Amanda Saari tavoittelee paikkaa seuraavissa olympialaisissa – nuori lahjakkuus kuuluu nyt hiihdon nuorten maajoukkueeseen

–  Päätavoitteeni on neljän vuoden päässä, olympialaisten perinteisen hiihtotavan sprintissä. Kisat pidetään silloin Milanon Cortinassa, Amanda Saari kertoo.

Ensi talvena pälkäneläislähtöisen Saaren tähtäin on nuorten MM-sprintin finaalissa. Tällä hetkellä 22-vuotias urheilija keskittyy täysillä hiihtoon. Hän on kuulunut Suomen Hiihtoliiton U23-maajoukkueeseen viime keväästä lähtien.

Tänä vuonna tavoitteina ovat vielä Lahden Maailman Cup, nuorten SM-hiihdot Puijolla, yleisen sarjan SM-hiihhdot Rovaniemellä sekä Rukan Suomen Cup.

Harjoittelemassa Muonion Oloksella marraskuussa 2021. Kuva Amanda Saaren kotialbumi.

Menestystä eri lajeissa

Amanda Saari on lapsesta asti ollut lahjakas urheilija. Nuorempana päälajeina olivat yleisurheilu ja pikaluistelu.

– Perheessämme on aina harrastettu liikuntaa ja minua vietiin eri lajien harjoituksiin, mutta myös kädentaitokursseille ja seurakunnan kerhoon. Pälkäneellä oli helppoa mennä mukaan toimintaan ja lyhyet välimatkat mahdollistivat monet eri harrastukset.

Uinti tuli mukaan kuvioihin, kun Kangasalle valmistui Kuohu-uimahalli.

Saari on menestynyt SM-tasolla kaikessa, mitä hän on harrastanut. Hänellä on myös ollut maajoukkue-edustuksia uinnissa, pikaluistelussa ja maastohiihdossa. Viime vuoden nuorten MM-hiihtojen perinteisen sprintissä Saari oli 16:s.

Menestyksen edellytyksinä ovat aina lahjakkuus ja ahkera harjoittelu, mutta myös harrastamisen mahdollistavat taustajoukot. Saari kiittääkin puheissaan toistuvasti perhettään.

– Pääsin yläasteelle Sammon koulun liikuntapainotteiselle luokalle, koska muutimme Pälkäneeltä Kangasalle. Mahdollisuus oli tarjolla vain Tampereen naapurikunnissa.

Sappeenvuorentie tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet rullahiihtoon. Kuva lokakuulta 2021/Amanda Saaren kotialbumi.

Hiihdon monipuolisuus veti puoleensa

Sammon urheilulukion Saari aloitti uimarina, mutta vaihtoi lajia 18-vuotiaana hiihtoon. Muina vaihtoehtoina olivat tuolloin yleisurheilu ja juoksu.

– Lomailimme perheen kanssa keväisin Lapissa ja vuonna 2018 osallistuin Ylläs-Levi hiihtoon. Se oli niin hieno kokemus, että siitä se lähti.

Maastohiihdon kokonaisvaltainen harjoittelu ja maastossa liikkuminen vetivät puoleensa.

– Uinti on sisälaji, joten sitä on sinänsä helppoa harrastaa. Olosuhteet ovat aina samat ja harjoitukset pidetään tietyssä rytmissä. Hiihdossa tehdään enemmän matalalla sykkeellä, omaan tahtiin ja treenit ovat joskus paljonkin pidempiä. Kelitkin vaikuttavat siihen, minkälaista harjoitusta pystyy tekemään.

Hiihdossa seuraksi valikoitui Tampereen Pyrintö.

– Kuuluin Pyrinnössä yleisurheilujaostoon, joten vaihdoin vain samassa seurassa hiihdon puolelle.

Pälkäne on kuitenkin edelleen elämässä mukana, ainakin harjoittelumaastona.

– Sappeenvuorentiellä käyn hiihtämässä rullilla ja hissilinjojen alla teen sauvarinnettä. Joskus olen yhdistänytkin näitä eli tehnyt molempia harjoituksia samalla reissulla. Kokonaisnousumetrejä tuli tuolloin 1500.

Lumeton talvi vei Vuokattiin

Ura urheilijana on ollut Amanda Saarelle selkeä päämäärä jo ennen lukiovuosia.

– Tiedostin jo nuorena, kun kaverit pohtivat opiskelupaikkakuntia, että itse tulen muuttamaan nimenomaan harjoittelumahdollisuuksien perässä.

Saaren hiihtäjäuran ensimmäinen talvi vuonna 2019 oli lumimäärältään kohtuullinen. Seuraavana vuonna olosuhteissa oli niin paljon toivomisen varaa, että hän vuokrasi asunnon Vuokatista. Hyvät ja varmat harjoittelumahdollisuudet ovat auttaneet uralla eteenpäin.

– Tänä vuonna kauden päätavoitteena oli päästä nuorten MM-kisoihin. Tämä meni kuitenkin tällä kertaa sivu suun. Toisena tavoitteena oli päästä Maailman Cupin kisoihin. Marraskuun lopulla olin mukana Rukan sprintissä. Oli upeaa päästä maailman huippujen joukkoon ja tuli tunne, että seuraavan kerran haluan olla parempi.

Tänä vuonna Saaren paras sijoitus tuli SM-kisoissa 10 kilometrin perinteisellä hiihtotavalla. Hän oli kisassa kahdeksas jääden vain 20 sekuntia mitalista.

Amanda Saari Rukan Maailman Cupissa marraskuussa 2021. Kuva: Jesse Väänänen/Suomen Hiihtoliitto.

Urheilu täyttää arjen

Saari aikoo tänäkin keväänä hakea opiskelupaikkaa yhteishaussa. Urheilun vuoksi hän ei ole tähän mennessä voinut aloittaa täysipainoista opiskelua.

– Tavoitteena on kouluttautua hiihdon ohessa eikä päinvastoin.

Saari harjoittelee keskimäärin neljä tuntia päivässä, lisäksi iltarutiineihin kuuluu lihashuoltoa. Muu aika kuluu välineiden huoltoon ja arjen pyörittämiseen.

– Haasteellisinta urheilijan elämässä on epävarmuus. Kisojen tulokset vaikuttavat lähiviikkojen aikatauluihin, joten tarkkoja suunnitelmia on vaikeaa tehdä eteenpäin. Myös taloudelliset huolet ovat osa tätä elämäntapaa.

Saarella ei tällä hetkellä ole valmentajaa, vaan hän vastaa itse omista tekemisistään. Välinesopimukset, henkilökohtaiset sponsorit sekä vanhempien tuki takaavat mahdollisuudet lajin täysipainoiseen harrastamiseen huipulla.

– Isän kanssa juuri pohdimme, mistä lähtökohdista olen ponnistanut hiihtoon, joka on kallis välinelaji.

Urheilussa monipuolisuus on vahvuus. Pääsääntöisesti lajivalinta tehdään ennen toisen asteen opintojen alkamista. Menestys kansallisella tasolla eri lajeissa on antanut Saaren hiihtäjäuralle vankan pohjan, vaikka lajin vaihto tapahtuikin vasta täysi-ikäisenä.

Vanhempiensa ohella Saari kiittää urastaan kasvuympäristöään.

– Olen ylpeä lähtökohdistani Pälkäneellä.