Sääksisäätiö ja Taigabird Oy osallistuvat BirdLife Suomen järjestämään valtakunnalliseen Tornien taistoon lauantaina 7. toukokuuta. Tilaisuus alkaa aamuvarhain kello 5 ja jatkuu kello 13:een saakka.
Tornien taisto on leikkimielinen kilpailu, jossa pyritään havaitsemaan lintutornista mahdollisimman monta lintulajia kahdeksan tunnin aikana. Perimmäisenä ajatuksena on kuitenkin lintuharrastuksen ja lintuihin kohdistetun suojelutyön tekeminen tutuksi kaikille asiasta kiinnostuneille luonnonystäville. Pohtiolammella on valittu joka vuosi suojelutyön esimerkkilajiksi sääksi (kalasääski).
Pihatornista tarkkaillaan lintuja Olli Lehtimäen johdolla. Joukkueeseen, joka kantaa perinteisesti nimeä ”Pandion”, kuuluu neljä jäsentä. Pohtiolammen kosteikkotornissa kisailee joukkue ”Tyhjätaskut” Joona Koskisen johdolla.
Yleisö voi pistäytyä tapahtumassa oman aikataulunsa mukaisesti. Molemmissa torneissa on aukoton päivystys koko kisan ajan. Joukkueiden asiantuntijajäsenet vastaavat mielellään kaikkiin lintuharrastusta koskeviin kysymyksiin ja auttavat havaintojen teossa.
Perinteisesti pidetään pihamaalla myös pönttömarkkinat. Sorvipönttöjä on tarjolla pihamaiden siivekkäille, ja kevään uutuutena on tarjolla myös hyviksi todettuja räystäspääskyn keinopesiä.