Valkeakosken kansalaisopisto järjestää Pälkäneen lukion tiloissa säännöllistä kurssiohjelmaa myös laulusta kiinnostuneille. Iltapäivän yhteislaulut on koonnut monen vuoden aikana lisääntyvän harrastajajoukon. Ryhmän vahvuus on 18 henkilöä, mutta korona haittaa osallistumista. Ryhmää on ohjannut mukaansa tempaavalla innostuksella musiikinopettaja, haitaristi Anita Lehto. Haitari soveltuu erinomaisesti yhteislaulujen säestykseen.
Yhdessä laulaminen soveltuu lähes kaikille. Muodollisia ennakkovaatimuksia ei laulutaidolle aseteta. Yleisesti tiedetään, miten laulamisella on monia virkistykseen ja terveyteen liittyviä ominaisuuksia. Se saa kielenkannat irtoamaan ja huumorin helskymään. Se harjoituttaa hengityselinten käyttöä ja laulun sanoista voi saada voimaannuttavia tunne-elämyksiä. Laulu kertoo rakkaudesta, ilosta ja surusta, isänmaallisuudesta, luonnosta, eläimistä, vuodenajoista. Yleensä kaikki inhimillisen elämän kokemukset voi pukea laulun sanoihin.
Katseemme kohdistuvat tällä hetkellä Ukrainaan. Meidän kansojemme historiassa on paljon yhtäläisyyksiä. Olemme vuosisatoja olleet vieraan vallan alla, valinneet kristillisen elämänkatsomuksen, saaneet valtiollisen itsenäisyyden samaan aikaan, maiden liput on vahvistettu vuonna 1918 ja nämä rajamaat ovat pitkään olleet tavalla tai toisella Neuvostoliiton rautasaappaan puristuksissa.
Kauhistuttavan Venäjän hyökkäyksen edetessä voimme laululla myötäelää Ukrainan kansan kärsimyksissä. Jokainen suomalainen voi näin harrastuksissa sanoin ja lauluin viedä viestiä julkisuuteen, että emme hyväksy Venäjän toimia. Päätimmekin omistaa yhden laulupäivän ukrainalaisten musiikille.
Muistelimme ensin omaa sota-aikaamme samaa vihollista silloin Neuvostoliittoa vastaan. Sitä kuvasi laulu ”Elämää juoksuhaudoissa”, jonka koskettavilla säkeillä emme voineet olla tuntematta miten ukrainalaiset juuri parhaillaan kyyristyvät juoksuhautoihin tai pommisuojiin taistelemaan isänmaansa kohtalosta. Edelleen ”Laulun Dneprille” alkusanoissa ”Viimeisen kerran katson Dnjepriin”, ennen kuin lähden täältä pois” tunnemme syvää myötätuntoa niitä peloissaan olevia äitejä kohtaan itkevine lapsineen, jotka ihan oikeasti ehkä juuri nyt vilkaisevat Dnjepriin viimeisen kerran lähtiessään pakomatkalle. Miljoonat ihmiset kulkeutuvat eri puolille Eurooppaa melkein pelkät vaatteet mukanaan. Sitten kaukana vieraissa oloissa kaipuuta Ukrainaan ilmentää kaunis laulumme: ”Krinjitsa, Hiljainen tienoo”, jota moni pakolainenkin ehkä hyräilee – ”Kotiini kauas kaipuuni saa tähtinen taivas tien viitoittaa”. Jospa voisin jonain päivänä laulaa tämän laulun omassa kotikylässämme ihan kasvotusten näille sodan uhreille.
Mustameri on Ukrainalle elintärkeä väylä niin sodassa kuin rauhassa. Se on Ukrainan kotimeri. Sen rannoilla koetaan elämän surut ja ilot. Laulamme vielä ”Mustanmeren valssin”. Tunnemme miten tässä valssissa nuori sotilas laulaa näin: ”Äitini lauluna kuulen kuiskeen tuultesi sun, sininen mereni mun”.
Eläköön Ukraina! Slava Ukraine!
Matti Vainio
