Mutkatonta, kevyttä, kaihoisaa ja riehakasta – sekä paikallista ja kansainvälistä vihkiytymistä asialle. Näistä elementeistä rakentui irlantilaisen musiikin ympärille synnytetty festivaali Irish Festival – The spring gathering, joka palasi tapahtumakartalle muutaman koronataukovuoden jälkeen. Kangasala-talon täydessä salissa nähtiin ja kuultiin torstai-iltana pääosin Tampereelle laajentuneen festivaalin avajaiskonsertti.
Paikallinen osaaminen oli vahvasti esillä. Illan avasi Kangasalan lukion Melodiivat-kuoro, joka taustoitti samalla kappaleita käymällä läpi mistä lauluissa oikeastaan kerrotaan. Sama toimiva konsepti oli käytössä illan aikana muillakin esiintyjillä, ja niiden myötä irlantilaisen musiikin satunnaisempi ystävä saattoi herätä huomaamaan, että iloisen reippaat sävelkulut jättävät usein alleen suorastaan traagisia tarinoita.
Irlantilaisvieraat Thomas Johnston, Eadaoin Ni Mhaicin ja Sean O’Meara pääsivät pilleineen, viuluineen, harppuineen ja kitaroineen irti toden teolla Molly Malonesta kertovan kappaleen myötä – ja saivat innostettua yleisön yhteislauluun jo konsertin varhaisessa vaiheessa. Pilke silmäkulmassa aikoinaan aloittaneesta poikakuorosta selkeästi mieskuoroksi kasvaneen Kangasalan lukion Testostenoreiden vetovuorolla yleisö lämpeni jo spontaaniin rytmikkääseen taputukseen.
Illan aikana lavalla kävivät myös muun muassa irlantilaista tanssia tarjoillut Laura Merisaari ja lauluyhtye The Pink House, jonka jäsenet Eveliina Virtanen, Hanna Kainisto ja Saana Hellsten kävivät läpi taannoista Irlannin-matkaansa lukion musiikkilinjalla. Eala-yhtyeestä tunnettu lukion musiikinopettaja Maija Koskenalusta oli eri soittimien ääressä konsertin ajan yhdessä irlantilaisvieraiden kanssa. Myös lukiolaiset tarttuivat ahkerasti soittimiin. Yksi viihdyttävä ulottuvuus oli seurata irlantilaisten muusikoiden reaktioita ja ilmeitä suomalaisten tulkitessa vahvalla eläytymisellä vieraille läheisiä lauluja.
Kiitettävästi mukana elänyt yleisö jäi viihdyttävän illan päätteeksi hyvällä tavalla nälkäiseksi. Esiintyjät taputettiin uudelleen lavalle kertaalleen – ja olisi taputettu uudelleenkin, elleivät valojen syttyminen ja taustamusiikki olisi kertoneet konsertin loppumisesta. Konsertista oli rakennettu selkeästi lähtölaukaus monipäiväiselle tapahtumalle, joten sikäli ymmärrettävää, ettei pajatsoa haluttu tyhjentää heti kokonaan.
Illassa tarjottiin paljon, mutta toisaalta lisääkin olisi voinut vielä tarjota. Yleisöllä olisi selkeästi ollut menohaluja vielä yhden kolmevarttisen ja kenties jopa sitä edeltävän Guinness-tuopillisen verran, ja – niin hienoa kuin esitysten laajeneminen Tampereelle onkin – paikallisten esiintyjien voisi kuvitella innostuvan oman kotiyleisön edessä esiintymisestä. Jos harjoitellun ohjelmiston kapeus asettaisikin tälle omat rajoitteensa, ehkä irlantilaisvieraille olisi voinut antaa sitä kautta lisää roolia. Nyt taitava ja sinänsä erinomaisesti tunnelmassa viihtyvältä vaikuttanut kolmikko tuntui muutamaan otteeseen jäävän enemmän paikallisten osaajien taustasoittajiksi.
Vaikka siitähän irlantilaisessa musiikissa kai osaltaan onkin kyse – yhteisöllisyydestä, ja siitä, että kuka vain on tervetullut mukaan, oli rooli millainen hyvänsä.
