän juo mieluusti omassa rauhassaan terassilla, ei hän siihen tarvitse ympärilleen kahvilan hälyä. Ihmisvilinää ei ole ikävä. Aina voi kutsua ihmisiä kylään, jos haluaa.
– Ja pääsen tästä helposti kaupunkiinkin vaikkapa teatteriin, jos haluan.
Nikkilän kyläkauppa on lähin kauppa, ja siellä on myös asiamiesposti.
– Jos vähänkin tuntee vetoa palata kotikonnuille, suosittelen lämpimästi. Pääseehän tarvittaessa aina poiskin, jos tuntee tarvetta, Marko Humalisto miettii.
